Perustelut
Lähtökohtia
Esityksen pääasiallisena tarkoituksena on
nostaa lain tasolle säännökset poliisin
säilytettävinä olevien vapautensa menettäneiden
henkilöiden kohtelusta, heidän perusoikeuksiensa
rajoittamisesta samoin kuin heidän oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa
perusteista. Sääntely on tarkoitus saattaa myös
sisällöltään vastaamaan perustuslaista
ja kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista johtuvia
vaatimuksia. Esitys liittyy läheisesti vankeusrangaistuksen
täytäntöönpanosta ja tutkintavankeuden
toimeenpanosta annettuun, lokakuun alussa 2006 voimaan tulevaan
lainsäädäntöön. Perustuslakivaliokunta
on antanut lausunnon mainittuun lainsäädäntöön
johtaneesta hallituksen esityksestä (PeVL 20/2005
vp).
Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan perustuslain
7 §:n 3 momentin viimeisen virkkeen mukaan lailla. Perusoikeusuudistuksen
esitöissä tätä säännöstä on
luonnehdittu perustuslailliseksi toimeksiannoksi, jonka johdosta
lailla tulee turvata vapautensa menettäneelle kuuluvat
oikeudet muun muassa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten
viitoittamalla tavalla (HE 309/1993 vp,
s. 49/I). Esitöissä todettiin, että Euroopan
ihmisoikeussopimuksen 5 ja 6 artiklassa, kansalaisoikeuksia ja poliittisia
oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 9, 10 ja
14 artiklassa sekä lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen
37 artiklassa luetellaan eräitä vapautensa menettäneen
oikeuksia, minkä lisäksi muutkin ihmisoikeudet
(esimerkiksi henkilökohtainen koskemattomuus sekä kirje-
ja puhelinsalaisuus) kuuluvat myös vapautensa menettäneille
siltä osin kuin niitä ei ole rajoitettu ihmisoikeussopimusten
ja perusoikeussäännösten kannalta hyväksyttävällä tavalla
(HE 309/1993 vp, s. 49/II).
Esityksessä nyt ehdotettu lainsäädäntö toteuttaa
omalta osaltaan perustuslain 7 §:n 3 momentin viimeisessä virkkeessä tarkoitettua
toimeksiantoa. Sääntely on samalla merkityksellistä perustuslain
useiden perusoikeussäännösten kannalta.
Se koskee esimerkiksi perustuslain 7 §:n 1 momentissa
turvattuja oikeuksia henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen
samoin kuin perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvattua
yksityiselämän suojaa ja saman pykälän 2 momentissa
suojattua luottamuksellisen viestin salaisuutta. Perusoikeusuudistuksen
yhteydessä kiinnitettiin huomiota siihen, että vapaudenmenetys
ei sellaisenaan muodosta perustetta rajoittaa henkilön
muita perusoikeuksia. Jos tarve henkilön muiden perusoikeuksien
rajoittamiseen tämän vapaudenmenetyksen aikana
on olemassa, rajoituksista on säädettävä lailla,
ja ne tulee voida oikeuttaa erikseen kussakin tapauksessa ja kunkin
perusoikeuden osalta (HE 309/1993 vp, s. 25/I).
Ehdotuksia on näin ollen arvioitava perusoikeuksien yleisten
ja tarvittaessa kunkin perusoikeuden erityisten rajoitusedellytysten kannalta.
Rajoitusten hyväksyttävyyden, tarkkarajaisuuden
ja oikeasuhtaisuuden lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota
vapautensa menettäneiden oikeusturvaan (PeVL 20/2005 vp, s. 2/II).
Vapautensa menettäneen kohtelun yleiset vaatimukset
Vapautensa menettäneen oikeuksia ei 1. lakiehdotuksen
1 luvun 3 §:n mukaan saa käsiteltävänä olevan
lain nojalla rajoittaa enempää kuin vapauteen
kohdistuvan toimenpiteen tarkoitus, säilytysvarmuus, säilytystilan
järjestyksen säilyminen sekä turvallisuus
vaativat.
Säännöksellä korostetaan
asianmukaisesti rajoitustoimenpiteiden laki- ja tarkoitussidonnaisuutta.
