TALOUSARVIOALOITE 125/2008 vp

TAA 125/2008 vp - Sinikka Hurskainen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lääkärikoulutuksen lisäämiseen

Eduskunnalle

Suomessa vallitsee lääkäripula. Tämä koskee erityisesti syrjäseutujen terveyskeskuksia, mutta myös pääkaupunkiseudulla ja muissa kehityskeskuksissa lääkärin virkojen täyttäminen on tullut yhä vaikeammaksi. Tunnettu tosiasia on myös se, että tietyillä alueilla ja sairaanhoidon sektoreilla erikoissairaanhoidon jonot ovat kohtuuttoman pitkät.

1990-luvun aikana lääkärikoulutuspaikkoja vähennettiin noin kolmanneksella. Tuolloin uskottiin, että 2000-luvulla lääkäreitä valmistuisi työttömäksi. Tilanne kehittyi kuitenkin päinvastaiseksi, ja vuonna 2000 maassamme oli jo 2 000 lääkärin vaje. Tulevaisuudessa tilanne käy yhä tukalammaksi, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle myös lääkärikunnasta ja samaan aikaan väestö ikääntyy ja heikkokuntoisten kansalaisten määrä kasvaa.

Lääkärikoulutuspaikkoja olisi näin ollen alettava asteittain lisäämään ja samalla huolehdittava lääketieteellisten tiedekuntien riittävistä opetusresursseista. Sopiva tahti voisi olla sata uutta koulutuspaikkaa vuodessa. Tässä yhteydessä olisi myös selvitettävä, miten Suomessa asuvien lääkärikoulutuksen saaneiden maahanmuuttajien ammattitaito voitaisiin lyhyellä lisäkoulutuksella päivittää Suomen terveydenhuoltoon sopivaksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  29.50.01 lisäyksenä 1 500 000 euroa lääkärikoulutuspaikkojen lisäämiseen sadalla uudella koulutuspaikalla.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Reijo Kallio /sd
  • Eero Heinäluoma /sd
  • Kari Rajamäki /sd
  • Katja Taimela /sd
  • Jukka Gustafsson /sd