Perustelut
         
         Hallituksen  esityksellä  parannetaan
            erityistä tukea tarvitsevien päivähoitoikäisten
            lasten asemaa säätämällä,
            että kunnan käytettävissä tulee olla
            lasten päivähoidossa esiintyvää tarvetta
            vastaavasti erityislastentarhanopettajan palveluja. Sosiaali-  ja  terveysvaliokunta
            pitää esitystä tärkeänä,
            koska sillä pyritään vastaamaan päivähoidossa
            havaitun erityisen tuen tarpeen lisääntymiseen
            ja toisaalta käytössä olevien henkilöstöresurssien
            vahvistamiseen.
         
         
         Lasten päivähoidon ja esiopetuksen valtakunnallista
            tilannetta kartoittaneen selvityksen mukaan erityisen tuen tarpeessa
            oleviksi lapsiksi oli määritelty varhaiskasvatus-
            tai kuntoutussuunnitelmassa noin 7 prosenttia päivähoidossa
            olevista lapsista. Lasten tukitoimien järjestämisessä on suuria
            eroja kuntien kesken. Pätevien erityislastentarhanopettajien
            saatavuudessa monilla kunnilla on ongelmia. Erityislastentarhanopettajia
            ei ole palkattavissa samanveroisesti eri puolilla maata johtuen
            muun muassa koulutuksen epätasaisesta sijoittumisesta.
            Lisäksi noin 20 prosenttia erityislastentarhanopettajan
            tehtäviä hoitavista on epäpäteviä.
         
         
         Hallituksen esityksessä on erityislastentarhanopettajien
            lisätarvetta arvioitaessa tuotu esille kaksi erilaista
            arviota. Esityksen kustannusvaikutusten arvioinnin lähtökohdaksi
            on otettu se, että lisätarve on vajaat 100 opettajaa
            ja uudistuksen rahoitus on mitoitettu tämän laskelman mukaan.
            Samalla tuodaan kuitenkin esille, että 378 kunnalle osoitetun
            kyselyn perusteella vain joka neljännessä kunnassa
            on riittävästi saatavissa erityislastentarhanopettajien
            palveluja. Kuntakyselyn  tulosten  perusteella
            erityislastentarhanopettajien lisätarpeeksi arvioidaan
            160 opettajaa. Arviosta ei toisaalta käy ilmi, onko lisätarve
            välitön vai ajoittuuko se tietylle aikavälille.
            Hallituksen esityksen tavoitteen toteutumisen  kannalta  keskeisintä  on,
            miten nopeasti opettajien lisätarpeeseen pysytään
            vastaamaan.
         
         
         Valiokunnan saaman selvityksen mukaan valtakunnallisen ja alueellisen
            erityislastentarhanopettajien koulutustarpeiden ennakoinnin pohjaksi
            ei ole saatavissa riittäviä tietoja, esimerkiksi  ammattikunnan  kelpoisuuksista
            ja ikärakenteesta  maan eri alueilla. Koulutusmääriä on vuodesta
            2001 alkaen erillisrahoituksella lisätty niin,   että  suomen-  ja  ruotsinkielisiä
            erityislastentarhanopettajia  valmistuu  vuosittain 120—140.
            Valiokunta katsoo, että erityislastentarhanopettajien määrällisestä tarpeesta
            on syytä tehdä sosiaali- ja terveysministeriön
            sekä opetusministeriön yhteistyönä pikaisesti
            tarpeelliset selvitykset sen arvioimiseksi, tuleeko erityislastentarhanopettajien
            koulutusta nykyisestään lisätä,
            ja ottaa selvitykset huomioon arvioitaessa koulutuksen määrärahatarpeita.
            Valiokunta kiinnittää huomiota myös kuntien
            rooliin alan rekrytointiongelmien ratkaisemisessa. Työn houkuttelevuutta
            ja henkilöstön pysyvyyttä voitaisiin
            kunnissa merkittävästi lisätä vakinaistamalla  työsuhteita,  tarkistamalla
            palkkausta ja lisäämällä työn
            ohjausta sekä täydennyskoulutusta.
         
         
         Valiokunta pitää hyvänä,
            että erityislastentarhanopettajien tehtävänkuvaus
            on hallituksen esityksen perusteluissa kuvattu laajasti painottaen ehkäisevää toimintaa
            sekä ongelmien varhaista tunnistamista. Esityksen tehtävänkuvaus
            laajentaa ja syventää myös nyt erityislastentarhanopettajien
            tehtävissä toimivien toimenkuvaa. Valiokunta pitää tärkeänä,
            että toimenkuvassa yhteistyö vanhempien sekä muiden
            lapsen ja perheen kanssa työskentelevien eri asiantuntijoiden kanssa
            nähdään keskeiseksi tehtäväksi.
            Lasten hyvinvoinnin ja oppimisvalmiuksien edistämiseksi
            ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi on välttämätöntä,
            että ongelmat tunnistetaan ajoissa ja että tuen
            tarpeeseen vastataan oikea-aikaisesti.
         
         
         Vaikka nyt ehdotettu päivähoitolain muutos vastaa
            vain osaan päivähoitolain uudistustarpeesta, on
            uudistus valiokunnan näkemyksen mukaan erittäin
            tarpeellinen päivähoidon laadun ja alueellisen
            tasa-arvon parantamiseksi. Valiokunta pitää tärkeänä,
            että päivähoitolain uudistamista  myös  muilta
            osin, kuten muun muassa hallitusohjelmassa mainittujen päivähoidon
            ryhmäkokojen määrittelyn osalta, pikaisesti jatketaan.