Yleistä

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia (1417/1997, jäljempänä toimeentulotukilaki), sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annettua lakia (703/2023) ja kuntouttavasta työtoiminnasta annettua lakia (189/2001). Esityksen tavoitteena on edistää henkilön itsenäistä selviytymistä, vähentää pitkäaikaista toimeentulotukiriippuvuutta sekä selkeyttää toimeentulotuen roolia viimesijaisena ja väliaikaisena tukimuotona. Lisäksi tavoitteena on valtion talouden tasapainottaminen ja toimeentulotukimenojen kasvun hillitseminen. 

Toimeentulotukilakiin ehdotetuilla muutoksilla vahvistetaan toimeentulotuen hakijan velvollisuutta hakea kokoaikatyötä ja ensisijaisia etuuksia. Esityksen mukaan toimeentulotuen perusosaa alennetaan 50 prosentilla, jos hakija on ilman hyväksyttävää syytä jättänyt hakematta kokoaikatyötä tai jättänyt hakematta ensisijaista etuutta. Lisäksi toimeentulotuen hakijan työvoimapoliittisesti moitittavasta menettelystä johtuvia toimeentulotuen perusosan 20 ja 40 prosentin alentamisia ehdotetaan sujuvoitettavaksi. Muutoksilla pyritään esityksen mukaan varmistamaan, että alentaminen koskee kaikkia niitä tilanteita, joissa työttömyysetuuden maksu katkeaa tuensaajan työvoimapoliittisesti moitittavan menettelyn vuoksi. 

Esityksessä ehdotetaan myös, että toimeentulotuen perusosan tasoa leikataan, toimeentulotuen ansiotulovähennys poistetaan samoin kuin muiden vähäisiksi katsottavien tulojen ja avustusten etuoikeus. Muina perusmenoina huomioitavat terveydenhuoltomenot rajataan välttämättömiin terveydenhuoltomenoihin. 

Vuonna 2024 toimeentulotukea myönnettiin 256 000 kotitaloudelle ja 377 000 henkilölle eli 7 prosentille koko väestöstä. Perustoimeentulotuen menoista puolet rahoitetaan valtion varoista ja puolet kuntien rahoitusosuudella. Perustoimeentulotuen menot olivat vuonna 2024 yhteensä 825 miljoonaa euroa ja niiden arvioidaan olevan vuonna 2025 täydentävän talousarvioesityksen (HE 191/2024 vp) mukaan 1088 miljoonaa euroa. Esityksen arvioidaan vähentävän perustoimeentulotuen menoja yhteensä 188 miljoonalla eurolla sekä lisäävän työmarkkinatuen menoja 148 miljoonalla eurolla ja verotuloja 30 miljoonalla eurolla vuodesta 2027 lähtien. Vaikutukset etuusmenoihin ovat pienemmät vuonna 2026, koska ehdotetut muutokset tulevat voimaan 1.2.2026 lukien ja ne koskevat aikaisintaan maaliskuun 2026 toimeentulotukea. Kokonaisuudessaan esityksellä arvioidaan olevan julkiseen talouteen 70 miljoonaa euroa etuuskuluja pienentävä ja verotuloja kasvattava vaikutus vuoden 2027 tasossa. Uudistuksen arvioidaan kasvattavan Kansaneläkelaitoksen toimeenpanokustannuksia noin 10 miljoonalla eurolla ja työvoimaviranomaisten toimeenpanokustannuksia noin 7 miljoonalla eurolla. Lisäksi uudistuksen on arvioitu lisäävän työllisyyttä 1 200 henkilöllä, minkä arvioidaan vahvistavan julkista taloutta noin 29 miljoonaa euroa. 

Esityksen taustalla on pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan hallitus toteuttaa toimeentulotuen kokonaisuudistuksen, joka vahvistaa henkilön itsenäistä selviytymistä, vähentää pitkäaikaista toimeentulotukiriippuvuutta ja selkiyttää toimeentulotuen roolia viimesijaisena harkintaa vaativana perusturvaan kuuluvana rahaetuutena. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kannattaa esityksen tavoitteita ja puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä tässä mietinnössä esitetyin, lähinnä perustuslakivaliokunnan lausunnosta (PeVL 52/2025 vp) johtuvin muutosehdotuksin. Ehdotettavat muutokset vahvistavat perustoimeentulotuen luonnetta viimesijaisena, tarveharkintaisena ja väliaikaisena etuutena. Myös työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (TyVL 11/2025 vp) on lausunnossaan kannattanut esityksen tavoitteita ja korostanut erityisesti esityksen tavoitetta ohjata ihmiset heidän palvelutarvettaan vastaavien palvelujen ja ensisijaisten etuuksien piiriin. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että esityksessä ehdotetaan muutoksia vain Kansaneläkelaitoksen myöntämään perustoimeentulotukeen, mutta ei hyvinvointialueiden myöntämään täydentävään ja ehkäisevään toimeentulotukeen tai toimeentulotukilain rakenteeseen. Toimeentulotukilaki on peräisin vuodelta 1997 ja sitä on uudistettu eri vaiheissa useita kertoja, minkä vuoksi laki on osin vaikeaselkoinen. Valiokunta korostaa, että eduskunta on hyväksyessään perustoimeentulotuen toimeenpanon siirron Kansaneläkelaitokseen edellyttänyt, että toimeentulotukilaki tulee uudistaa kokonaisuudessaan. Lisäksi eduskunta toi esiin, että uudistuksen tavoitteena tulee olla moniammatillinen yhteistyö Kansaneläkelaitoksen ja kuntien eli nykyisten hyvinvointialueiden välillä sekä sellaiset toimintakäytännöt, jotka tukevat toimeentulotukea saavan itsenäistä suoriutumista ja ehkäisevät syrjäytymistä (EV 374/2014 vp). 

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 52/2025 vp) arvioinut ehdotettuja muutoksia perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaisen välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaamisen kannalta. Lausunnon mukaan perustuslakivaliokunta on pitänyt toimeentulotukea käytännössä perustuslain 19 §:n 1 momentissa tarkoitetun ihmisarvoisen elämän edellyttämän toimeentulon ja huolenpidon takuuna siltä osin kuin turvaa annetaan rahamääräisinä suorituksina. Perustuslakivaliokunnan mukaan toimeentulotukea ja ihmisarvoisen elämän edellyttämää toimeentuloa perustuslain 19 §:n 1 momentin tarkoittamassa mielessä ei voida kuitenkaan samaistaa toisiinsa. Perustuslakivaliokunta on toimeentulotuesta annettua lakia säädettäessä todennut, että toimeentulotukijärjestelmän avulla on pyritty turvaamaan sosiaalisesti hyväksyttävää elintasoa, mikä on useimmissa tapauksissa enemmän kuin perustuslain 19 §:n 1 momentissa taattu oikeus. Perutuslakivaliokunnan mukaan toimeentulotuen tasoa ei myöskään pitänyt ymmärtää perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaiseksi vähimmäistasoksi. Lisäksi toimeentulotuen saajille on perustuslakivaliokunnan mukaan mahdollista asettaa perustuslain 19 §:n 1 momentin estämättä myös velvoitteita. 

Perustuslakivaliokunnan mukaan lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, mutta toimeentulotukilakia koskeva 1. lakiehdotus kuitenkin vain, jos valiokunnan perusosan alentamisen keston rajaamisesta tekemät valtiosääntöoikeudelliset huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon. Lisäksi perustuslakivaliokunta katsoo perustuslain 80 §:stä johtuvista syistä välttämättömäksi säännösperusteisesti varmistaa, että perusosan alentamisen kohtuusarviointia koskevan 10 §:n 8 momentin soveltaminen perustuu yksilölliseen harkintaan. (PeVL 52/2025 vp, kappale 17.) Lisäksi lakiin tulee perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan toimeentulotukea alennettaessa kytkeä nimenomainen velvoite tehdä tarvittaessa huoli-ilmoitus ja velvoite selvittää hyvinvointialueen sosiaalihuollossa kiireellisen avun tarve viipymättä sosiaalihuoltolain 36 §:n 1 momentin mukaisesti (PeVL 52/2025 vp, kappale 18). 

