TALOUSARVIOALOITE 168/2004
vp
TAA 168/2004
vp - Mikko Immonen /vas
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen maa-
ja puutarhatalouden kansalliseen tukeen
Eduskunnalle
Tuottajien edustaja MTK ja maa- ja metsätalousministeriö ovat
sopineet Suomessa sovellettavasta mallista EU:n maatalouspolitiikan
uudistamiseen liittyen. Tässä yhteydessä todettiin,
että luonnonhaittakorvauksen kansallisen lisäosan käyttöönotto
vuonna 2005 aiheuttaa osaltaan tukisuhteiden muuttumisen AB- ja
C-alueiden välillä. Tasapainoon vaikuttaa myös
se, millaisia erityisesti kotieläintiloille painottuvia
muutoksia ympäristötukijärjestelmään
tulee. Vuosien 2005 ja 2006 tukiratkaisuissa tavoitteena on alueiden
ja tuotantosuuntien välisten tukisuhteiden säilyttäminen
ennallaan.
Tukivaje koskee jo vuotta 2005 eikä vain EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa
(CAP) koskevan uudistuksen voimaantulovuotta, vuotta 2006. Vuonna
2005 kansallisen tuen vaje aiheutuu uuden LFA-kansallisen lisäosan
käyttöönotosta, eikä se riipu
lainkaan CAP-uudistuksesta.
EU:n komission säädösten mukaan LFA-korvauksen
EU-rahoitteinen osuus ja kansallinen li-säosa eivät
yhteensä saa ylittää 250:tä euroa
hehtaarilta keskimäärin koko maassa. Kansallinen
lisäosa AB-tukialueella on noin 50 milj. euroa komission
ja Suomen välisen sopimuksen mukaan. Kun nämä kaksi
ehtoa otetaan huomioon, jää C-tukialueelle kohdistettavan
lisäosan kokonaismääräksi noin
miljoonaa euroa eli keskimäärin hehtaaria kohti
selvästi vähemmän kuin AB-alueella.
Jotta koko maassa voidaan tehdä tasapuolinen tukiratkaisu
vuonna 2005, kansallisen tuen määrärahaa
on korotettava 20 milj. euroa.
Eduskuntakäsittelyn aikana Suomella on mahdollisuus
hankkia komission päätös LFA:n kan-sallisesta
lisäosasta.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 30.20.40 lisäyksenä 20 000 000
euroa maa- ja puutarhatalouden kansalliseen tukeen kansallisen tukiratkaisun
tasapuolistamiseksi.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004