TALOUSARVIOALOITE 126/2004
vp
TAA 126/2004
vp - Anne Holmlund /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Turun
yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen Satakunnan
yksiköiden toiminnan vakiinnuttamiseen
Eduskunnalle
Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen Satakunnan
yksiköt toteuttavat yliopistojen alueellista
ja yhteiskunnallista palvelutehtävää. Tutkimus-
ja koulutustoiminnalla tuetaan merenkulun, satamatoimintojen ja
yhdistettyjen kuljetusten kehittämistä. Lisäksi
yksiköt osallistuvat myös alan kansallisiin ja
kansainvälisiin tutkimus- ja koulutushankkeisiin.
Satakunta alueena edustaa merkittävää merenkulkualan
keskittymää Suomessa. Porin ja Rau-man satamat
ovat merkittäviä vienti- ja tuontisatamia, joista
on vilkas linjaliikenne tärkeimpiin eurooppalaisiin ja
muihin maailman satamiin.
Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus on yksi alansa johtavia
asiantuntijaorganisaatioita koko Suomessa. Merenkulkualan koulutus-
ja tutkimuskeskuksen Satakunnan yksiköt perustettiin vuonna
1999. Rauman merenkulkuoppilaitoksen yhteydessä toimiva
yksikkö tarjoaa koulutusta ja hankehallintopalveluja. Porin
yliopistokeskuksessa toimiva yksikkö keskittyy tutkimus-
ja kehityshankkeisiin sekä toimii valtakunnallisen lähimerenkulun
edistämiskeskuksen, Shortsea Promotion Centre Finlandin,
kotipaikkana. Näin yksiköiden toiminnassa toteutuu
käytännössä myös kansallisten
toimintojen alueellinen hajasijoittaminen pääkaupunkiseudun
ulkopuolelle.
Satakunnan yksiköt ovat vakiinnuttaneet asemansa toimintaympäristössään
osana Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen valta-kunnallista
toimintaa, Satakunnassa merenkulkualan toimijoiden piirissä sekä Satakunnassa
toimivien korkeakouluyksiköiden keskuudessa. Lisäksi
yksiköt ovat aktiivisesti mukana alan kansainvälisessä yhteistyössä,
kuten Euroopan merellisten alueintressien liiton AMRIE:n toiminnassa.
Satakunnan yksiköt perustettiin kolmivuotisella projektirahoituksella.
Hankkeiden rahoittajina toimivat Satakuntaliitto sekä Porin
ja Rauman kaupungit. Jatkossa toiminnan vakiinnuttaminen ja kehittäminen
edellyttävät rahoitusta valtion talousarviosta.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 29.10.21 lisäyksenä 120 000
euroa Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen
Satakunnan yksiköiden toiminnan vakiinnuttamiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004