Oikeasuhtaisuusvaatimuksen ja asiaa koskevan lainsäädännön
johdonmukaisen kirjoitustavankin näkökulmasta
säännöstä on kuitenkin syytä täydentää edellytyksellä rajoitusten välttämättömyydestä
(PeVL
20/2005 vp, s. 3/I, ks. esim. tutkintavankeuslain
1 luvun 4 §).
Säännöksessä mainitaan rajoitustoimenpiteen
oikeasuhtaisuuteen vaikuttavana seikkana myös turvallisuus.
Näiltä osin yleiseen turvallisuuteen sinänsä viittaava
maininta on aiheellista muotoilla tarkoittamaan perustuslain 7 §:n
1 momentissa mainittua henkilökohtaista turvallisuutta
(esim. lakiehdotuksen 9 luvun 1 §:ssä on käytetty
asianmukaista ilmaisua "vapautensa menettäneiden ja muiden
henkilöiden turvallisuus"; ks. myös 3 luvun 6 § ja
6 luvun 2 §).
Lakiehdotuksen toimivaltasäännökset
mahdollistavat lähes kauttaaltaan viranomaisen verraten
laajan harkintavallan käytön. Sen vuoksi valiokunta
korostaa yleisten hallinto-oikeudellisten periaatteiden huomioon
ottamisen tärkeyttä sovellettaessa toimivaltasäännöksiä yksittäistapauksissa.
Lakiehdotuksen 1 luvun 4 §:ään sisältyykin
tältä kannalta asianmukaisia säännöksiä vapautensa
menettäneiden oikeudenmukaisesta ja heidän ihmisarvoaan
kunnioittavasta kohtelusta sekä syrjinnän kiellosta.
Vartijan on objektiviteettiperiaatetta ilmentävän
15 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan toimittava asiallisesti
ja puolueettomasti sekä sovinnollisuutta edistäen. Suhteellisuusvaatimuksesta
on vielä erityissäännöksiä 15
luvun 1 §:n 3 momentissa ja 2 §:n 2 momentissa.
Perustuslain 21 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin oikeussuojatakeisiin
sisältyy oikeus tulla pidetyksi syyttömänä,
kunnes syyllisyys on laillisesti näytetty toteen (HE
309/1993 vp, s. 74/II). Valiokunta painottaa
tämän oikeuden huomioon ottamisen tärkeyttä poliisin
säilytettävinä ehdotetun lain nojalla
olevien oikeudenmukaisessa kohtelussa.
Tutkintavankia on 1. lakiehdotuksen 13 luvun 1 §:n
mukaan kuultava häntä koskevaa tärkeää päätöstä tehtäessä.
Kuulemisvelvollisuuden rajoittaminen vain tärkeisiin päätöksiin näyttää ainakin
sanonnallisesti merkitsevän poikkeusta hallintolain 34 §:n
säännöksiin asianosaisen kuulemisesta.
Valiokunta huomauttaa, että oikeus tulla kuulluksi sisältyy
perustuslain 21 §:n 2 momentissa nimenomaisesti mainittuihin
hyvän hallinnon takeisiin. Säännös
on aiheellista tarkistaa esimerkiksi viittaukseksi hallintolakiin
(PeVL 20/2005 vp, s. 3/II,
ks. tutkintavankeuslain 1 luvun 6 §).
Perustuslakivaliokunta korostaa hyvän hallinnon takeiden
näkökulmasta yleisemminkin sitä, että hallintolakia
sovelletaan myös vapautensa menettäneitä ehdotetun
lain nojalla säilyttävien viranomaisten muihin
toimenpiteisiin kuin esitutkintaan ja poliisitutkintaan, jollei
laissa ole siitä poikkeavia säännöksiä.
Lisäksi on syytä huomauttaa, ettei 2 luvun 3 §:n
1 momentin säännös yleisimmin käytetyistä kielistä syrjäytä perustuslain
17 §:n ja esimerkiksi kielilain säännöksiä kielellisistä oikeuksista
(PeVL 20/2005 vp, s. 3—4).
