TALOUSARVIOALOITE 131/2008 vp

TAA 131/2008 vp - Sinikka Hurskainen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen eläkeläisten verohelpotusten ja kansaneläkkeen korotuksen ulkopuolelle jäävän ryhmän eläkkeiden korottamiseen

Eduskunnalle

Eläkeläisten ja työssäkäyvien verotusta on yhdenmukaistettu. Hallitus poisti työeläkkeiden tiukemman verotuksen tuloluokassa 13 000—31 000 euroa ja näin ollen tämä epäkohta on korjaantunut. Myös kansaneläkkeet nousivat 20 eurolla kuukaudessa vuoden 2008 alussa.

Nämä kannatettavat toimenpiteet ovat kuitenkin luoneet uuden väliinputoajaryhmän, johon kansaneläkkeiden korotus eivätkä myöskään verohelpotukset ole ulottuneet. Suomessa on noin 654 000 henkeä, joiden työeläke on alle 13 000 euroa vuodessa. Noin 160 000 näistä kuuluu ryhmään, joilta työeläketulon perusteella kuitenkin leikkautuu pois myös koko kansaneläke. Myös tämän väliinputoajaryhmän eläkkeisiin on tehtävä 20 euron kuukausittainen korotus.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.40.60 lisäyksenä 38 400 000 euroa eläkeläisten verohelpotusten ja kansaneläkkeen korotuksen ulkopuolelle jääneen ryhmän eläkkeiden korottamiseen budjettiperusteisesti 20 eurolla kuukaudessa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Reijo Kallio /sd
  • Kari Rajamäki /sd
  • Katja Taimela /sd
  • Sirpa Paatero /sd
  • Sari Palm /kd
  • Valto Koski /sd