Perusosien tason leikkaus

Kansaneläkelaitoksen myöntämä perustoimeentulotuki koostuu perusosasta ja tämän päälle muina perusmenoina huomioon otettavista asumismenoista ja terveydenhuoltomenoista. Toimeentulotuen perusosalla katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, puhelimen ja tietoliikenteen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot sekä vastaavat muut henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot.  

Esityksessä ehdotetaan yksinasuvien ja vanhempansa luona asuvien 18 vuotta täyttäneiden perusosaa leikattavaksi noin kolme prosenttia ja muiden 18 vuotta täyttäneiden perusosaa noin kaksi prosenttia. Vuonna 2025 yksinasuvan perusosa on 593,55 euroa, yhteistaloudessa asuvan 18-vuotta täyttäneen 504,52 euroa, vanhempiensa luona asuvan 18-vuotta täyttäneen 433,29 euroa ja yksinhuoltajan 676,65 euroa. Lapsen perusosa vaihtelee 415,49 eurosta 314,58 euroon riippuen perheen lasten määrästä. Yksinasuvan osalta ehdotettu kolmen prosentin leikkaus perusosan tasoon tarkoittaa noin 18 euroa kuukaudessa. Alle 18-vuotiaan lapsen yksinhuoltajan kohdalla leikkaus on noin 14 euroa kuukaudessa. Kahden huoltajan perheissä leikkaus on noin 19 euroa kuukaudessa.  

Valiokunta korostaa, että kaikki toimeentulotuen saajat ovat lähtökohtaisesti pienituloisuutensa vuoksi taloudellisesti haavoittuvassa asemassa. Toimeentulotukeen oikeutetuilla ei ole taloudessaan juurikaan jouston varaa, koska oikeus toimeentulotukeen edellyttää muun muassa, että muut tulonlähteet on käytettävä ensin. Näin ollen maltillisillakin toimeentulon perusosan leikkauksilla voi olla merkittäviä vaikutuksia yksilön ja perheen itsenäiseen selviytymiseen. 

Perusosien leikkauksen arvioidaan vähentävän perustoimeentulotuen menoja 28 miljoonalla eurolla, mutta perusosan leikkausta ei muutoin perustella hallituksen esityksessä. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että hallituksen esityksen vaikutusarviointien (s. 41 Taulukko 41) mukaan toimeentulotuen perusosa ei nykyisellään kata niin sanotun ihmisarvoisen elämän viitebudjetin edellytyksiä kuin harvassa perhetyypissä ja ehdotetun leikkauksen jälkeen se ei riitä sitä kattamaan missään perhetyypissä. Ihmisarvoisen elämän viitebudjetilla viitataan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laatimiin viitteellisiin esimerkkilaskelmiin, joiden avulla on pyritty havainnollistamaan, kuinka paljon rahaa tarvitaan ihmisarvoiseen elämään Suomessa. Valiokunta toteaa, että perusosalla katettavien menolajien sisältöä ja perusosien tasoa ei ole toimeentulotukilain voimaan tulon jälkeen tarkistettu ja pitää välttämättömänä, että perusosan sisältöä ja tasoa tarkastellaan yhteiskunnassa vuosikymmenten aikana tapahtuneet muutokset huomioon ottaen osana sosiaaliturvan uudistamista. 

Velvollisuus hakea kokoaikatyötä ja ensisijaisia etuuksia

Esityksessä ehdotetaan vahvistettavaksi toimeentulotukilain 2 a §:ssä säädettyä toimeentulotuen hakijan velvollisuutta ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Velvollisuus ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi kohdistetaan kokoaikatyön (pääsääntöisesti yli 30 h/vko) hakemiseen. Työnhakuvelvoite on siten jatkossa myös niillä toimeentulotuen hakijoilla, jotka eivät työskentele täysipäiväisesti tai joiden yritystoiminta ei ole kannattavaa. 

Kokoaikatyön hakemisen velvoitetta ei esityksen mukaan kuitenkaan ole henkilöillä, joilla on säännöksessä mainittu syy olla vastaanottamasta työtä. Tällaisia syitä ovat muun muassa kokoaikatyön tekeminen, laitoshoidossa oleminen, alle 3-vuotiaan lapsen hoitaminen kotihoidon tuella, omais- tai perhehoitajana toimiminen yli 4 tuntia päivässä, päätoiminen opiskelu opintotuella, ase- tai siviilipalveluksessa oleminen taikka muu näihin rinnastettavissa oleva hyväksyttävä syy olla vastaanottamasta työtä. Myöskään osatyökyvyttömyyseläkettä saavalta ei edellytetä kokoaikatyön hakemista. 

Lisäksi toimeentulotukilain 2 b §:ssä ehdotetaan säädettäväksi toimeentulotuen hakijalle velvoite hakea sellaisia etuuksia, joihin hänellä elämäntilanteensa ja olosuhteet huomioiden arvioidaan todennäköisesti olevan oikeus. Jos toimeentulotuen hakija ei hae kokoaikatyötä tai ensisijaisia etuuksia hänelle annetusta kehotuksesta huolimatta yhden kuukauden määräajassa, hänen toimeentulotukeaan alennetaan esityksen mukaan jäljempänä kuvatulla tavalla 50 prosentilla.  

Kokoaikatyön hakemisvelvoitteen arvioidaan vähentävän toimeentulotuen menoja 20 miljoonalla eurolla ja lisäävän työmarkkinatuen menoja 31 miljoonalla eurolla. Ensisijaisten etuuksien hakemisvelvoitteen arvioidaan puolestaan vähentävän toimeentulotukimenoja 65 miljoonalla eurolla ja lisäävän työmarkkinatuen menoja 81 miljoonalla eurolla. 

Valiokunta pitää toimeentulotuen viimesijaisuuden vuoksi perusteltuna, että toimeentulotuen hakijalle asetetaan selkeä velvoite hakea kokoaikatyötä ja ensisijaisia etuuksia. Valiokunta toteaa, että ensisijaisten etuuksien maksujaksot ovat yleensä pidempiä ja etuudet määrältään suurempia, joten ensisijaisten etuuksien hakeminen on myös toimeentulotuen hakijan edun mukaista. Hakijan velvoittaminen hakemaan kokoaikatyötä tuo hänet myös työvoimaviranomaisten palvelutarpeen arvioinnin ja palvelujen piiriin, mikä voi edistää hänen työllistymismahdollisuuksiaan ja tarpeen mukaisten palvelujen saamista. 

