Perustelut
Kahdestoista pöytäkirja.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää Euroopan ihmisoikeussopimuksen
kahdettatoista pöytäkirjaa tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Määräys
kaikkinaisen syrjinnän kiellosta sisältyy pöytäkirjan
1 artiklan 1 kappaleeseen. Laissa tunnustetuista oikeuksista nauttiminen
taataan sen mukaan ilman minkäänlaista sukupuoleen,
rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai
muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään,
kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen,
varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan
perustuvaa syrjintää.
Pöytäkirjan sisältämä syrjinnän
kielto on yleinen. Se on siten laajempi kuin ihmisoikeussopimuksen
14 artiklaan perustuva kielto, jota sovelletaan vain sopimuksessa
ja sen pöytäkirjoissa taattujen oikeuksien alalla.
Kahdennellatoista pöytäkirjalla syrjintäkielto
saatetaan Euroopan neuvoston ihmisoikeusjärjestelmässä nykyaikaiselle
tasolle. Pöytäkirjan mukainen kielto vastaa kansalaisoikeuksia
ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen
määräyksiä samoin kuin Suomen
perustuslain säännöksiä syrjinnän
kiellosta.
Syrjinnän kielto ei pöytäkirjan johdannon mukaan
estä sopimusvaltioita ryhtymästä sellaisiin
toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on täyden ja tehokkaan
tasa-arvon toteutumisen edistäminen. Edellytyksenä on,
että tällaisille toimenpiteille on objektiivinen
ja kohtuullinen peruste. Pöytäkirja ei näin
ollen estä siihen sitoutunutta valtiota toteuttamasta ns.
positiivista erityiskohtelua merkitseviä, tosiasiallisen
yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi tarpeellisia toimia.
Syrjinnän kielto kohdistuu 1 artiklan 2 kappaleen perusteella
ensi sijassa viranomaistoimintaan. Tarkoituksena ei esityksen perustelujen mukaan
ole suoranaisesti velvoittaa valtioita estämään
syrjintää yksityishenkilöiden välisissä suhteissa.
Pöytäkirjan velvoitteiden yksityiskohtainen sisältö ja
ala jää toisaalta näiltäkin
osin viime kädessä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
käytännössä ratkaistavaksi.
Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys.
Pöytäkirja sisältää kiistatta lainsäädännön
alaan kuuluvia määräyksiä, minkä vuoksi
eduskunnan hyväksyminen pöytäkirjaan
on tarpeen.
Sisällöltään pöytäkirja
on hyvin sopusoinnussa perustuslain 6 §:n säännösten
kanssa yhdenvertaisuudesta ja syrjinnän kiellosta. Pöytäkirja on
yhdenmukainen myös niiden perustuslain täysivaltaisuussäännösten
kanssa, joiden mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen
yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan
kehittämiseksi. Pöytäkirjan hyväksymisestä päätetään
näin ollen äänten enemmistöllä.
Lakiehdotus.
Lakiehdotus pöytäkirjan voimaansaattamisesta
käsitellään edellä esitetyn
perusteella tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Valiokunta on tehnyt lakiehdotuksen 1 §:ään kielellisen
tarkistuksen.