TALOUSARVIOALOITE 154/2004 vp

TAA 154/2004 vp - Sinikka Hurskainen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Luumäen ja Imatran välisen kaksoisraiteen toteuttamiseen

Eduskunnalle

Etelä-Karjalan elinkeinoelämän keskeisenä edellytyksenä on toimiva ja monipuolinen liikenneinfrastruktuuri. Metsäsektori on pitkälti Etelä-Karjalan talouden ja teollisen toiminnan perusta. Metsätalous tuottaa alueella suuremman osan maakunnan arvonlisäyksestä kuin missään muussa maakunnassa. Vaikka tavaraliikenne kuormittaa eniten tieverkkoa, Etelä-Karjalassa rautatieliikenteellä on rahtiväylänä valtakunnallisestikin varsin merkittävä rooli. Metsäteollisuuden raaka-aineiden ja tuotteiden kuljetuksen osalta rautateillä on keskimääräistä korostuneempi merkitys, ja sen merkityksen kuljetusväylänä arvioidaan tulevaisuudessa kasvavan entisestään. Seudun maailmanlaajuisestikin mittavan metsäkeskittymän kasvuedellytysten vahvistaminen edellyttää näin ollen sujuvaa ja kapasiteetiltaan riittävää rautatieverkkoa.

Imatran seudun yhtenä tärkeimmistä infrastruktuurin kehittämistarpeista on Luumäen ja Imat-ran välisen rataosuuden kaksoisraiteen toteuttaminen, sillä radan nykyinen kapasiteetti on tarpeeseen nähden riittämätön. Luumäen ja Imatran välinen kaksoisraidehanke on alueen teollisuuden kehittymisedellytysten kannalta äärimmäisen tärkeää. Venäjän vireillä olevat ratahankkeet Kannaksen alueella Imatran raja-aseman suuntaan tulevat toteutuessaan lisäämään Luumäen ja Imatran välisen rataosuuden kuormitusta entisestään. Toteutuessaan Luumäen ja Imatran välinen kaksoisraide tukisi myös alueen verkostoitumisen kannalta keskeisten nopeiden henkilöjunayhteyksien aikaansaamista maakuntaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.40.21 lisäyksenä 150 000 000 euroa Luumäen ja Imatran välisen kaksoisraiteen toteuttamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Markku Laukkanen /kesk
  • Seppo Lahtela /kesk
  • Anneli Kiljunen /sd