Lakiehdotuksesta käy yksityiskohtaisella tarkkuudella
ilmi se virkamies tai virkamiestaso, joka voi käyttää perusoikeuksien
kannalta merkityksellistä toimivaltaa (PeVL 12/1998
vp, s. 6/II, PeVL 20/2005 vp,
s. 4/I).
Säilytystilaan ottaminen ja riippumaton lääkärintarkastus
Ilmoittaminen säilytystilaan ottamisesta.
Tutkintavangille ja kiinni otetulle on 1. lakiehdotuksen 2
luvun 2 §:n 1 momentin perusteella varattava tilaisuus
ilmoittaa lähiomaiselleen tai muulle läheiselleen
säilytystilaan ottamisesta. Ilmoitusmahdollisuutta ei kuitenkaan
tarvitse varata kiinni otetulle, jos hänet vapautetaan 24 tunnin
kuluessa kiinni ottamisesta eikä mahdollisuuden varaamiseen
ole erityistä syytä.
Vuorokauden kestävä vapauden menetys ilman
mahdollisuutta ilmoittaa asiasta läheisille on valiokunnan
mielestä verraten pitkä, etenkin kun otetaan huomioon
nykyaikaiset viestintämahdollisuudet ja -tavat. Myös
Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea on käytännössään
painottanut poliisin huostaan ottaman oikeutta ilmoittaa säilöönotosta
kolmannelle taholle.The CPT Standards. CPT/Inf/E
(2002) — Rev. 2004, s. 6, kpl 36. Ilmoitusmahdollisuuden
varaamista koskevan poikkeuksen aikarajoitus tulee näin
ollen poistaa kokonaan tai säätää se
ehdotettua olennaisesti lyhyemmäksi.
Oikeuksista tiedottaminen.
Vapautensa menettäneelle on 1. lakiehdotuksen 2 luvun
3 §:n 1 momentin perusteella viipymättä hänen
saavuttuaan säilytystilaan tiedotettava muun ohella vapautensa
menettäneiden oikeuksista ja velvollisuuksista. Vaikka
lain mukaiset oikeudet kuuluvat henkilölle heti hänen
tultua pidätetyksi tai kiinni otetuksi, soveltuvat kiinniottotilanne
ja kuljetus esityksen perustelujen mukaan huonosti oikeuksia ja
velvollisuuksia koskevien tietojen antamiseen. Tiedottamiselle on
säilytystilaan saavuttua paremmat edellytykset. Ehdotukselle
on sinänsä ymmärrettävät
perusteet. Toisaalta kiinniottotilanteet vaihtelevat tapauskohtaisesti,
ja esimerkiksi kuljetusmatkat säilytystiloihin voivat maan
joissakin osissa muodostua hyvinkin pitkiksi. Euroopan neuvoston
kidutuksen vastaisen komitean käytännössä on
pidetty tärkeänä, että poliisin
huostaan otetulle tiedotetaan hänen oikeuksistaan viipymättä.The
CPT Standards. CPT/Inf/E (2002) — Rev.
2004, s. 6, kpl 37. Ehdotettua sääntelyä on
näiden seikkojen vuoksi aiheellista tarkistaa esimerkiksi
niin, että oikeuksista tiedotetaan viipymättä,
viimeistään kuitenkin säilytystilaan
saavuttua.
Yhteydet säilytystilan ulkopuolelle
Esityksen 1. lakiehdotuksen 6 ja 7 luvussa on säännöksiä vapautensa
menettäneen oikeudesta kirjeenvaihtoon ja puhelimen käyttöön
sekä tapaamisista ja muista yhteyksistä säilytystilan
ulkopuolelle samoin kuin mahdollisuudesta saada lupa poistua lyhyeksi
ajaksi säilytystilasta. Ehdotukset vastaavat olennaisilta
osiltaan perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella
(PeVL 20/2005 vp) säädetyn
tutkintavankeuslain vastaavia säännöksiä.
Vapautensa menettäneen yhteydenpitoa rajoitettaessa
tulee ottaa huomioon, että perustuslain 10 §:n
1 momentissa suojatun yksityiselämän piiriin kuuluu
muun muassa yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita
muihin ihmisiin (HE 309/1993 vp, s.
