TALOUSARVIOALOITE 1052/2004
vp
TAA 1052/2004
vp - Ben Zyskowicz /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Tulo- ja varallisuusverotuksen arvioidun kertymän
alentaminen
Eduskunnalle
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää,
että valtion vuoden 2005 talousarvioesityksessä arvioitua
tulo- ja varallisuusverotuksen kertymää pienennetään
yhteensä 481 miljoonalla eurolla. Tämä talousarvioaloite
liittyy kolmeen lakialoitteeseen.
Tulo- ja varallisuusverotuksen kertymäarviota esitetään
pienennettäväksi 450 miljoonalla eu-rolla johtuen
työnantajien sivukulujen porrastamisesta työntekijän
palkkatason mukaan. Kokoo-muksen eduskuntaryhmä on jättänyt
ko. kokeilusta erillisen lakialoitteen. Osa kokeiluun tarvittavista
resursseista voidaan ohjata suorana siirtona aktiivisen työvoimapolitiikan
vuodelle 2005 varatuista määrärahoista.
Kyse on tällöin työllisyyden hoitoon
tarkoitettujen määrärahojen ohjaamisesta
uudentyyppiseen, tuloksekkaampaan ja todellisia työpaikkoja
luovaan toimintaan. Näin ollen kokeilun nettovaikutus vuoden
2005 talousarvioon olisi mekaanisesti laskettuna pienempi kuin 450
miljoonan euron kokonaissumma. Tosiasiallisesti uudistuksen toteuttaminen edistää
työllisyyttä,
mikä vähentää ainakin pidemmällä aikavälillä uudistuksen
vaikutuksia budjetin tasapainoon. Toimenpidettä ei miltään osin
pidä rahoittaa nostamalla yleisiä työnantajien
sivukuluja.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on jättänyt
lakialoitteen kotitalousvähennyksen kehittämisestä siten,
että vähennyksen omavastuu pudotetaan 100 eurosta
50 euroon ja vähennyksen enimmäis-määrää nostetaan
1 150 eurosta 2 300 euroon. Tämän arvioidaan vähentävän
tulo- ja varallisuusverotuksen tuottoa vuonna 2005 noin 25 miljoonaa
euroa.
Kokoomus katsoo, että tehokas keino edistää joukkoliikenteen
käyttöä työmatkoilla on työ-suhdematkalipun
verotuskohtelun muuttaminen siten, että työnantajan
luontoisetuna työntekijälleen tarjoaman matkalipun
verotusarvo olisi sen ostohintaa pienempi. Työnantajalle
matkalipun hankkimisesta aiheutuneista kustannuksista 70 prosenttia
olisi työntekijälle veronalaista tuloa ja muilta
osin verovapaata. Tämän arvioidaan vähentävän
tulo- ja varallisuusverotuksen kertymää vuonna
2005 noin kuudella miljoonalla eurolla. Asiasta on jätetty
lakialoite.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta vähentää valtion
vuoden 2005 talousarvion momentilta 11.01.01 481 000 000
euroa yrittäjien työvoimakustannusten alentamiskokeilun,
kotitalousvähennyksen kehittämisen ja työsuhdematkalipun
verotuskohtelun muuttamisen aiheuttaman verokertymän pienentymisen
vuoksi.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004
- Ben Zyskowicz /kok
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Kaarina Dromberg /kok
- Pertti Hemmilä /kok
- Hanna-Leena Hemming /kok
- Anne Holmlund /kok
- Jyri Häkämies /kok
- Ilkka Kanerva /kok
- Marjukka Karttunen /kok
- Jyrki Katainen /kok
- Jari Koskinen /kok
- Pekka Kuosmanen /kok
- Esko Kurvinen /kok
- Jere Lahti /kok
- Kalevi Lamminen /kok
- Jouko Laxell /kok
- Suvi Lindén /kok
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Olli Nepponen /kok
- Tuija Nurmi /kok
- Reijo Paajanen /kok
- Maija Perho /kok
- Lyly Rajala /kok
- Paula Risikko /kok
- Martin Saarikangas /kok
- Petri Salo /kok
- Sari Sarkomaa /kok
- Kimmo Sasi /kok
- Arto Satonen /kok
- Timo Seppälä /kok
- Juhani Sjöblom /kok
- Marja Tiura /kok
- Irja Tulonen /kok
- Raija Vahasalo /kok
- Jan Vapaavuori /kok
- Ahti Vielma /kok
- Lasse Virén /kok