Hakemisvelvoitteeseen ja siihen liittyvään alentamismahdollisuuteen liittyy esityksen mukaan myös Kansaneläkelaitoksen velvollisuus ohjata hakijaa ilmoittautumaan työttömäksi kokoaikatyön hakijaksi työvoimaviranomaiseen ja hakemaan ensisijaista etuutta ja yksilöidä myös, mitä etuutta hakijan tulee hakea. Ohjaamisvelvoitteesta ei ehdoteta erikseen säädettäväksi toimeentulotukilaissa, vaan esityksen mukaan hallintolain (434/2003) 8 § velvoittaa Kansaneläkelaitosta antamaan toimivaltansa rajoissa asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa ja vastaamaan asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Jos asia ei kuulu Kansaneläkelaitoksen toimivaltaan, Kansaneläkelaitoksen on pyrittävä opastamaan asiakas toimivaltaiseen viranomaiseen. Valiokunta korostaa Kansaneläkelaitoksen oikea-aikaisen ohjaus- ja neuvontavelvollisuuden tärkeyttä ja ehdottaa, että Kansaneläkelaitoksen ohjaus- ja neuvontavelvollisuutta koskeva nimenomainen säännös lisätään perusosan alentamisen menettelyä koskevaan toimeentulotukilain 10 a §:ään. Valiokunta toteaa, että Kansaneläkelaitoksella on lisäksi työllistymisen monialaisesta edistämisestä annetun lain (381/2023) mukaisesti velvollisuus ohjata monialaiseen yhteispalveluun työttömän, jonka työllistymisen arvioidaan edellyttävän työvoimapalvelujen sekä sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalvelujen yhteensovittamista. Kansaneläkelaitoksella on myös nuorisolakiin (1285/2016) perustuva mahdollisuus luovuttaa tietoja nuoren kotikunnan etsivälle nuorisotyölle.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota siihen, että työnhakuvelvoite koskee myös sellaisia henkilöitä, joiden työkyvyssä on haasteita. Valiokunnan sosiaali- ja terveysministeriöltä saaman selvityksen mukaan Kansaneläkelaitos ei ratkaise perustoimeentulotukea käsitellessään sitä, mikä merkitys hoitavan lääkärin lausunnolla on henkilön tosiallisen työkyvyn kannalta, vaan se arvioidaan erikseen työkyvyttömyysetuuksien ratkaisuprosesseissa. Myös lääkärin työkyvyttömäksi arvioiman henkilön, jonka työkyvyttömyys ei täytä sairauspäivärahan tai muun työkyvyttömyysetuuden edellytyksiä, tulee ilmoittautua kokoaikatyön hakijaksi, koska tällaisen henkilön ensisijainen etuus on työttömyysetuus. Työvoimaviranomaisen velvoitteisiin kuuluu huomioida henkilön työkyky palveluprosessissa ja esimerkiksi selvittää työhakuun ja työllistymisen edellytyksiin vaikuttava työ- ja toimintakyky sekä ohjata työnhakija tarvittaessa työkyvyn tutkimuksiin ja arviointeihin. Työvoimaviranomaisen vastuulla on ottaa työnhakijan tosiasiallinen työkyky huomioon sekä sovittaa hänelle tarjottavat palvelut ja velvoitteet olemassa olevaan työkykyyn. 

Valiokunta yhtyy työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan huoleen siitä, että monien pitkäaikaistyöttömien tosiasialliset työllistymisen esteet liittyvät sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin eikä heidän työkykyongelmiansa pystytä ratkaisemaan yksin työllisyyspalveluissa. Työnhakijalle voidaan tarvittaessa tarjota myös monialaisia, työvoimapalveluja, sosiaali- ja terveyspalveluja sekä kuntoutuspalveluja yhdistäviä palveluja. Henkilö voidaan myös ohjata kuntouttavaan työtoimintaan tai muihin työllistämistä edistäviin sosiaalipalveluihin. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan tavoin tärkeänä, että jatkotyössä selvitetään myös mahdollisuuksia asettaa hyvinvointialueille palvelujen järjestämiseen ja työllisyyden edistämiseen liittyviä kannusteita. Lisäksi sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaa Kansaneläkelaitoksen, työllisyysalueiden ja hyvinvointialueiden yhteistyön, asiakasohjauksen ja tiedonkulun välttämättömyyttä sen varmistamiseksi, että toimeentulotuen hakija ohjautuu ensisijaisille etuuksille ja hänen palvelutarpeensa mukaisiin palveluihin niin, että hakijan perustoimeentulotukeen vaikuttavia työnhaun, ensisijaisten etuuksien hakemisvelvoitteiden tai palveluihin osallistumiseen liittyviä laiminlyöntejä ei tapahtuisi. 

Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että velvollisuus hakea kokoaikatyötä koskee myös päätoimisia opiskelijoita, jotka eivät saa opintoetuutta. Kokoaikatyönhakuvelvoite ei kuitenkaan koske ensimmäistä ammatillista tutkintoaan suorittavia opiskelijoita, joiden opiskelun aikaista toimeentuloa turvaamaan tarkoitetun etuuden päättymisestä on kulunut vajaa kolme kuukautta. Lisäksi kolmen kuukauden aikaa voidaan esityksen mukaan pidentää uudella kolmen kuukauden jaksolla yhteensä enintään vuoden ajan, jos opiskelija esittää riittävän selvityksen opintojen etenemisestä määräaikana ja opinnot on mahdollista suorittaa loppuun vuoden kuluessa ensisijaisen etuuden päätymisestä. Poikkeuksella pyritään turvaamaan toimeentulotuen hakijan mahdollisuus saada ainakin yksi tutkinto, mikä antaa hänelle paremmat valmiudet työelämään. 

Välttääkseen toimeentulotuen perusosan alentamisen opiskelijan tulee käytännössä keskeyttää opintonsa, hakeutua kokoaikatyötä hakevaksi työttömäksi työnhakijaksi ja hakea työttömyysetuutta kuukauden määräajassa. Kuukauden määräaika kokoaikatyönhakijaksi ilmoittautumiseen koskee esityksen mukaan myös opiskelijoita, jotka eivät saa kesäajalla opintotukea opintojen lomatauon vuoksi. Jos opiskelija kuitenkin saa kesän ajaksi kokoaikaisen työn tai voi tehdä päätoimisia opintoja opintotuen turvin, ei häntä ohjata ilmoittautumaan työnhakijaksi. 

Esityksen vaikutusarviointienkin (s. 42) mukaan opintojen keskeyttäminen voi vaikuttaa opiskelijan tuleviin työllistymismahdollisuuksiin kielteisesti ja voi siltä osin heikentää opiskelijan toimeentuloa pitkällä aikavälillä. Valiokunta pitää välttämättömänä, että kokoaikatyönhakuvelvoitteen vaikutuksia opiskelijoiden opintojen loppuunsaattamiseen seurataan. 

Perusosan alentamisen edellytykset

Esityksessä ehdotetaan useita perusosan alentamista sujuvoittavia ja vahvistavia muutoksia toimeentulotukilain 10 §:ään. Valiokunta pitää perusteltuna muutosten tavoitteita vahvistaa toimeentulotuen hakijan velvollisuutta hakea kokoaikatyötä ja ensisijaista etuuksia sekä estää se, että työttömyysturvan sanktioita korvataan täysimääräisesti toimeentulotuesta. Valiokunta korostaa, että alentaminen koskee vain perusosaa eikä esimerkiksi muina perusmenoina huomioitavia asumismenoja tai terveydenhuoltomenoja. Perusosan alentamista arvioidaan tehtävän muutosten johdosta nykyistä enemmän noin 150 000 maksukuukauden ajalta vuodessa ja toimeentulotukimenojen arvioidaan vähenevän vuositasolla noin 46 miljoonalla eurolla. 

Esityksessä ehdotetaan uutena säännöksenä perustoimeentulotuen perusosan määrän alentamista 50 prosentilla, jos toimeentulotuen hakija ei ole hänelle annetusta kehotuksesta huolimatta yhden kuukauden määräajassa hakenut kokoaikatyötä tai ensisijaista etuutta. Perusosan alentaminen jatkuu esityksen mukaan näissä tilanteissa alentamisen edellytysten täyttyessä niin kauan, kunnes hakija on tehnyt häneltä vaaditut toimet. 

Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi voimassa olevan sääntelyn mukaista 20 ja 40 prosentin alentamismenettelyä työvoimapoliittisesti moitittavan menettelyn tai kotoutumissuunnitelman laatimiseen tai siinä sovittuihin toimenpiteisiin osallistumatta jättämisen vuoksi. Esityksen mukaan perusosaa alennetaan ensimmäiseltä kuukaudelta 20 prosentilla ja sitä seuraavilta kuukausilta 40 prosentilla, jos alentamisen edellytykset edelleen täyttyvät. Työttömyysetuuden korvauksettomasta määräajasta seuraa jatkossa perustoimeentulotuen alentaminen, vaikka hakijan työvoimapalveluissa tapahtuneesta moitittavan menettelyn aiheuttaneesta tapahtumasta olisi kulunut enemmän kuin kaksi kuukautta. Kotoutumissuunnitelman laiminlyöntiä koskevissa alentamistilanteissa kuitenkin ehdotetaan säilytettäväksi voimassa olevassa laissa oleva kahden kuukauden aikaraja, jonka mukaan alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien. 