53/I, PeVL 34/2001 vp, s. 4—5).
Tämän vuoksi perustuslakivaliokunta tähdentää,
ettei vapautensa menettäneen yhteydenpito-oikeuksia pidä käytännössä rajoittaa enempää
kuin
on kulloisessakin yksittäistapauksessa välttämätöntä (PeVL
20/2005 vp, s. 5/II).
Lakiehdotuksen 6 luvun säännökset
kirjeen ja muun postilähetyksen tarkastamisesta, lukemisesta
ja pidättämisestä sekä puhelun
kuuntelemisesta ovat merkityksellisiä perustuslain 10 §:n 2 momentin
kannalta. Sen mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen
viestin salaisuus on loukkaamaton. Lailla voidaan kuitenkin saman
pykälän 3 momentin nojalla säätää välttämättömiä rajoituksia
tähän oikeuteen muun muassa vapaudenmenetyksen
aikana. Ehdotetuille rajoituksille on siten perusoikeusjärjestelmän
kannalta hyväksyttävä peruste.
Valiokunta korostaa, että luottamuksellisen viestin
salaisuuden rajoituksiin kohdistuu perustuslain 10 §:n
3 momentissa nimenomaisesti mainittu välttämättömyysedellytys
ja että viestin salaisuutta voidaan laitosoloissakin rajoittaa vain
siinä määrin kuin se on kussakin yksittäistapauksessa
perusteltua (HE 309/1993 vp, s. 54/II, PeVL
34/2001 vp, s. 5/I). Tältä kannalta
toimenpiteen edellytyksestä säännöksissä käytetty
ilmaisu "jos on tarpeen" (6 luvun 2 ja 7 §) ei
ole asianmukainen (PeVL 20/2005 vp, s. 5—6).
Sääntelyä on näiltä osin
syytä tarkistaa niin, että säännöksissä mainittuna
kunkin toimenpiteen edellytyksenä on yksittäistapauksellinen
ja toimenpiteen ankaruutta oikeasuhtaisesti vastaava perusteltu
tarve (ks. tutkintavankeuslain 8 luvun 2 ja 7 §).
Vapautensa menettäneen ja tapaajan välistä keskustelua
voidaan 7 luvun 1 §:n 3 momentin nojalla kuunnella väärinkäytösten
estämiseksi. Perusoikeuskytkentäisen sääntelyn
yhteydessä "väärinkäytös"
on asiattoman epämääräinen ilmaisu.
Sääntelyä on aiheellista täsmentää sitomalla
rajoitusmahdollisuus esimerkiksi epäilyyn käsiteltävänä olevan
lain tai sen nojalla annettujen säännösten
tai määräysten rikkomisesta (PeVL
20/2005 vp, s. 6/I, ks. vankeuslain
13 luvun 1 §:n 2 mom.).
Tapaamista voidaan 7 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla
valvoa myös videolaitteilla. Momenttia on syytä täydentää maininnalla,
jonka mukaan mahdollisesta videovalvonnasta ilmoitetaan vapautensa
menettäneelle ja tapaajalle (ks. tutkintavankeuslain 9
luvun 1 §:n 2 momentti).
Valvonta, tarkastukset ja turvaamistoimenpiteet
Esityksen 1. lakiehdotuksen 9 ja 10 luvussa on perustuslain
7 §:n 1 momentissa ja 10 §:n 1 momentissa turvattujen
henkilökohtaisen koskemattomuuden ja yksityiselämän
suojan kannalta merkityksellisiä säännöksiä turva-
ja henkilöntarkastuksista samoin kuin vapautensa menettäneiden
päihteettömyyden valvonnasta sekä heidän
selliensä tarkastuksista.
Ehdotukset vastaavat olennaisilta osiltaan perustuslakivaliokunnan
myötävaikutuksella (PeVL 20/2005
vp) säädettyjen tutkintavankeuslain
ja vankeuslain säännöksiä näistä asioista. Ehdotetusta
sääntelystä ei ole huomautettavaa perustuslain
näkökulmasta (ks. myös PeVL 5/2006
vp, s. 5).
