Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille tästä esityksestä. Itse asiassa on aika yllättävää, että näitä täsmennyksiä tehdään vasta nyt, ja voisi sanoa, että Finanssivalvonta on ollut tehtäviensä tasalla, koska on ollut yksi niitä taustatekijöitä, joka on esittänyt näitä täsmennyksiä ja parannuksia tähän lakiesitykseen.
Jos mennään tähän substanssiin, niin meidän nykyisen kassajärjestelmän etuhan on se, että siinä tavallaan työllisyys ja työehtosopimukset kytkeytyvät toisiinsa ja näillä kassoilla, jos ne ovat liittokohtaisia, on asiantuntemusta nimenomaan tästä toimialasta, jolla ihminen on työttömänä, mutta me oikeastaan hyödynnämme aika vähän tätä asiantuntemusta esimerkiksi työnvälityksen puolella. Vaikkapa Tanskassa on esimerkkejä siitä, että siellä on työnvälittäjiä, jotka ovat liitto‑ ja kassakohtaisia. Kun työllisyyskeinoja mietitään, niin kannattaisi pohtia myös tätä, voitaisiinko löytää joitakin kannusteita ja mekanismeja, joilla päästäisiin hyödyntämään sitä osaamista, jota näillä toimijoilla on alakohtaisesti.
Myös minä olen huolissani tästä, mihin edustaja Kontula puuttui. Se tavallaan liittyy siihen, että meillä on aloja, joilla työttömyys ja pätkätyöllisyys vaihtelevat herkemmin kuin jossakin muualla, jotka ovat suhdanneherkempiä aloja, ja siellä usein myös työttömyys on yleisempää. Sen vuoksi on ollut, samalla lailla kuin on vaikkapa paremmin toimeentulevien ja vähän heikommin toimeentulevien kuntien välillä, tasausjärjestelmä, joka on ikään kuin solidaarisesti ottanut vastuuta näistä eroista. Nyt jos tämä poistuu, niin pitäisi ainakin seurata sitä, millaisia vaikutuksia sillä on näihin toimialoihin.
Kolmantena pointtina voisi nostaa esiin tämän yleisen yhteisen ansiosidonnaisen turvan, joka myös nousi keskustelussa esiin. Sen kustannusvaikutukset vähän riippuen suhdanteista olisivat noin 200—300 miljoonaa lisäeuroa työttömyysturvajärjestelmään, eli sillä on vaikutusta. Ja kannattaa muistaa se, että tällä hetkellä jokainen voi liittyä ansiosidonnaiseen kassaan, vaikka ei ammattiliittoon kuuluisikaan, mutta toki henkilökohtaisesti toivon, että kaikki kuuluisivat myös liittoihin.