Alentamisen kesto riippuu esityksen mukaan työttömyysturvan katkeamisen kestosta, mutta on enintään kuusi kuukautta. Työttömyysturvan 7—30 päivän katkos aiheuttaa jatkossa toimeentulotuessa kuukauden mittaisen alentamisen 20 prosentilla. Tämä tarkoittaa yksinasuvalle perustoimeentulotuen saajalle noin 116 euron käytettävissä olevien tulojen laskua. Työttömyysturvan 45 päivän katkos aiheuttaa perusosan kahden kuukauden alentamisen ensin 20 prosentilla ja sitten 40 prosentilla. Tämä tarkoittaa yksinasuvalle perustoimeentulotuen saajalle noin 347 euron käytettävissä olevien tulojen laskua kahden kuukauden aikana. Työttömyysturvan toistaiseksi voimassa olemaan asetettu katkos aiheuttaa lähtökohtaisesti perusosan kuuden kuukauden alentamisen. Perusosan alentaminen 20 prosentilla yhden kuukauden ajaksi ja 40 prosentilla seuraavan viiden kuukauden ajaksi tarkoittaa yksinasuvalle perustoimeentulotuen saajalle noin 1 272 euron käytettävissä olevien tulojen laskua kuuden kuukauden aikana (eli noin 116 euroa yhden kuukauden ja 231 euroa viiden kuukauden ajan). Alentaminen kestää kuitenkin vähemmän aikaa, jos henkilön työttömyysetuusoikeus palautuu aikaisemmin tai häntä ei ole enää pidettävä työttömänä. 

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että esityksessä työnhakijan palveluprosessin ja työnvälityspalveluiden kehittämistä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2025 vp) ehdotetaan työttömyysetuuksien seuraamusjärjestelmään kiristyksiä, joiden tavoitteena on parantaa työttömien ohjautumista ja osallistumista työllistymistä tukeviin palveluihin. Esityksen mukaan seitsemän päivän karenssi voidaan asettaa jo ensimmäisestä työnhakijan palveluprosessiin tai palveluihin tai työnhakuun liittyvien velvollisuuksien laiminlyönnistä. Lisäksi työssäolovelvoitteiden eli etuusoikeuden toistaiseksi voimassa olevien lakkautusten määrän arvioidaan kasvavan. Sellaisia uusia työnhakijoita, joille muutosten yhteisvaikutuksena asetetaan työssäolovelvoite ja jotka ovat toimeentulotukeen liittyvän perusosan alentamisen harkinnan piirissä, arvioidaan olevan vuosittain noin 4 200. Esitysten yhteisvaikutuksena lisääntyvien toimeentulotuen perusosan alentamisten arvioidaan laskevan toimeentulotuen menoja noin viidellä miljoonalla eurolla vuodessa. 

Kaikissa tilanteissa alentaminen voidaan ehdotetun 10 §:n 8 momentin mukaan tehdä vain, jos se ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää muutenkaan kohtuuttomana. Yksittäistapauksessa etuuskäsittelijän tulee siten arvioida, riittääkö esimerkiksi yksinasuvalla henkilöllä 50 prosentin alentamistilanteissa 289,20 euroa kuukaudessa eli 9,50 euroa päivässä ruokaan, matkakuluihin, puhelin- ja tietoliikenneyhteyksiin ja muihin perusosalla katettaviin menoihin ilman, että hakijan ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukainen välttämätön toimeentulo vaarantuu. Perustelujen (s. 188) mukaan alentaminen voi tietyissä tilanteissa olla kohtuutonta, vaikka ihmisarvoisen elämän turvan ei sinänsä arvioitaisi vaarantuvan. Tällainen tilanne voi aiheutua esimerkiksi perheessä hiljattain sattuneesta kuolemantapauksesta tai vakavasta sairastumisesta. Kohtuuttomuusharkinta edellyttää perustelujen mukaan hakijan ja hänen perheenjäsentensä ajantasaisen tilanteen ja olosuhteiden kokonaisharkintaa. 

Perustuslakivaliokunta toteaa, että ehdotettu 10 §:n 6 momentti tarkoittaa voimassa olevaa sääntelyä voimakkaampaan mahdollisuutta alentaa perusosaa, jos henkilö ei ole toiminut säännöksessä edellytetyllä tavalla. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan ehdotetulla 10 §:n 8 momentin mukaisella säännöksellä turvataan sellaisen henkilön oikeutta, joka ei sen säännöskohtaisista perusteluista ilmenevistä syistä ole kykenevä toimimaan ehdotetun 10 §:n 6 momentissa edellytetyllä tavalla. Perustuslakivaliokunnan mielestä on varmistuttava siitä, ettei 50 prosentin alennuksella vaaranneta oikeutta välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon sellaiselta henkilöltä, jonka ei voida yksilöllisen tilanteen vuoksi katsoa kykenevän toimimaan ehdotetun 10 §:n 6 momentin mukaisesti eikä näin ollen kykenevän hankkimaan perustuslain 19 §:n 1 momentissa tarkoitettua turvaa omalla toiminnallaan. Perustuslakivaliokunta katsoo perustuslain 80 §:stä johtuvista syistä välttämättömäksi säännösperusteisesti varmistaa, että 10 §:n 8 momentin soveltaminen perustuu yksilölliseen harkintaan. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa sääntelyä täsmennettäväksi perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin kuvatulla tavalla niin, että perusosan alentamisen perustuminen yksilölliseen harkintaan käy nimenomaisesti ilmi säännöksen sanamuodosta. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että ehdotuksen kanssa samansisältöinen kohtuullisuusarviointia koskeva säännös sisältyy jo voimassa olevaan lakiin, mutta esityksen perustelujen (s. 48) mukaan se on toteutuneessa ratkaisukäytännössä vain harvoin estänyt perusosan alentamisen. Lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota alentamisten määrän ajalliseen vaihteluun (Toimeentulotuen perusosan alentaminen on melko harvinaista ja kohdistuu useimmin yksin asuviin miehiin. Kelan tietotarjotin, Tutkimusblogi. Julkaistu 19.11.2024). Koronapandemian vuoksi vuonna 2020 alentamisia ei ollut lähes lainkaan, ja vuosina 2021 ja 2022 perusosan alentamisia oli selvästi aiempaa vähemmän. Korkeimmillaan alennettua perusosaa saavien määrä oli joulukuussa 2023, jolloin perusosan alentamisia oli yli 5 000. Valiokunta korostaa, että perusosan alentamisen yksilöllinen harkinta tulee olla yhdenvertaista etuuskäsittelijästä riippumatta. Kansaneläkelaitoksen tulee ohjeistaa etuuskäsittelijöitä selkeästi yksilökohtaisessa kohtuusharkinnassa, jotta säännöksen soveltaminen vastaa sille asetettua tarkoitusta turvata ihmisarvoisen elämän edellyttämä välttämätön toimeentulo yksilöllisen harkinnan perusteella. Perusosan alentamisen kokonaisarvioinnissa on otettava huomioon myös lapsen etu ja oikeus riittävään elatukseen. 