Lakiehdotuksen 11 luvussa ovat säännökset mahdollisuudesta
määrätä vapautensa menettänyt
turvaamistoimenpiteenä tarkkailuun (3 §) tai eristämistarkkailuun
(4 §). Säännöksistä ei
aivan selvästi ilmene, että kysymys
on henkilön sijoittamisesta huoneeseen tai selliin, jossa
häntä voidaan tarkkailla ympärivuorokautisesti
teknisin apuvälinein tai muilla tavoin (PeVL 20/2005
vp, s. 6). Sääntelyä on näiltä osin aiheellista
täsmentää (ks. esim. tutkintavankeuslain
13 luvun 3 ja 4 §).
Lakiehdotuksen 11 luvun 2 §:ssä käytetty vanhahko
ja verraten raskaisiin välineisiin viittaava sana "kahlehtiminen"
on asianmukaista korvata nykyaikaisemmalla ilmaisulla (PeVL 20/2005
vp, s. 6/II; esim. tutkintavankeuslain 13 luvun
3 §:ssä käytetään sanaa
"sitominen").
Etävalvonta
Säilytystilassa olevaa pidätettyä tai
kiinni otettua voidaan 1. lakiehdotuksen 12 luvun säännösten
perusteella valvoa etävalvonnalla etävalvontakeskuksesta,
jollei vapautensa menettäneen henkilökohtaiseen
turvallisuuteen kohdistu 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua
erityistä uhkaa. Sääntelyn tarkoituksena
on mahdollistaa pidätettyjen ja kiinni otettujen sijoittaminen
myös sellaisiin säilytystiloihin, joissa ei ole
päivystävää vartijaa tai päätoimisesti
säilytystilaa valvovaa muuta henkilöä.
Etävalvontakeskuksen tehtävänä on sen
käytössä olevien laitteiden avulla valvoa
säilytystilaa sekä siellä olevien turvallisuutta
ja terveydentilaa. Etävalvontakeskus myös tarvittaessa
hälyttää paikallisen päivystäjän,
poliisipartion taikka pelastus-, terveydenhuolto- tai
rajavartioviranomaisen huolehtimaan säilytystilassa mahdollisesti
havaittujen ongelmatilanteiden selvittämisestä.
Henkilön sulkeminen vain teknisillä laitteilla valvottuun
tilaan on valiokunnan mielestä varsin ongelmallista vapautensa
menettäneen henkilökohtaisen turvallisuuden kannalta.
Henkilön terveydentilan ja toimintakyvyn muutokset, säilytystilassa
tai sen läheisyydessä mahdollisesti sattuvat onnettomuudet
ja muut vaaratilanteet samoin kuin esimerkiksi teknisten valvontalaitteiden
toimivuuteen kohdistuvat epävarmuustekijät voivat ääritilanteessa
vaarantaa myös lukitussa tilassa olevan oikeuden elämään.
Etäällä säilytystilasta olevien
viranomaisten hälyttämisellä ei kaikissa
tilanteissa ole mahdollista huolehtia lukitussa tilassa olevien
henkilökohtaisesta turvallisuudesta. Etävalvontaan
liittyvät turvallisuusriskit ovat valiokunnan arvion mukaan suuret
siitä huolimatta, että ehdotuksessa on pyritty
ottamaan huomioon vapautensa menettäneen turvallisuuteen
kohdistuvat erityiset uhat samoin kuin tarve voida teknisin keinoin
avata säilytystilan ovet ja kulkutiet. Turvallisuusriskien
merkittävyyden takia vapautensa menettänyttä henkilöä ei
valiokunnan mielestä tule voida sulkea pelkästään
teknisillä välineillä ehdotetulla tavalla
valvottuun säilytystilaan. Tavallisen lainsäätämisjärjestyksen
käyttämisen edellytyksenä näin
ollen on, että 1. lakiehdotuksen 12 luvusta poistetaan
säännökset etävalvonnasta. Vaihtoehtoisesti
sääntelyä on tarkistettava niin, että etävalvontaa
on mahdollista käyttää vain apukeinona
henkilökunnan asianmukaisesti valvomissa säilytystiloissa.
