TALOUSARVIOALOITE 211/2011 vp

TAA 211/2011 vp - Anne Louhelainen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Vesijärven tilanteen parantamiseen

Eduskunnalle

Lahden Vesijärvi on Kymijoen vesistön järvi, joka sijaitsee Päijät-Hämeessä ensimmäisen ja toisen Salpausselän välissä. Vesijärvi on Suomen vanhimpia järviä, jolla on monipuolinen ja harvinainen kasvisto ja eläimistö. Vesijärveen laskettiin Lahden teollisuuden vesiä jo 1900-luvun alkupuolella. Lisäteollistuminen ja etenkin kaupungin jätevesien suora laskeminen aiheutti sen, että järvi oli erittäin rehevöitynyt 1960- ja 1970-luvuilla. Vesijärveen kohdistuu edelleen runsaasti sekä ulkoista että sisäistä ravinnekuormitusta. Vesijärveen valuma-alueelta ja ilmakehästä saapuva vuotuinen fosforikuorma on huomattava. Viime vuosina tutkimuksen kohteena ovat olleet muun muassa jokien ja ojien sekä hulevesien ja laskeuman tuomat ravinnekuormitukset. Vesijärven pelastaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  35.10.61 lisäyksenä 400 000 euroa Vesijärven tilanteen parantamiseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Anne Louhelainen /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Reijo Tossavainen /ps