Menettely perusosan alentamistilanteissa

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että alentamismenettelyyn ehdotettujen muutosten myötä korostuu Kansaneläkelaitoksen itsenäinen vastuu asiakkaan tilanteen arvioinnissa. Voimassa olevasta laista poiketen perusosan alentamisen harkinta ei enää ehdotetun 10 a §:n mukaan edellytä Kansaneläkelaitokselta asiakkaan ohjaamista hyvinvointialueelle sosiaalihuoltolain 36 §:n mukaiseen palvelutarpeen arviointiin. Esityksen mukaan hyvinvointialueet eivät ole tavoittaneet merkittävää osaa niistä henkilöistä, joista Kansaneläkelaitos on heille ilmoittanut eikä palvelutarpeen arviointiin ohjaaminen ole toiminut tavoitteiden mukaisesti. Esityksessä arvioidaan, että muutoksen myötä palveluihin ohjautuminen heikkenee jonkin verran, mutta ei merkittävästi. Esityksen mukaan rutiininomaista palvelutarpeen arviointiin ohjaamista paremmin hyvinvointialueet tavoittavat henkilöitä, joista on tehty sosiaalihuoltolain (1301/2014) 35 §:n mukainen huoli-ilmoitus tai lastensuojelulain (417/2007) mukainen lastensuojeluilmoitus. Valiokunta pitää tärkeänä, että muutoksen vaikutuksia sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointiin ja palveluihin ohjautumiseen seurataan.  

Valiokunta korostaa, että Kansaneläkelaitoksella on toimeenpanijana rajallisemmat edellytykset asiakaskohtaiseen harkintaan kuin sosiaalihuollon viranomaisella. Perustoimeentulotuen hakemusten käsittely ja sitä myötä ihmisten elämäntilanteisiin perehtyminen perustuu pääasiallisesti kirjalliseen menettelyyn ilman henkilökohtaista tapaamista. Etuuskäsittelijöillä ei myöskään pääsääntöisesti ole arvioinnin edellyttämää sosiaalihuollon osaamista. Perusosan alentamismenettelyä koskevan 10 a §:n mukaan Kansaneläkelaitos voi pyytää hyvinvointialueen sosiaalihuollon lausunnon perusosan alentamiseen vaikuttavista tekijöistä. Kansaneläkelaitoksella on toimeentulotukilain 18 a §:n nojalla oikeus saada hyvinvointialueen sosiaalihuollon viranomaiselta pyynnöstä salassapitosäännösten estämättä maksutta käsiteltävänään olevan toimeentulotukiasian käsittelemiseksi ja ratkaisemiseksi välttämättömät sosiaalihuollon viranomaisen hallussa olevat tiedot ja selvitykset. Lisäksi hyvinvointialueella on myös voimassa olevan toimeentulotukilain 15 §:n nojalla mahdollisuus antaa oma-aloitteisesti asiakkaastaan lausunto Kansaneläkelaitokselle perustoimeentulotukiasian käsittelyä varten. Näin ollen Kansaneläkelaitos voi pyytää hyvinvointialueelta tietoja perusosan alentamisharkintaa varten ja hyvinvointialueella on mahdollisuus tuo tieto antaa joko pyynnön perusteella tai oma-aloitteisesti. 

Valiokunta toteaa, että toimeentulotuen alentamismenettely voi toimia tavoitteidensa mukaisesti kannustimena vain silloin, kun toimeentulotuen hakijalla on todellinen mahdollisuus toimia häneltä edellytetyllä tavalla. Toimeentulotuen hakijoina on kuitenkin myös henkilöitä, joilla on henkilökohtaisten elämäntilanteiden ja toimintakykyrajoitteiden, kuten kognitiivisen tai psyykkisen vamman tai sairauden vuoksi tai muun vastaavan syyn vuoksi, erityisiä vaikeuksia toimia odotusten mukaisesti ja hakea tarvitsemiaan palveluja. Perusosan alentamisen välttäminen voi myös olla vaikeaa toimeentulotuen hakijalle, jolla ei ole älypuhelinta, tietokonetta laitteita tai internetyhteyttä tai joilta ylipäänsä puuttuu kyvykkyys digitaalisten palvelujen käyttöön. Valiokunta korostaa Kansaneläkelaitoksen, työllisyyspalvelujen ja hyvinvointialueiden sosiaalihuollon yhteistyön ja tiedonkulun merkitystä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden toimeentulon turvaamisessa ja kynnystä yhteistyölle tulee pitää matalana. 

Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan toimeentulotukea alennettaessa nykysääntelyä voimakkaammin haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden perusoikeuksien turvaamiseksi toimeentulotuen alentamiseen tulisi lisäksi kytkeä nimenomainen velvoite tehdä tarvittaessa huoli-ilmoitus ja velvoite selvittää hyvinvointialueen sosiaalihuollossa kiireellisen avun tarve viipymättä sosiaalihuoltolain 36 §:n 1 momentin mukaisesti (PeVL 52/2025 vp, kappale 17). Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta, että toimeentulotukilakiin ehdotettuun 10 §:n 8 momenttiin lisätään viittaus sosiaalihuoltolain 35 §:ään, jossa säädetään muiden toimijoiden ohella Kansaneläkelaitoksen palveluksessa työskentelevän henkilön velvollisuudesta ohjata ilmeisen sosiaalihuollon tarpeessa oleva henkilö hakemaan sosiaalipalveluja tai henkilön antaessa suostumuksensa otettava yhteyttä hyvinvointialueen sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen, jotta tuen tarve arvioitaisiin. Jos suostumusta ei voida saada ja henkilö on ilmeisen kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan, tai lapsen etu sitä välttämättä vaatii, ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta on tehtävä salassapitosäännösten estämättä viipymättä. Kun hyvinvointialueen sosiaalihuollon palveluksessa oleva on tehtävässään saanut tietää sosiaalihuollon tarpeessa olevasta henkilöstä, hänen on sosiaalihuoltolain 36 §:n perusteella huolehdittava, että henkilön kiireellisen avun tarve arvioidaan välittömästi. Lisäksi henkilöllä on oikeus saada palvelutarpeen arviointi, jollei arvioinnin tekeminen ole ilmeisen tarpeetonta. 

Ehdotetun 10 a §:n mukaan Kansaneläkelaitos ratkaisee, onko perusosaa alennettava ja ennen perusosan alentamista asiakkaalle on varattava mahdollisuus antaa selvityksensä syistä, joiden vuoksi perusosaa ei pitäisi alentaa tai se olisi kohtuutonta. Säännöksen perustelujen mukaan Kansaneläkelaitos päättää perusosan alentamisesta kuukausi kerrallaan. Perustuslakivaliokunta kiinnittää kuitenkin lausunnossaan huomiota siihen, että ajallinen rajaaminen käy ilmi säädöstekstistä vain välillisesti. Perustuslakivaliokunnan mielestä sääntelyä on valtiosääntöisistä syistä välttämätöntä täydentää siten, että ajallinen rajaus käy nimenomaisesti ilmi säädöstekstistä. Tällainen muutos on edellytyksenä 1. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. (PeVL 52/2025 vp, kappale 20)  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa toimeentulotukilakiin ehdotetun 10 a §:n täsmentämistä perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta niin, että Kansaneläkelaitos päättää alentamisesta kuukausi kerrallaan. Valiokunta korostaa, että jokaisen kuukauden kohdalla tulee erikseen arvioida, vaarantaako alentaminen ihmisarvoisen elämän edellyttämän välttämättömän toimeentulon tai onko alentamista pidettävä muutoin kohtuuttomana yksilöllisen harkinnan perusteella. Valiokunta korostaa, että alentamiskuukausien määrä on merkityksellinen välttämättömän toimeentulon ja kohtuullisuuden arvioinnissa, koska toimeentulovaikeudet voivat kasautua ja vaikeutua, mitä pidempään alentaminen jatkuu. Esityksen vaikutusarviointienkin (s. 57) mukaan perusosan pitkäaikainen alentaminen voi lisätä syrjäytymisen, asunnottomuuden, mielenterveysongelmien ja lapsiperheköyhyyden riskiä, mikä voi heijastua myös palvelujärjestelmään kasvavana palveluntarpeena esimerkiksi lastensuojelussa, aikuissosiaalityössä ja mielenterveyspalveluissa. 

