Ensimmäinen varapuhemies:
Ulkopuolella päiväjärjestyksen tehdään
nyt päätös ed. Irina Krohnin ym. välikysymyksestä n:o
2, joka koskee hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusta ja työllisyyttä.
Keskustelu asiasta päättyi viime keskiviikon täysistunnossa.
PTK 57/1/2004
Esitän nyt eduskunnan hyväksyttäväksi
puhemiehen ehdotuksena työjärjestyksen 22 §:n
3 momentin mukaisen päiväjärjestykseen
siirtymisen sanamuodon: "Kuultuaan vastauksen eduskunta siirtyy
päiväjärjestykseen."
Vastoin puhemiehen ehdotusta on tehty seuraavat neljä ehdotusta
perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen
sanamuodoksi:
Ed. Tapani Mäkinen on ed. Heikki A. Ollilan kannattamana
tehnyt seuraavan ehdotuksen: "Eduskunta toteaa, että hallitus
ei tule lunastamaan hallitusohjelmassa antamaansa työllisyyslupausta
ja että hallitus ei ole kyennyt sopimaan sellaisista yrittäjyyttä ja
työn kannustavuutta edistävistä toimista,
joilla uusia työpaikkoja voitaisiin luoda. Eduskunta toteaa,
että tästä johtuen hallitus on vakavasti
vaarantanut hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen rahoituksen eikä näin
ollen nauti eduskunnan luottamusta, ja siirtyy päiväjärjestykseen."
Ed. Outi Ojala on ed. Markus Mustajärven kannattamana
tehnyt seuraavan ehdotuksen: "Eduskunta katsoo, että hallitus
ei toteuta lupaustaan sadastatuhannesta työpaikasta vaalikauden aikana
ja työllisyysasteen nostamisesta 75 prosenttiin kahden
vaalikauden aikana ja että hallitus ei kykene laatimaan
ohjelmaa, jolla taataan hyvinvointivaltion kestävä rahoitus.
Eduskunta toteaa näin ollen, että hallitus ei
nauti eduskunnan luottamusta, ja siirtyy päiväjärjestykseen."
Ed. Satu Hassi on ed. Osmo Soininvaaran kannattamana tehnyt
seuraavan ehdotuksen: "Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta
toteaa, että hallitus ei ole kyennyt esittämään
uskottavaa toimenpideohjelmaa työllisyysasteen nostamiseksi,
että hallitus on tosiasiassa luopunut sitä koskevista
ohjelmassaan esitetyistä tavoitteista ja että hallitus
on passiivisuudellaan vakavasti vaarantanut hyvinvointiyhteiskunnan
palvelujen rahoituksen, ja toteaa, että hallitus ei nauti
eduskunnan luottamusta, ja siirtyy päiväjärjestykseen."
Ed. Kari Kärkkäinen on ed. Leena Rauhalan kannattamana
tehnyt seuraavan ehdotuksen: "Eduskunta toteaa, että pääministeri
Matti Vanhasen hallitus ei ole esittänyt sellaista talous-
ja työllisyysohjelmaa, jolla helpotetaan syrjäytyneiden
kansalaisten asemaa ja yritysten kykyä luoda uusia työpaikkoja.
Eduskunta toteaa, että tämä merkitsee
sitä, että työllisyysaste ei Suomessa
nouse hallitusohjelman tavoitteen mukaisesti ja että harjoitetun
politiikan seurauksena hyvinvointipalvelujen kestävä rahoitus
vaarantuu, eikä hallitus tämän vuoksi
nauti eduskunnan luottamusta, ja siirtyy päiväjärjestykseen."
Selonteko hyväksytään.
Ensimmäinen varapuhemies:
Ehdotukset ovat vastakkaisia, joten ehdotan meneteltäväksi
siten, että ensin äänestetään
ed. Mäkisen ja ed. Hassin ehdotusten välillä,
sen jälkeen voittaneesta ed. Outi Ojalan ehdotusta vastaan,
sen jälkeen voittaneesta ed. Kärkkäisen
ehdotusta vastaan ja lopuksi voittaneesta ehdotuksesta puhemiehen
ehdotusta vastaan.
Äänestysjärjestys hyväksytään.
Ensimmäinen varapuhemies:
Ilmoitan, että pöytäkirjaan merkitään,
miten kukin edustaja on äänestänyt.
Äänestykset ja päätös:
1) Äänestys ed. Mäkisen
ja ed. Hassin ehdotusten välillä
Ed. Mäkisen ehdotus "jaa", ed. Hassin ehdotus "ei".
Ensimmäinen varapuhemies:
Äänestyksessä on annettu 118 jaa-
ja 32 ei-ääntä, 8 tyhjää;
poissa 41.
(
Ään.
1
)
(
liite1
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt ed.
Mäkisen ehdotuksen.
2) Äänestys ed. Outi Ojalan ja ed.
Mäkisen ehdotusten välillä
Ed. Outi Ojalan ehdotus "jaa", ed. Mäkisen ehdotus
"ei".
Ensimmäinen varapuhemies:
Äänestyksessä on annettu 117 jaa-
ja 39 ei-ääntä, 3 tyhjää;
poissa 40.
(
Ään.
2
)
(
liite2
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt ed.
Outi Ojalan ehdotuksen.
3) Äänestys ed. Kärkkäisen
ja ed. Outi Ojalan ehdotusten välillä
Ed. Kärkkäisen ehdotus "jaa", ed. Outi Ojalan ehdotus
"ei".
Ensimmäinen varapuhemies:
Äänestyksessä on annettu 95 jaa-
ja 63 ei-ääntä, 2 tyhjää;
poissa 39.
(
Ään.
3
)
(
liite3
)
Eduskunta on tässä äänestyksessä hyväksynyt ed.
Kärkkäisen ehdotuksen.
4) Äänestys ed. Kärkkäisen
ehdotuksesta puhemiehen ehdotusta vastaan
Puhemiehen ehdotus "jaa", ed. Kärkkäisen ehdotus
"ei".
Ensimmäinen varapuhemies:
Äänestyksessä on annettu 95 jaa-
ja 65 ei-ääntä; poissa 39.
(
Ään.
4
)
(
liite4
)
Eduskunta on hyväksynyt puhemiehen ehdotuksen ja siirtyy
päiväjärjestykseen.
Asia on loppuun käsitelty.