TALOUSARVIOALOITE 134/2006 vp

TAA 134/2006 vp - Heidi Hautala /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Vantaalle sijoittuvan kehäradan suunnittelun käynnistämiseen

Eduskunnalle

Raideliikenteeseen panostaminen tukee aluekehitystä, lisää liikenneturvallisuutta, edistää elinkeinotoimintaa ja vähentää päästöjä. Toimiva rataverkko mahdollistaa nykyistä laajemmat työssäkäyntialueet ja siirtää tavara- ja henkilöliikennettä teiltä raiteille. Etelä-Suomen rautatieliikenteen visiotarkasteluita tehtäessä löydettiin useita mahdollisia kehittämisväyliä, joiden pohjalta olisi mahdollista rakentaa liikennettä ja kuljetuksia raiteiden varaan. Tulevaisuuteen voisivat kuulua toisaalta nykyistä suorempia reittejä kulkevat suurnopeusradat, toisaalta monipuolisempi taajamajunaliikenne. Kansainvälisesti tärkeä hanke on nykyistä nopeampi junayhteys Pietariin.

Raideliikenneinvestointien rahoitus on tällä hetkellä riittämätön. Teiden rakentamisen suora rahoitus ylittää jälleen kerran raideinvestointien rahoituksen. Ilmasto- ja liikennepoliittiset tavoitteet huomioon ottaen suhteen pitäisi olla aivan toisenlainen.

Raideliikenteen investoinnit vaativat suunnittelua ja esitöitä, joten raideliikenteen investointien tason nostaminen tavoitetasolle vaatii parin vuoden siirtymäajan. Päätökset investointien kasvattamisesta pitäisi tehdä kuitenkin jo nyt, jotta suunnittelu ja valmistelu voi edetä hallitusti tulevina vuosina.

Yksi kiireellisimmiksi arvioiduista ratahankkeista on Vantaalle sijoittuva kehärata (entinen Marjarata). Kehärata on myös pääkaupunkiseudun kuntien yksimielisesti hyväksymän pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelman ykköshanke. Kehärata on 18 kilometriä pitkä uusi rataosuus, joka muodostaa yhdessä Keravan ja Leppävaaran kaupunkiratojen sekä Martinlaakson radan kanssa yhtenäisen kaupunkiratalenkin. Kehärata palvelisi lentokentälle suuntautuvaa liikennettä niin etelästä kuin pohjoisesta. Se myös tehostaisi lähiliikenteen junakaluston käyttöä merkittävästi. Lisäksi hanke on yhteiskuntataloudellisesti kannattava ja merkittävä hanke.

Kehäradan kokonaiskustannukset ovat noin 300 miljoonaa euroa. Esitämme, että kehäratahanke käynnistetään vuonna 2007 ja käynnistämiseen varataan viisi miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.40.78 lisäyksenä 5 000 000 euroa Vantaalle sijoittuvan kehäratahankkeen käynnistämiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Heidi Hautala /vihr
  • Tuija Brax /vihr
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Tarja Cronberg /vihr
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Johanna Sumuvuori /vihr
  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Ulla Anttila /vihr