Etuoikeutetun tulon poisto ja pienet lahjoitukset lähiomaisilta

Esityksessä ehdotetaan poistettavaksi perustoimeentulotuen 150 euron etuoikeutettu tulo täysi-ikäisiltä toimeentulotuen saajilta. Myös täysi-ikäisten toimeentulotuen saajien vähäisiksi katsottavat muut tulot ja avustukset, kuten lahjat, veronpalautukset, vanhempien avustukset ja veikkausvoitot, otetaan jatkossa huomioon täysimääräisesti. 

Etuoikeutetun tulon poistuminen vähentää kotitalouden käteen jäävää tuloa 150 euroa sellaista täysi-ikäistä henkilöä kohden, jolla on sen verran tai enemmän ansiotuloja. Vähäisten ansiotulojen ja avustusten muuttaminen jatkossa täysimääräisesti huomioitavaksi tuloksi 18 vuotta täyttäneiden osalta muuttaa sellaisten kotitalouksien käteen jäävää tuloa, joilla on satunnaisia tuloja. Niiden osalta toimeenpanossa on käytetty vakiintuneena tulkintana sitä, että yksinasuvalle on jätetty 50 euroa ja perheelle 100 euroa huomioimatta. 

Esityksen mukaan etuoikeutettu tulo ja vähäisten avustusten sekä veronpalautusten huomioiminen koskee vuoden 2024 tiedoilla laskien noin 92 000 kotitaloutta. Etuoikeutetun tulon poisto pienentää toimeentulotuen kuluja noin 18 miljoonaa euroa ja avustusten huomioon ottaminen täysimääräisesti 6 miljoonaa euroa vuoden 2027 tasossa. 

Valiokunta pitää toimeentulotuen viimesijaisen luonteen vuoksi sinänsä perusteltuna, että kaikki työtulot ja vähäisetkin muut tulot otetaan huomioon toimeentulotuen määrässä. Esityksen mukaan toimeentulotuen etuoikeutetun tulon työllisyysvaikutukset ovat olleet vähäiset ja sen poistaminen voi lisätä kannusteita irtaantua toimeentulotuesta ja siirtyä osa-aikatyöstä kokoaikatyöhön. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että toimeentulotuen saajilla on usein matala koulutus ja muita työllistymisen esteitä ja etuoikeutettu tulo on kannustanut ottamaan vastaan satunnaista ja pienimuotoista työtä, mikä osaltaan tukee yhteiskuntaan osallistumista ja itsenäistä selviytymistä. Myös pienten avustusten ja esimerkiksi kokemusasiantuntijapalkkioiden huomioon ottaminen täysimääräisesti voi kaventaa toimeentulotuen hakijan osallistumis- ja toimintamahdollisuuksia yhteiskunnassa. Valiokunta pitää tärkeänä, että sääntelyn muuttamisen vaikutuksia työn vastaanottamisen ja osallistumisen kannusteisiin seurataan.  

Etuoikeutetun tulon poistaminen pienentää myös toimeentulotukea saavien omaishoitajien käteen jääviä tuloja 150 euroa kuukaudessa ja kahden omaishoitajan perheissä 300 euroa kuukaudessa. Esityksen vaikutusarviointien (s. 66) mukaan etuoikeutetun tulon poisto saattaa vähentää kannusteita toimia omaishoitajana ja sijaisomaishoitajana ja siten lisätä julkisia sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia, kun hoito on järjestettävä muulla tavoin. Valiokunta ehdottaa omaishoitajien ja perhehoitajien aseman helpottamiseksi omaishoidon tuen hoitopalkkioon ja perhehoitopalkkioon kohdistuvaan etuoikeutetun tulon poistoon kahden vuoden siirtymäaikaa, jonka aikana omaishoitajalla ja perhehoitajalla on mahdollisuus sopeuttaa omaa talouttaan ja arvioida omaishoitajana ja perhehoitajana jatkamisen edellytyksiä. Valiokunnan ehdottama siirtymäaika vähentää hallituksen esityksessä uudistuksesta arvioituja kokonaissäästöjä 1,6 miljoonaa euroa vuonna 2026 ja 1,9 miljoonaa euroa vuonna 2027, mikä tulee ottaa huomioon vuoden 2026 talousarvioesityksessä ja valtion talouden kehyksissä. Valiokunta pitää tärkeänä, että siirtymäaikana seurataan toimeentulotukimuutosten vaikutuksia pienituloisten omaishoitajien taloudelliseen tilanteeseen ja selvitetään mahdollisuutta muuttaa omaishoidon tuen palkkio etuoikeutetuksi tuloksi sosiaaliturvaetuuksissa osana parlamentaarista sosiaaliturvan uudistamistyötä (Valiokunnan lausumaehdotus 3).  

Terveydenhuoltomenojen huomioon ottaminen

Esityksessä ehdotetaan, että muina perusmenoina tarpeellisen suuruisina huomioitavat terveydenhuoltomenot rajataan välttämättömiin terveydenhuoltomenoihin. Ehdotetun toimeentulotukilain 7 b §:n perusteella Kansaneläkelaitos voi terveydenhuoltomenon tarpeellista suuruutta ja välttämättömyyttä arvioidessaan ottaa huomioon yleisesti hyväksytyn hoitokäytännön ja tutkimusnäytön sekä uusien tai erityisen kalliiden lääkevalmisteiden osalta myös kustannusvaikuttavuuden. Säännöksen perustelujen mukaan tarpeellisuusarvioinnissa tulee ottaa huomioon asiakkaan kokonaistilanteessa mahdollisesti olevat erityispiirteet ja arvioinnissa voidaan käyttää apuna Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalääkäreitä ja muuta asiantuntemusta. 

Valiokunta pitää perusteltuna, että viimesijaisen toimeentulotuen kautta korvata korvataan vain välttämättömiä terveydenhuollon kustannuksia. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että esityksen vaikutusarviointien (s. 59) mukaisesti toimeentulotuen rajaaminen vain välttämättömiin terveydenhuoltomenoihin, voi vaikuttaa terveyden tasa-arvoa kaventavasti ja kasvattaa pitkällä aikavälillä terveyseroja ja kustannuksia sekä lisätä ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen ja muiden hyvinvointialueiden järjestämien palvelujen tarvetta. Terveysmenojen rajaus välttämättömiin lääkkeisiin voi esimerkiksi johtaa siihen, ettei lääkärin toimeentulotuen hakijalle määräämää lääkettä korvata toimeentulotuesta. Toimeentulotuen saajilla ei tuen viimesijaisuuden vuoksi ole juurikaan joustoa taloudessaan, joten näissä tilanteissa lääke jää yleensä ostamatta ja käyttämättä. Tämä voi puolestaan lisätä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia, jos sairauksien edetessä tarvitaan kalliimpia hoitoja. 

Valiokunta korostaa, että terveydenhuoltomenon tarpeellisen suuruuden ja välttämättömyyden arviointi ei saa johtaa tilanteisiin, joissa jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset jäävät esimerkiksi ilman sairauden edellyttämää lääkehoitoa. Valiokunta korostaa esityksen perusteluissa (s. 113) todettua lähtökohtaa siitä, että perustoimeentulotuessa ei edellytetä kaikissa tilanteissa lääkkeen korvattavuutta sairausvakuutuksesta, koska sairausvakuutuslain mukaisten lääkekorvausten ulkopuolella on tarpeellisia ja usein käytettyjä lääkkeitä eikä terveydenhuoltomenojen rajaaminen välttämättömään saa vaarantaa näiden lääkkeiden käyttöä. Säännöksen toimeenpano edellyttää siten yksilökohtaista välttämättömyysarviointia, jossa otetaan huomioon sekä yleisesti hyväksytty julkisen terveydenhuollon hoitokäytäntö ja hoidon tai lääkkeen hoidollinen arvo, että asiakkaan yksilöllinen kokonaistilanne. 

