Perustelut
         
         Hallituksen kokoonpano
         
         Johtosäännöllä määrätään
            lakiehdotuksen 12 §:n perusteella hallituksen jäsenten
            kokonaismäärästä ja eri henkilöstöryhmien
            määrästä hallituksessa. Jäsenistä on
            kuitenkin vähintään yhden ja enintään
            kolmanneksen oltava henkilöitä, jotka eivät
            ole yliopiston henkilöstöä eivätkä opiskelijoita.
            Hallituksen ulkopuolisten jäsenten täsmällinen
            määrä näissä rajoissa
            osoitetaan johtosäännössä. — Johtosäännön
            antaa yliopistolain 10 ja 11 §:n nojalla yliopiston kansleri
            tai hallitus.
         
         
          Hallituksen kokoonpanon yksityiskohtien järjestämiselle
            yliopiston johtosäännöllä ei aiheudu
            estettä perustuslain 80 §:n 2 momentin säännöksistä.
            Yliopistoille perustuslain 123 §:n 1 momentissa turvattu
            itsehallinto itse asiassa puoltaa yliopiston sisäistä järjestelyä tällaisessa kysymyksessä.
            Valiokunta pitää kuitenkin aiheellisena
            uudistaa yliopistolain säätämisen yhteydessä esittämänsä kritiikin
            siitä mahdollisuudesta, että hallitus voisi johtosäännöllä muuttaa
            omaa kokoonpanoaan (PeVL 3/1997 vp, s. 4/I).
         
         
         Yliopistolakia säädettäessä valiokunta
            katsoi, että erityisesti kysymys ulkopuolisten kuulumisesta
            Helsingin yliopiston hallitukseen oli merkittävä silloisen
            hallitusmuodon 77 §:n säännösten
            kannalta Helsingin yliopiston itsehallinnosta ja vaatimuksesta säätää lailla
            yliopiston järjestysmuodon perusteista. Valiokunta piti
            itsehallinnon näkökulmasta riittävänä,
            että laissa mainitaan yliopiston hallinnossa edustettuina olevat
            ryhmät ja että ulkopuolisten mukanaolo jää itsehallinnon
            periaatteiden mukaisesti riippumaan yliopiston toimielinten omista
            ratkaisuista (PeVL 3/1997 vp, s. 2/I).
         
         
         Itsehallinnolla tarkoitetaan perustuslain 123 §:n
            1 momentissa "ennen muuta sitä, että yliopiston
            sisäisestä hallinnosta päättävät
            laissa säädetyin rajoituksin asianomaisen yliopiston omat
            eivätkä valtion yleiset hallintoviranomaiset"
            (HE 1/1998 vp, s. 178/I). Lailla
            säätämisen vaatimus puolestaan merkitsee
            tässä yhteydessä sitä, että lailla
            säädetään muun muassa yliopistojen
            hallintoelimistä sekä niiden kokoonpanosta. "Yliopistojen
            hallinnon, organisaation ja toiminnan kannalta keskeiset säännökset
            tulee näin ollen antaa lailla" (HE 1/1998
               vp, s. 178/I). Perustuslain esitöissä mainitaan
            vielä yliopistolain täyttävän
            perustuslain itsehallintosäännösten asettamat
            vaatimukset. 
         
         
         Hallituksen esitykseen tältä osin sisältyvä uutuus on,
            että yliopiston hallitukseen on valittava ainakin yksi
            ulkopuolinen jäsen. Yliopistojen itsehallinnon näkökulmasta
            on keskeistä, että tämän hallitukseen
            suoraan lain johdosta tulevan ulkopuolisen jäsenen valitseminen
            on yliopiston omien toimielinten ja sitä kautta yliopistoon
            kuuluvien asia ja että tällöin noudatettava valintamenettely
            jää johtosäännöllä määrättäväksi.
            Tällainen järjestelmä on valiokunnan
            käsityksen mukaan sopusoinnussa yliopistoille perustuslaissa
            turvatun itsehallinnon kanssa.
         
         
         Opiskelijavalinta
         
         Lakiehdotuksen 18 §:n 3 momentti mahdollistaa sen,
            että hakijat jaetaan opiskelijavalinnoissa erilaisiin ryhmiin
            erilaisen koulutustaustansa vuoksi tai muusta siihen verrattavasta
            perustellusta syystä. Samaan ryhmään
            kuuluviin hakijoihin sovelletaan tällöin yhdenmukaisia
            valintaperusteita. Valintaperusteet eivät näin
            ollen olisi välttämättä samat
            kaikissa muodostuvissa ryhmissä. 
         
         
         Ehdotus on merkityksellinen perustuslain 6 §:n
            yhdenvertaisuussäännösten näkökulmasta. Ehdotuksessa
            tarkoitettuja ryhmiä voivat esityksen perustelujen mukaan
            muodostaa esimerkiksi ylioppilastutkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon
            taikka avoimen yliopiston opintoja suorittaneet sekä myös
            ulkomailla kouluopintonsa suorittaneet ja erilaisiin muuntokoulutuksiin
            hakeneet. Ryhmät muodostuisivat näin ollen aiemman
            koulutuksen perusteella. Ehdotuksessa ei valiokunnan mielestä tältä osin
            ole suoranaisesti kysymys perustuslain 6 §:n 2 momentin
            syrjintäkiellossa tarkoitetusta eri asemaan asettamisesta
            jonkin henkilöön liittyvän syyn perusteella. 
         