Muutoksenhakuoikeus
Esityksen 1. lakiehdotuksen 17 luvun 1 §:ssä luetellaan
päätökset, joihin on mahdollista vaatia
oikaisua ja hakea oikaisuvaatimuksen johdosta tehtyyn päätökseen
muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.
Luettelo muutoksenhakuoikeudesta ei valiokunnan vakiintuneen
kannan mukaan voi vaikuttaa eräänlaisena välillisenä muutoksenhakukieltona,
vaan hallintolainkäyttölaista, ennen kaikkea sen
5 §:stä, ja viime kädessä perustuslain 21 §:n
1 momentista seuraa, onko kysymyksessä valituskelpoinen
ratkaisu (PeVL 20/2005 vp, s. 7/II
ja siinä mainitut valiokunnan lausunnot; ks. myös
KKO: 2004:110). Ehdotettu luettelo on siten tältä kannalta
asiallisesti tarpeeton.
Asianmukaisin tapa säännellä muutoksenhakuoikeutta
on sisällyttää lakiin tavanomainen maininta
hallintolainkäyttölain soveltamisesta. Perustuslain
kannalta hyväksyttävistä muutoksenhakuoikeuden
rajoituksista on mahdollista säätää lakiin
otettavilla yksilöidyillä muutoksenhakukielloilla
(PeVL 20/2005 vp, s. 8/I).
Muita seikkoja
Soveltamisalan sääntely.
Lakia sovelletaan 1. lakiehdotuksen 1 luvun 1 §:n
pääsäännön perusteella
poliisin säilytettävänä olevien
tutkintavankien, pidätettyjen ja kiinni otettujen kohteluun.
Pykälän 2 momentin nojalla lakia sovelletaan "soveltuvin
osin" muidenkin poliisin säilytettävänä olevien
vapautensa menettäneiden kohteluun. Momentti on tältä osin
asiattoman epämääräinen. Momentissa
oleva maininta vapauden menetyksen syyn huomioon ottamisesta on
sinänsä asianmukainen, mutta ei merkittävästi
lisää sääntelyn täsmällisyyttä,
koska vapauden menetyksen syy tai tarkoitus tulee 1 luvun 3 §:n
perusteella ottaa huomioon joka tapauksessa ja millä tahansa
perusteella vapautensa menettäneen kohtelussa. Säännökset
lain soveltamisalasta tulee tällaisessa perusoikeusherkässä sääntely-yhteydessä muotoilla
ehdotettua tarkemmiksi esimerkiksi poistamalla 2 momentista "soveltuvia
osia" koskeva maininta taikka luettelemalla sovellettaviksi tulevat
lain säännökset luku- tai pykäläkohtaisesti.
Epämääräisyys rasittaa myös
esityksen 3.—6. ja 8. lakiehdotuksen niitä säännöksiä,
joiden perusteella vapautensa menettäneen kohteluun sovelletaan
"soveltuvin osin" lakia poliisin säilyttämien
henkilöiden kohtelusta. Sääntelyä on näiltäkin
osin tarpeen täsmentää. Hallintovaliokunnan
on lisäksi syytä arvioida, missä määrin poliisille
1. lakiehdotuksen perusteella kuuluvat toimivaltuudet ovat tarpeen
vapautensa menettäneitä esimerkiksi vain lyhyitä aikoja
säilyttäville muille viranomaisille, ja rajata
sääntely koskemaan vain perustellusti tarpeellisia
valtuuksia. Sama huomautus koskee esityksen 9. ja 10. lakiehdotuksen
säännöksiä poliisin säilyttämien henkilöiden
kohtelusta annetun lain soveltamisesta.
Esityksen 7. lakiehdotuksen 7 §:n epämääräinen
soveltamisalasäännös muodostuu ongelmalliseksi
myös perustuslain 124 §:n näkökulmasta.
Järjestyksenvalvojalla eli oikeudellisessa mielessä yksityishenkilöllä on
nimittäin ehdotetun sanamuodon perusteella "soveltuvin
osin" samat valtuudet puuttua vapautensa menettäneen perusoikeuksiin
kuin poliisilla 1. lakiehdotuksen nojalla. Sääntelyä on
tältä osin välttämätöntä täsmentää niin,
etteivät järjestyksenvalvojien toimivaltuudet
laajene nykyisestä. Tällainen täsmennys
on edellytys lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä.
