Arvoisa puhemies! Lopultakin ampuma-aserikoksia tarkastellaan uudelleen. Yhteiskunta nimittäin on muuttunut niin, että entistä useammin nuorilla on mukana ampuma-aseita ja teräaseita, ja valitettavasti niitä myöskin käytetään. Viime vuosilta on paljon julkisella paikalla tapahtuneita puukotuksia ja myöskin valitettavasti ampumistapauksia aivan kaupunkien keskustoissa. Myöskin järjestäytynyt rikollisuus on kansainvälistynyt, on tullut mukaan myöskin 3D-aseet, ja sitten on pelkona se, että aikanaan, kun Ukrainan sota päättyy, sinne annettuja aseita palautuu myöskin sitten Suomen markkinoille ja kaduille. Siksi tämä uudistus on järkevää tehdä nyt, että voidaan puuttua etupainotteisesti näihin merkittäviin turvallisuusuhkiin.
No, mikä tässä sitten muuttui? Erityisesti muuttui se, että aikaisemmin, kun luvaton ase oli kadulla henkilöllä hallussaan, siitä seurauksena oli tavallinen ampuma-aserikos ja sakkoa tai ehdollista. Jatkossa, jos on hallussa luvaton ase, siitä tulee minimissään kahden vuoden vankeusrangaistus, joka tarkoittaa käytännössä ehdotonta tuomiota. Muutos on siis äärimmäisen kova ja suuri ja omasta mielestäni jopa poikkeuksellinen suomalaisessa kriminaalilainsäädännössä, ja siksi pitää ehkä hieman pohtia sitä, mistä tämä muutos johtuu. Erityisesti minä näen, että taustalla on tämä Ruotsin tilanne ja yleisestikin tilanne, mikä meillä on tullut nuorisojengien osalta, ja turvattomuus kaduilla. Kun me tehdään tämä lainsäädäntö etupainotteisesti, sillä päästään samoihin tuloksiin, mihin Ruotsissakin on päästy kovemmalla lainsäädännöllä, eli ampuma-aseista luovutaan järjestäytyneen rikollisuuden osalta, siitä luovutaan myöskin huumekauppiaiden osalta ja siitä luovutaan myöskin katujengeissä. Toki riskinä on se, että siirrytään, kuten Ruotsissakin, räjähteisiin, ja myöskin siihen pitää tulevaisuudessa suhtautua ehkä meilläkin kriittisemmin, mutta se ei ole tietysti tämän keskustelun aihe.
No, jos vertaillaan muihin maihin, niin Ruotsissa vastaavanlaisesta teosta elikkä törkeästä ampuma-aserikoksesta saa neljä vuotta vankeutta, joissakin tapauksissa jopa kuusi vuotta vankeutta, mutta ilmeisesti tässä samanlaisesta teosta kuin Suomessa nyt lisättiin, tulisi neljä vuotta vankeutta. Tanska on samanlaisella lainsäädännöllä kuin Suomikin liikkeellä. Norjassa aselainsäädäntö on vielä huomattavasti lievempää, ja saa nähdä, tuleeko sitten Norjakin myöhemmin perässä.
No, mikä on sitten luvaton ase? Siitä on paljon käyty keskustelua, että mikä se tulkinta on. Ja täälläkin tänään on jo puhuttu siitä, että on uhkakuvia, että jos ase unohtuu johonkin tai on väärässä autossa tai liittyy harrastuksiin, niin tuomitaanko siitä sitten törkeä ampuma-aserikos ja joutuu vankilaan — ei joudu, eikä ole pelkoakaan sen suhteen. Siinä on useampi lukko taustalla. Lakivaliokunnan mietinnöstäkin ilmenee, että lähtökohtaisesti törkeänä ampuma-aserikoksena pidetään tekoja, joissa ase on hankittu laittomasti ja rikollisesti ja sitä käytetään rikollisiin käyttötarkoituksiin. Sen lisäksi siellä vaaditaan yleistä tahallisuutta, kuten aina, ja myöskin sitä, että kokonaisarvioiden se teko on sitten törkeän tekomuodon täyttävä. Eli on ikään kuin useamman lukon takana se, että vahingossa voisi joutua sitten vankilaan siitä, että ase on hallussa tai autossa. Lähtökohta on se, että jos yleensä ottaen on luvaton ase, joka huolimattomuuttaan on väärässä paikassa, niin se ei johda teon tunnusmerkistön täyttymiseen.
No sitten, jos tällä voidaan säästää edes muutama henkirikos vuodessa ja muutama ampumistapaus, niin sillä saadaan säästettyä ne kustannukset, jotka tästä uudistuksesta tulee. Ei voi olla huomioimatta sitä, että tästä tulee merkittäviä kustannuksia ja tämä on kallista, koska se tuomion muutos on niin suuri. Mutta ei voi koskaan laskea etukäteen sitä, kuinka monta henkeä säästetään. Yksittäinen invalidisoitunut henkilö maksaa yhteiskunnalle myöskin elinikänsä aikana useita miljoonia, ja siinä suhteessa tämä on järkevää tehdä etupainotteisesti ja turvata erityisesti niiden ihmisten perusoikeuksia, jotka ovat rikoksen uhriksi joutumassa ja voivat tämän avulla sitten välttyä siltä.
Täytyy todeta myöskin, että on hyvä, että teräaseiden ja vaarallisten esineiden rangaistuksia kovennettiin, koska niiden käyttö on todella paljon lisääntynyt, kuten jo alussa totesin, ja se tuo lisää työkaluja sitten poliisin työkalupakkiin.
Ja ihan viimeisenä haluaisin todeta, että tällä lainsäädännöllä on myöskin merkittävä vaikutus viranomaisiin, heidän työturvallisuuteensa, koska ampuma-aseet ovat merkittävin uhka, joka sen välittömän vaaran aiheuttaa niin pelastuslaitosten puolella kuin poliisissakin, ja se on kaikkein vaikein tekomuoto ikään kuin ennalta varautua ja siltä suojautua. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Jäntti, olkaa hyvä.