TALOUSARVIOALOITE 148/2007
vp
TAA 148/2007
vp - Anne Kalmari /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perustienpitoon
Eduskunnalle
Keski-Suomen perustienpidon rahoitus on nykyisellään
täysin riittämätön. Tästä rahoituksesta riittää nykyisillä kehyksillä mm.
alueellisiin investointeihin vain noin 0,5 miljoonaa euroa, mikä ei
alkuunkaan vastaa tienpidolle asetettuja odotuksia. Keski-Suomen
suurten kehittämishankkeiden lykkäytyminen on
jo vuosia siirtänyt maakunnan perustienpitorahoitusta pääteiden aivan
välttämättömimpiin liikenneturvallisuustöihin,
mikä on syventänyt perustienpitorahoituksen vajetta.
Vaje uhkaa erityisesti maakunnan harvaan asuttujen alueiden tieverkon
kuntoa ja lykkää alempien teiden perustienpitohankkeita
ja kevytväylähankkeita.
Odotuksia mm. kevyen liikenteen väylien toteuttamiseen
on runsaasti, eikä kiireellisiäkään koulumatkojen
turvaksi tarvittavia väyliä pystytä toteuttamaan
kohtuullisessa ajassa. Samanaikaisesti nykyisen tieverkon
ylläpito sitoo enenevästi rahoitusta; suuria siltoja
on tulossa peruskorjausikään ja varusteiden ja
laitteiden (valot, kaiteet, liikennemerkit ym.) määrän
kasvu tuo myös niiden lisääntyvän
peruskorjaustarpeen. Metsäteollisuuden ja bioenergiatuotannon
kuljetusten kannalta tärkeitä kelirikon vaivaamia
sorateitä sen paremmin kuin kuntien yhteistoiminnan kannalta
tärkeitä maanteitäkään
ei kyetä parantamaan.
Käynnissä oleva kuntien palvelurakenneuudistus
tulee muuttamaan merkittävästi kunnallisen palvelutuotannon
järjestelmiä ja käytäntöjä.
Palvelujen taloudellisen tuottamisen ja saavutettavuuden kannalta
on välttämätöntä kehittää erityisesti
kuntakeskusten välisiä tieyhteyksiä. Keski-Suomessa
on noin 130 km tällaisia parantamishankkeita, joihin kuuluu
kuntakeskusten välisten sorateiden peruskorjauksia ja päällystyksiä ja
pääosa merkitsevyysluokan 1 päällystettyjen
teiden peruskorjauksesta seutu- ja yhdysteiden kehittämisselvityksen
mukaisesti. Pelkästään edellä mainittujen
Keski-Suomen maakunnan tieyhteyksien parantamisen kustannusarvio on
noin 40 miljoonaa euroa.
Uuden ohjelmakauden alussa 2007 muualla kuin pohjoisessa Keski-Suomessa
rahoitusta ei ole käytännössä käytettävissä lainkaan.
Tällaisiin hankkeisiin, jotka hyödyttävät
suoraan paikkakunnan yritystoimintaa ja työllisyyttä,
olisi tarpeen kehittää myös EU-rahoitusta
vastaavaa "kansallista kolmikantarahoitusta", jossa tiehallinnon,
kunnan ja TE-keskuksen tai hyödynsaajan yhteisin resurssein
näitä pystyttäisiin toteuttamaan. Valtakunnallinen
perustienpidon rahoitustason nosto nykyiseltä 550 miljoonan
euron vuositasolta 710 miljoonaan euroon on Keski-Suomen kannalta
välttämätön. Maakunnan perustienpidon
rahoituksen tulee olla tiepiirin toiminta- ja taloussuunnitelman
tasoa olennaisesti suurempi. Tiehallinnon laskelmien pohjalta määriteltynä sen
tulee olla 44 miljoonaa euroa vuodessa ja osuuden noin 6,2 % koko
maan perustienpidon rahoituksesta. Rahoituksen lisäystarve kohdistuu
pääosin ylläpito- ja korvausinvestointeihin
ja alueellisiin investointeihin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 50 000 000
euroa perustienpitoon.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Anne Kalmari /kesk
- Reijo Laitinen /sd
- Tuula Peltonen /sd
- Lauri Oinonen /kesk
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Henna Virkkunen /kok
- Matti Kangas /vas
- Susanna Huovinen /sd