Täsmennyksen yhteydessä on toisaalta huolehdittava
siitä, että lain nojalla säilöön
otetun henkilökohtaisen turvallisuuden ja muiden oikeuksien
kannalta tarpeelliset seikat tulevat perustuslain 7 §:n
3 momentin näkökulmasta asianmukaisesti säännellyiksi
(ks. PeVL 10/2006 vp, s. 4).
Norminantovaltuudet.
Esityksen 1. lakiehdotuksen säännökset
asetusten ja viranomaismääräysten antamisesta
ovat perustuslain 80 §:n näkökulmasta
pääosin asianmukaiset. Ehdotetun 8 luvun
1 §:ssä käytetty ilmaisu lakia täydentävien
määräysten antamisesta aiheuttaa kuitenkin
tarpeetonta tulkinnanvaraisuutta viranomaisen norminasettamisvallan
laajuudesta. Valtuus on siksi syytä muotoilla tavanomaiseen
tapaan tarkoittamaan lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tarkempien
määräysten antamista (PeVL 20/2005
vp, s. 8/II).
Sisäasiainministeriön asetuksella annetaan 8 luvun
4 §:n nojalla tarkempia säännöksiä säilytystilan
järjestyssäännöstä,
jonka vahvistaa saman luvun 3 §:n perusteella kihlakunnan
poliisipäällikkö. Esityksen perustelujen
mukaan ministeriö voisi antaa valtuuden nojalla esimerkiksi mallijärjestyssäännön.
Ohjeluonteisen mallin antamisesta ei ole tarpeen sisällyttää lakiin
erityistä valtuutusta, koska ministeriö voi perustuslain
68 §:n 1 momentin nojalla antaa toimialallaan ohjeita ja
malleja ilman eri valtuuttakin. Säädösmuotoa
taas on syytä käyttää vain yleisten
oikeussääntöjen antamiseen. Esityksen
perusteluista ei ilmene, onko valtuuden nojalla mahdollisesti tarkoitus
antaa joistakin asioista myös kaikissa säilytystiloissa
noudatettavia yhteisiä säännöksiä.
Lakiehdotuksen 8 luvun 1, 3 ja 4 §:n valtuuksista muodostuu
kaiken kaikkiaan ministeriön asetuksenvallan ja viranomaisen määräystenantovallan
välisistä suhteista sekavasti sääntelevä kokonaisuus.
Asetuksenantovaltuus on siksi poistettava lakiehdotuksesta tai sääntelyä on
selkeytettävä niin, että laista käy ehdotettua
olennaisesti tarkemmin ilmi, miltä osin säilytystilan
järjestyssäännöstä säädetään ministeriön
asetuksella ja miltä osin viranomaisen määräyksellä.
Sivullisen voimankäyttöoikeus.
Vartijaa tämän pyynnöstä tai
suostumuksella avustavalla henkilöllä on 1. lakiehdotuksen
15 luvun 2 §:n 4 momentin nojalla oikeus mainitun virkamiehen
ohjauksessa käyttää sellaisia voimakeinoja,
joita voidaan pitää olosuhteisiin nähden
puolustettavina.
Sääntelyssä on kysymys tilapäisen
avun antamisesta konkreettista virkatehtävää suorittavalle
virkamiehelle. Perustuslakivaliokunta on pitänyt tällaista
sääntelyä hyväksyttävänä,
jos mahdollisuus avustavan henkilön voimankäyttöön säädetään
selkeästi poikkeukselliseksi ja sen sallittavuus rajataan
tilanteisiin, joissa virkamiehen on erittäin tärkeän
ja kiireellisen virkatehtävänsä suorittamiseksi
välttämätöntä turvautua sivullisen
voimakeinoapuun (PeVL 20/2005 vp, s.
8/II, PeVL 15/1994 vp, s. 3/I).
Sääntelyä on tärkeää täydentää tällaisilla
rajauksilla (ks. esim. tutkintavankeuslain 13 luvun 6 §:n
3 mom.).