TALOUSARVIOALOITE 204/2008 vp

TAA 204/2008 vp - Ilkka Kantola /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Piikkiö—Ravattula-tieosuuden muuttamiseen nelikaistaiseksi

Eduskunnalle

Kantatie 40 kulkee Turun ohittaen Piikkiöstä Raisioon. Piikkiö ja Ravattulan välisellä osuudella tie on kaksikaistainen, mikä aiheuttaa ruuhkia ja vaaratilanteita. Tieosuus on noin kymmenen kilometriä pitkä.

Kun viimeinen osuus Turun ja Helsingin välisestä moottoritiestä valmistuu marraskuussa, on odotettavissa, että merkittävä osa valtatien 2 raskaasta liikenteestä siirtyy uudelle reitille. Tämä ruuhkauttaa Piikkiö—Ravattula-tieosuuden entistä pahemmin. Jotta paikallisliikenteen häiriöt voitaisiin minimoida ja varmistaa tieosuuden turvallisuus, olisi se muutettava nelikaistaiseksi. Työ on aloitettava mahdollisimman nopeasti.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.78 lisäyksenä 10 000 000 euroa Piikkiö—Ravattula-tieosuuden muuttamiseksi nelikaistaiseksi.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Ilkka Kantola /sd