         
         Toinen asia on, että koulutustaustan huomioon
            ottaminen voi johtaa opiskelijavalinnoissa sellaisien ryhmien muodostamiseen,
            joissa osassa (ammattikorkeakoulututkinnon tai avoimen yliopiston
            opintoja suorittaneet) ainakin keskimäärin saattaa
            olla iäkkäämpiä henkilöitä kuin
            toisissa (ylioppilastutkinnon suorittaneet). Tällainen
            seuraus olisi valiokunnan mielestä sopusoinnussa perustuslain
            16 §:n 2 momentissa ilmaistun elinikäisen koulutuksen
            periaatetta merkitsevän oikeuden kanssa (HE 309/1993
               vp, s. 64/I) ja tarkoittaisi myös
            perustuslain syrjintäkiellossa edellytettyä vaatimusta
            hyväksyttävän perusteen olemassaolosta.
            Ehdotus ei tältä osin vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.
         
         
         Yliopistoon opiskelemaan hakevat voidaan esityksen mukaan jakaa
            valinnoissa erillisiin ryhmiin myös muusta koulutustaustaan
            verrattavasta perustellusta syystä. Lakiehdotus jää tältä osin
            niin avoimeksi, ettei sitä ole perustuslain 16 §:n
            2 momentinkaan takia mahdollista sovittaa yhteen perustuslain 6 §:stä johtuvien
            vaatimusten kanssa. Siksi tarkoitettu osa on poistettava 18 §:n
            3 momentista, jotta lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen
            lain säätämisjärjestyksessä.
         
         
         Muita seikkoja
         
         Yliopistojen tehtävät.
         
          Lakiehdotuksen 4 §:n säännöksellä on
            yhtymäkohtia perustuslain 16 §:n 3 momentissa
            turvattuun tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapauteen.
            Tämä perustuslain kohta on otettava huomioon tulkittaessa yliopiston
            velvoitetta toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää toiminnan
            yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tällainen tulkintavaikutus
            korostuukin soveliaasti sen vuoksi, että uusi säännös
            sijoittuu välittömästi samaan yhteyteen,
            jossa mainitaan yliopistojen vapaan tutkimuksen edistämistehtävä.
         
         
         Asetuksenantovaltuudet.
         
          Lakiehdotuksen 7 §:n 2 momenttiin sisältyvää asetuksenantovaltuutta on
            asianmukaista täydentää säännöksin
            siitä, millä edellytyksellä tai missä hyväksyttävässä tarkoituksessa
            asetuksella voidaan säätää ehdotetulla
            tavalla.
         
         
         Pykälän 3 momentin asetuksenantovaltuudet ovat
            laaja-alaisia. Ne eivät kuitenkaan ulotu seikkoihin, jotka
            koskisivat perustuslain 80 §:n 1 momentissa mainituin tavoin
            yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita.
            Toisaalta on selvää, että tämä perustuslain
            kohta samoin kuin perustuslain 16 §:n 3 momentin säännökset
            tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaudesta sekä 123 §:n
            1 momentin säännökset yliopistojen itsehallinnosta
            tulee joka tapauksessa ottaa huomioon valtuuksia tulkittaessa ja
            annettaessa sen nojalla säännöksiä.
            Tämän vuoksi esimerkiksi koulutusohjelmien sisällöstä ei
            ole mahdollista säätää opetusministeriön
            asetuksella momentin lopussa olevan valtuuden perusteella. On toivottavaa,
            että valtuuden sanamuotoa koulutusohjelmista täsmennetään. 
         
         
         Opiskeluoikeuden menettäminen.
         
          Opiskelija menettää 18 c §:n 2 momentin
            perusteella opiskeluoikeutensa, jos hän ei ole ilmoittautunut
            yliopistoon pykälän 1 momentissa tarkoitetulla
            tavalla.
         
         
         Sääntely vaikuttaa kohtuuttoman ankaralta etenkin,
            kun opiskeluoikeuden voi säännöksen perusteella
            menettää ilmoittautumismenettelyssä tapahtuneen
            vähäisenkin virheen tai laiminlyönnin
            perusteella. Oikeus opiskella ja saada opetusta kiinnittyvät
            perustuslain 16 §:n 2 ja 3 momentin säännöksiin
            sivistyksellisistä oikeuksista. Sen vuoksi valiokunta
            toistaa vastaavasta sääntelystä aiemmin
            lausumansa kannan ja korostaa suhteellisuusperiaatteen tärkeää merkitystä sovellettaessa
            18 c §:n 2 momentin säännöksiä opiskelijan
            mahdollisuudesta hakea yliopistolta oikeutta päästä uudelleen
            opiskelijaksi. Asianmukaisinta olisi kuitenkin
            tarkistaa sääntelyä oikeasuhtaisuuden
            vaatimuksia paremmin vastaavaksi (PeVL 74/2002
               vp, s. 6/I). 
         
         
         Helsingin yliopiston kansleri valtioneuvostossa.
         
          Lakialoitteessa ehdotettua Helsingin yliopiston kanslerin läsnäolo-oikeutta
            valtioneuvostossa koskevan säännöksen
            kumoamista on valtiosääntöoikeudellisesti
            arvioitava yliopistojen itsehallinnon kannalta. Uudella perustuslailla
            kumottiin erillissäännös Helsingin yliopiston
            itsehallinnosta ja säädettiin yleinen säännös
            yliopistoitsehallinnosta (HE 1/1998 vp,
            s. 177/II). Itsehallinto on siten perustuslaissa turvattu
            kaikille yliopistoille. Näin ollen säännös
            yhden yliopiston kanslerin erityisestä asemasta valtioneuvoston
            yleisistunnossa on perusteiltaan vanhentunut. Lakialoitteessa ehdotetulle
            kyseisen säännöksen kumoamiselle ei ole
            siten valtiosääntöoikeudellista
            estettä. Yliopistojen edustautumisella valtioneuvostossa
            on pitkä perinne, ja se ilmentää sivistyksen
            arvostamista.