Perustelut

Sairaankuljetuslupa

Hallituksen esityksessä ehdotetaan sairaankuljetuslupia ja sairaankuljetusajoneuvojen käytön korvaustaksaa koskevan sääntelyn siirtämistä liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalta sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöön. Luvan myöntämisen edellytykset painottuvat ehdotuksessa toiminnan lääketieteelliseen asianmukaisuuteen ja potilasturvallisuuteen. Ehdotetut muutokset vahvistavat sairaankuljetuksen ja sen yhteydessä annettavan ensihoidon asemaa osana terveydenhuoltoa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan käsiteltävänä oleva hallituksen esitys on henkilöliikennelain ehdotetusta (HE 110/2009 vp) kumoamisesta johtuva siirtymäajan ratkaisu ja laajempi ensihoitojärjestelmän uudistus on tarkoitus toteuttaa valmisteilla olevan terveydenhuoltolain säätämisen yhteydessä.

Lupaviranomaisen on ehdotuksen mukaan myönnettävä lupa, jos hakija, henkilökunta ja sairaankuljetuskalusto täyttävät laissa säädetyt edellytykset. Yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain 3 §:ssä ehdotetaan säädettävän sairaankuljetuspalvelujen antamisen toimintaedellytyksiksi sairaankuljetusajoneuvon ja sen varusteiden asianmukaisuus sekä toiminnan edellyttämä, asianmukaisen koulutuksen saanut henkilökunta.

Yksityisestä terveydenhuollosta annetun asetuksen 3 §:n (857/1994) mukaan terveydenhuollon palveluista vastaavan johtajan tulee olla terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 2 §:ssä tarkoitettu terveydenhuollon ammattihenkilö, jolla on toiminnan laajuus ja tarjottavat palvelut huomioon ottaen tehtävän menestykselliseen hoitamiseen soveltuva koulutus ja riittävä käytännön kokemus. Vastaavalta johtajalta tai sairaankuljetusyrityksen henkilökunnalta ei säädöksissä edellytetä mitään tiettyä vähimmäisaikaa alalla toimimiselle ennen luvan myöntämistä, vaan asia ratkaistaan lupa- ja valvontakäytännössä tapauskohtaisesti. Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena lupaedellytysten säätämistä mahdollisimman yhdenmukaisesti muiden yksityisten terveyspalvelujen, kuten lääkäri- ja sairaanhoitopalvelujen, kanssa.

Nykyisin sairaankuljetusluvan myöntämisen edellytyksenä olevasta tarveharkinnasta ehdotetaan luovuttavan. Tarveharkinnan on katsottu rajoittavan perustuslaissa säädettyä elinkeinovapautta (18 §) tavalla, jota ei voida pitää perusoikeuksien rajoittamiselle asetettujen edellytysten, kuten hyväksyttävyyden ja suhteellisuuden mukaisena. Perusteluissa todetaan, ettei tarveharkinnasta luopuminen vaaranna lakisääteisten palvelujen saatavuutta, turvallisuutta tai asianmukaisuutta. Perustelujen mukaan nämä taataan parhaiten esityksen mukaisilla lupakriteereillä sekä asianmukaisella ja riittävällä valvonnalla.

Sairaankuljetuspalvelujen järjestäminen kuuluu kuntien ja sairaanhoitopiirien tehtäviin myös niillä alueilla, joilla ei toimi yksityisiä sairaankuljetusyrityksiä. Sairaankuljetuslupien tarveharkinnasta luopuminen voi merkitä nykyistä suurempaa sairaankuljetuspalvelujen kysynnän ja tarjonnan vaihtelua eri alueilla. Sairaankuljetuspalvelujen tarjoaminen edellyttää kuitenkin käytännössä sopimusta järjestämisvastuussa olevan kunnan tai kuntayhtymän kanssa, koska vain sopimuksen tehnyt yksityinen palveluntuottaja voi liittyä viranomaisverkkoon ja hätäkeskusjärjestelmään. Valiokunta pitää tärkeänä, että ensihoito- ja sairaankuljetusjärjestelmän uudistuksen yhteydessä kiinnitetään huomiota erityisesti palvelujen saatavuuden ja laadun turvaamiseen.

Sairaankuljetustaksa

Yksityisen sairaankuljetuksen kustannukset korvataan nykyisin sairausvakuutuslain 4 luvun 6 §:n mukaisesti liikenne- ja viestintäministeriön vahvistaman sairaankuljetustaksan perusteella. Voimassa olevassa laissa ei ole määritelty ministeriön harkintavallan rajoja, menettelytapoja eikä sitä, millä perusteella sairaankuljetustaksan muutostarvetta on arvioitava. Sairausvakuutuslain 4 luvun 6 §:ään ehdotetun muutoksen nojalla sairaankuljetustaksasta säädettäisiin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Valiokunta ehdottaa säännöksen täsmentämistä muiden sairaanhoitokorvausten perusteita koskevien säännösten tavoin siten, että sairaankuljetustaksan tulee perustua kuljetuksesta aiheutuviin kustannuksiin ja sairausvakuutuskorvauksiin käytettävissä oleviin varoihin. Lisäksi valiokunta ehdottaa, että taksasta säädetään valtioneuvoston eikä ministeriön asetuksella.

Sairauden vuoksi tehdyn matkan aiheuttamat tarpeelliset kustannukset korvataan yhdensuuntaisen matkan omavastuun (9,25 euroa) ja vuotuisen katon (157,25 euroa) ylittävältä osalta. Erityisajoneuvon, kuten oman auton, taksin tai veneen, käytöstä aiheutuneet kustannukset korvataan, jos potilaan sairaus, vamma tai liikenneolosuhteet edellyttävät erityisajoneuvon käyttöä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan nykyisen sairaankuljetustaksan tai taksitaksan perusteella ei korvata esimerkiksi ajoneuvon kuljetuksesta perittävää lauttamaksua. Valiokunta pitää tärkeänä, että matkakorvausjärjestelmän kokonaisuuden kehittämistä ja muutostarpeita arvioidaan terveydenhuoltolain ja kunnallista sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lain valmistelun ja terveydenhuoltoa koskevien muiden uudistusten yhteydessä.

Yöpymiskorvaus

Sairausvakuutuslain 4 luvun 9 §:n perusteella vakuutetulla on oikeus yöpymisrahaan, jos hän tutkimuksen tai hoidon vuoksi tai liikenneolosuhteista johtuvista syistä joutuu yöpymään sairausvakuutuslain mukaan korvattavalla matkalla ja yöpymisestä aiheutuu kustannuksia. Käytännössä yöpymiskustannuksia on korvattu esimerkiksi silloin, jos yöpyminen on vaihtoehto päivittäiselle matkustamiselle hoitopaikkakunnalle tai jos joukkoliikennettä ei ole matkan tekemiseen käytettävissä. Säännöksen ei ole katsottu koskevan tilanteita, joissa vakuutettu odottaa synnytyksen käynnistymistä ilman, että hänelle tai sikiölle tehdään päivittäisiä tutkimus- tai hoitotoimenpiteitä. Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena, että 9 § muutetaan ehdotuksen mukaisesti siten, että vakuutetulle voidaan maksaa yöpymisrahaa silloin, kun hän lääkärin raskaudentilasta tekemän arvion perusteella joutuu yöpymään synnytyspaikan lähellä. Valiokunta katsoo, että jatkossa tulee arvioida yöpymisrahan riittävyyttä suhteessa yöpymisistä aiheutuviin todellisiin kustannuksiin.