Toimeentulotuen maksaminen vuokranantajalle ja toimeentulotuessa hyväksyttävien asumismenojen tarkentaminen

Valiokunta pitää vuokranmaksun varmistamiseksi sekä häätöjen ja asunnottomuuden ehkäisemiseksi perusteltuna esitykseen sisältyvää ehdotusta siitä, että toimeentulotuen osuus asunnon vuokrasta maksetaan suoraan vuokranantajalle, jos toimeentulotuen hakijan asunnon vuokravakuus on maksettu perustoimeentulotuesta. 

Esityksessä ehdotetaan tarkennettavaksi perustoimeentulotuessa hyväksyttäviä asumismenoja koskevaa sääntelyä niin, että laissa säädetään nykyistä tarkemmin siitä, miten keskimääräisten asumismenojen muutos arvioidaan ja kuinka suuret muutokset huomioidaan tarkistettaessa toimeentulotuen tarpeellisen suuruisten asumismenojen määrästä annetun valtioneuvoston asetuksen liitteessä säädettyjä kuntakohtaisia asumismenojen rajoja. Valiokunta korostaa, että eduskunta on asumismenoja koskevan sääntelyn aikaisemman muutoksen (HE 58/2023 vp, EV 63/2023 vp) hyväksyessään edellyttänyt, että valtioneuvosto seuraa asumismenoja koskevan sääntelyn vaikutuksia toimeentulotuen hakijoiden ja heidän lasten oikeuksiin, asemaan ja toimeentuloon, asuntomarkkinoihin sekä palvelutarpeeseen ja kustannuksiin hyvinvointialueilla. Valiokunta toistaa seurantatarpeen ja pitää tärkeänä, että kuntakohtaiset rajat pidetään sellaisella tasolla, että toimeentulotuen hakijoilla on tosiasialliset mahdollisuuden löytää asumismenorajojen mukaista asuntoja. 

Kuntien rahoitusosuuden nostaminen

Kuntien rahoitusosuutta perustoimeentulotuesta ehdotetaan nostettavaksi 50 prosentista sataan prosenttiin sellaisten 18—24-vuotiaiden toimeentulotuen saajien osalta, joiden perheessä ei asu muun ikäisiä henkilöitä. Tämä lisää kuntien osuutta toimeentulotukimenoista arviolta 68 miljoonalla eurolla. Muilta osin kuntien 50 prosentin rahoitusosuuteen perustoimeentulotuen menoista ei ehdoteta muutoksia. Kuntien rahoitusosuuden laajennus korvataan kunnille peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmän kautta valtionosuuden pysyvänä lisäyksenä. 

Valiokunta pitää kuntien rahoitusosuuden nostamista perusteltuna, koska se lisää kuntien painetta kehittää nuorille kohdennettuja palveluja. Kunnilla on nykyisessä palvelurakenteessa aiempaa paremmat mahdollisuudet vaikuttaa nuorten kuntalaisten opiskelun ja työllistymisen tukemiseen. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että kuntien kykyä rahoittaa 18—24-vuotiaiden perustoimeentulotuen kustannuksia täysimääräisesti sekä siirron ohjausvaikutusta seurataan. Lisäksi valiokunta korostaa, että nuorten kattavampaa työelämään tai opiskeluun kiinnittymistä tulee rahoitusvastuun nostamisen lisäksi vahvistaa kehittämällä nuorten koko etuus- ja palvelujärjestelmää kokonaisuutena vastaamaan niin nuorten kuin yhteiskunnankin muuttuneita tarpeita. Tämä edellyttää myös hyvinvointialueiden vastuiden ja kannusteiden arviointia.  

Tiedonsaantioikeudet

Esityksessä ehdotetaan tarkennuksia toimeentulotukilain 18 a, 18 b, 18 g ja 18 h §:iin koskien Kansaneläkelaitoksen tiedonsaantioikeutta ja tietojen luovutusvelvollisuutta sekä hyvinvointialueen tiedonsaantioikeutta ja tietojen luovutusta. 

Ensisijaisen etuusoikeuden selvittämiseen ja perusosan alentamisharkintaan liittyen Kansaneläkelaitokselle ehdotetaan lisättäväksi toimeentulotukilain 18 a §:ään oikeus saada toimeentulotukiasian käsittelemiseksi ja ratkaisemiseksi välttämättömät tiedot työttömyyskassalta. Lisäksi sääntelyä toimeentulotukilain 18 a ja 18 g §:ien sääntelyä toimeentulotukiasian käsittelyssä tarvittavien rahalaitostiedustelujen tekemistä ehdotetaan yksinkertaistettavaksi. Jos välttämättömiä tietoja ei riittävästi saada toimeentulotuen hakijalta tai saajalta ja on perusteltua syytä epäillä hakijan tai saajan antamien tietojen riittävyyttä tai luotettavuutta, Kansaneläkelaitos tai hyvinvointialue voi ehdotuksen mukaan esittää kirjallisen tietopyynnön rahalaitokselle. 

Perustuslakivaliokunta pitää lausunnossaan tärkeänä, että Ahvenanmaalla toimeentulotukitehtäviä hoitavilla viranomaisilla on vastaavan kaltainen tiedonsaantioikeus kuin toimeentulotukilain 18 g §:ssä on säädetty hyvinvointialueelle (PeVL 52/2025 vp, kappale 21). Valiokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin kuvatulla tavalla tiedonsaantioikeuksia koskevaa sääntelyä muutettavaksi siten, että myös Ahvenanmaan sosiaaliviranomaiset voivat saada toimeentulotukitehtäviensä hoitamiseksi tarvittavat välttämättömät tiedot rahalaitoksilta ja työttömyyskassalta. Lisäksi valiokunta ehdottaa toimeentulotuesta annetun lain 18 a §:n selkeyttämistä niin, että säännöksestä poistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain 64 §:n kanssa päällekkäinen sääntely. 

Toimeenpanon resurssien riittävyys

Ehdotetut muutokset lisäävät Kansaneläkelaitoksen asiakaspalvelun kysyntää, ohjaus-, neuvonta- ja yhteistyövelvoitteita sekä toimeentulotuen ratkaisutyöhön, oikaisuvaatimuksiin ja valitusten käsittelyyn käytettävää aikaa. Esityksen mukaan ehdotetut muutokset lisäävät Kansaneläkelaitoksen pysyviä toimintamenoja vuositasolla Kansaneläkelaitoksen arvion mukaan noin 10 miljoonaa euroa. 

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että talousarvioesityksessä ei ole osoitettu Kansaneläkelaitokselle lisärahoitusta toimeentulotuen toimeenpanoon, vaan Kansaneläkelaitoksen työmäärän kehitystä sekä määrärahojen riittävyyttä seurataan ja tarvittaessa tarkastellaan vuotuisissa valtion talouden kehys- ja talousarvioprosesseissa. Valiokunta pitää tärkeänä, että Kansaneläkelaitokselle turvataan riittävät resurssit lain toimeenpanoon ja erityisesti asiakkaiden yksilökohtaisten arviointien tekoon, koska lisääntyneet toimeenpanokustannukset ilman riittäviä resursseja uhkaavat toimeentulotuen lakisääteisissä määräajoissa pysymistä sekä lain tarkoituksen toteutumisen kannalta merkityksellisen yksilöllisen harkinnan toteutumista. Toimeentulotuen priorisointi riittämättömien resurssien tilanteessa voi aiheuttaa myös muiden etuuksien käsittelyn ruuhkautumisen. 

Vaikutukset ja seuranta

Valiokunta toteaa, että ehdotetut muutokset koskevat hyvin pienituloista väestönosaa, johon kuuluu myös haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä. Saman ihmisryhmän ensisijaisiin etuuksiin on lyhyen aika välin sisällä tehty lukuisia muutoksia (HE 73/2023 vp, HE 13/2023 vp, HE 19/2023 vp, HE 74/2023 vp, HE 75/2023 vp, HE 126/2024 vp), jotka ovat lisänneet toimeentulotuen tarvetta ja sen merkitystä yksilöiden ja perheiden toimeentulossa ja itsenäisessä selviytymisessä. Ensisijaisten etuuksien sopeutumistoimien vaikutusarvioinneissa on korostettu toimeentulotuen kompensoivaa vaikutusta pienituloisimpien käytettävissä oleviin tuloihin. 

Valiokunta pitää välttämättömänä, että toimeentulotukeen ehdotettujen muutosten vaikutuksia toimeentulotuen hakijoiden itsenäiseen selviytymiseen, toimeentuloon, palveluihin osallistumiseen ja työllistymiseen seurataan ja arvioidaan seurantatutkimuksella (Valiokunnan lausumaehdotus 1). Esityksessäkin (s. 8—69) viitattujen tutkimusten mukaan käyttäytymisvelvoitteisiin perustuvilla sanktioilla voi olla työttömyyden ja syrjäytymisen kierrettä syventäviä ja työllistymisen todennäköisyyttä heikentäviä vaikutuksia. 

Valiokunta pitää myönteisenä, että lapsiin kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia on esityksessä pyritty ehkäisemään jättämällä lasten perusosat leikkausten ulkopuolelle sekä ehdottamalla, että lasten ansiotulot ja vähäiset lahjat jäävät edelleen sellaisiksi tuloiksi, jotka jätetään huomioimatta tulona toimeentulotuen laskelmassa. Lisäksi kokoaikatyöhön ja ensisijaisille etuuksille hakeutuminen voi vähentää perheiden viimesijaisen toimeentulotuen tarvetta. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että esityksen vaikutusarviointienkin (s. 60—61) mukaan vanhempien perusosien leikkaus, perusosan mahdollinen alentaminen ja etuoikeutetun tulon poisto vaikuttavat väistämättä myös lapsiin ja ne voivat osaltaan aiheuttaa myös lapselle hyvinvoinnin vajetta ja toimintamahdollisuuksien kapeutumista, heikentymistä tai puutetta. Valiokunta pitää välttämättömänä, että uudistuksen vaikutuksia lapsiperheiden toimeentuloon ja selviytymiseen seurataan yhteistyössä Kansaneläkelaitoksen, hyvinvointialueiden ja muiden toimijoiden kanssa ja tarvittaessa ryhdytään korjaaviin toimenpiteisiin (Valiokunnan lausumaehdotus 2).  

Valiokunta kiinnittää erityisesti huomiota aikaisemmin tehtyjen ja ehdotettujen muutosten kanssa samanaikaisesti voimaantulevien muutosten yhteisvaikutuksiin. Sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut vuosittain etuusmuutosten yhteisvaikutuksia ja tuoreen syksyllä 2025 julkaistun arvion (Arvio hallituksen sosiaaliturvamuutosten yhteisvaikutuksista toimeentulotuen käyttöön ja tulonjakoon. STM 2025) mukaan vuosina 2024—2025 tehdyt sosiaaliturvaleikkaukset ovat kohdistuneet toimeentulotukea saaneisiin aikaisemmin arvioitua enemmän. Valiokunta pitää huolestuttavana, että erityisesti lasten pienituloisuusaste kasvaa aiempaa arvioitua enemmän. Syksyllä 2024 tehdyn arvion mukaan vuosien 2024—2025 lakimuutokset arvioitiin kasvattavan lasten pienituloisuusastetta 1,3 prosenttiyksiköllä, mutta tuoreen arvion mukaan vuosien 2024—2025 lakimuutosten vaikutus lasten pienituloisuusasteeseen on 3,3 prosenttia. Näin ollen köyhyysrajan alla elävien lasten lukumäärän on arvioitu kasvavan sopeutustoimien vuoksi noin 31 000 lapsella aiemmin arvioidun noin 11 000—13 000 lapsen sijaan. Valiokunta painottaa, että lapsiköyhyydellä on tutkimusten mukaan merkittäviä pitkäkestoisia ja jopa ylisukupolvisia kielteisiä hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia ja korostaa jo tehtyjen etuusmuutosten ja tulevien muutosten lapsivaikutusten seurannan tärkeyttä. 

Toimeentulotuen hakijan toimeentuloon vaikuttavat jatkossa esityksiin työnhakijan palveluprosessin ja työnvälityspalveluiden kehittämistä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2025 vp), yleistukilaiksi (HE 112/2025 vp) ja kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 10 §:n muuttamisesta (HE 116/2025 vp) sisältyvät muutokset. Näiden esitysten yhteisvaikutuksia koskevan arviossa (VN/8915/2024, 22.9.2025) todetaan, että kolmen esityksen yhteisvaikutuksena oikeutta sosiaaliturvaan heikentävät vain toimeentulotuen ansiotulovähennyksen poisto ja perusosaan esitetty tasomuutos. Muilta osin työttömät ja työvoimaviranomaiseen työnhakijaksi ohjattavat toimeentulotukea hakevat henkilöt voivat omalla menettelyllään toimia siten, etteivät he menettäisi oikeuttaan työttömyysetuuteen tai toimeentulotuen määrää ei alenneta. Valiokunta pitää välttämättömänä, että valtioneuvosto seuraa toimeentulotukea koskevien muutosten, työvoimapalvelujen uudistamiseen liittyvien työttömyysturvaseuraamusten kiristymisen (HE 108/2025 vp), yleistuen (HE 112/2025 vp) ja kuntouttavaa työtoimintaa koskevien muutosten (HE 109/2025 vp) yhteisvaikutuksia toimeentulotuen hakijoiden toimeentuloon, työllistymiseen ja palveluihin ja tarvittaessa muuttaa sääntelyä (Valiokunnan lausumaehdotus 4).  

Lakialoite 17/2024 vp

Lakialoitteessa ehdotetaan, etteivät alaikäisen lapsen ansiotulot vaikuta jatkossa hänen vanhempansa tekemässä perustoimeentulohakemuksessa huomioon otettaviin tuloihin.  

Valiokunta toteaa, että toimeentulotukilain 11 §:n perusteella lapsen vähäisiä ansiotuloja ei oteta huomioon tuloina toimeentulotukea myönnettäessä. Kansaneläkelaitoksen etuusohjeen mukaan kesätöiden tai muiden lyhytaikaisesta työskentelystä saatuja ansiotuloja ei huomioida, jos töiden kesto on alle 3 kuukautta. Jos alaikäisellä on muita kuin vähäisiä tuloja, niistä otetaan tulona huomioon vain se osa, jonka katsotaan kattavan hänen osaltaan toimeentulotuessa huomioon otettavat menot. Valiokunta korostaa, että alle 18-vuotiaan tulojen huomioimisessa käytetään kokonaisharkintaa ja tulojen huomioimisen tulee olla kohtuullista, koska lapsella ei ole velvollisuutta elättää vanhempiaan ja sisaruksiaan.  

Valiokunnan sosiaali- ja terveysministeriöltä saaman selvityksen mukaan toimeentulotuen hakijaperheissä viimeisen 12 kuukauden aikana noin 944 lasta on saanut ansiotuloja. Tässä lukumäärässä on mukana sellaisiakin lapsia, jotka ovat voineet saada ansiotuloja kuukaudessa alle 150 euroa eli joiden ansiotuloja ei nykyisinkään huomioida 150 euron etuoikeutetun tulon vuoksi. Alustavan arvion mukaan toimeentulotuen etuusmenot kasvaisivat noin 0,2 miljoonaa euroa, jos alle 18-vuotiaiden lasten ansiotuloja ei otettaisi miltään osiin huomioon toimeentulotuessa. Valiokunta toteaa, että lakialoitteessa ehdotettu muutos edellyttäisi sen mahdollisten käyttäytymisvaikutusten huolellista arviointia. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa lakialoitteeseen sisältyvän lakiehdotuksen hylkäämistä, mutta pitää tärkeänä, että lapsen tulojen huomioon ottamista selvitetään jatkotyössä.