TALOUSARVIOALOITE 214/2004 vp

TAA 214/2004 vp - Matti Kangas /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 4 parantamiseen välillä Kirri—Äänekoski

Eduskunnalle

Valtatie 4 (E75) on keskeinen pääteiden runkoverkkoon kuuluva yhteys pääkaupunkiseudun ja Pohjois-Suomen välillä ja osa yleiseurooppalaista TEN-verkkoa. Tiejakso kuuluu liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän korkealaatutie-ehdotukseen. Tien asema valtakunnallisena tavaraliikenteen kuljetusväylänä on korostunut. Tiejakso palvelee Keski-Suomen keskeistä kasvuvyöhykettä ja on osa kasvavan maakuntakeskuksen lentokenttäyhteyttä. Lentoaseman matkustajaterminaalin laajennuksen ja kentän tuntumaan valmisteilla olevan liiketoiminta-alueen ja rakenteilla olevan kaupan varastoterminaalin kehityksen myötä alueen logistiset vaatimukset kasvavat. Palokan—Kirrin alueelle ja Äänekoskelle Hirvaskankaan liittymän läheisyyteen ovat muodostumassa kasvavat liiketoiminta- ja työpaikka-alueet. Liikennemäärä on nykytilanteessa yli 12 000 ajoneuvoa/vrk, joten tie ruuhkautuu helposti. Perjantain liikennemäärät ovat lähes 1,3-kertaisia keskimääräiseen vuorokausiliikenteeseen verrattuna. Välillä on paljon myös työmatkaliikennettä molempiin suuntiin, ja iltapäivän huipputunnin liikennemäärä on lähes 10 % koko vuorokauden liikennemäärästä.

Jyväskylän seudun kasvun luomien kuljetustarpeiden lisäksi Jyväskylästä on muodostunut kuljettajien työaikalainsäädännön vuoksi strategisesti tärkeä kuljetusten vaihto- ja solmupiste, jolle nelostien toimivuus on elinehto. Nelostiejakso on keskeinen elinkeinoelämän päivittäisille kuljetuksille. Raskaan liikenteen kasvu on tiejaksolla ollut viisivuotisjaksolla 1995—2000 Jyväskylässä 43 % ja Äänekosken kohdalla 38 %. Kuljetusmäärät ovat edelleen kasvussa. Muun muassa M-realin kuljetukset ovat tekeillä olevien tehdasinvestointien myötä lisääntymässä vuosina 2001—2004 Jyväskylän ja Äänekosken välillä 441 000 tonnista 610 000 tonniin.

Tiejakso kuuluu kokonaisuudessaan moniongelmaisiin päätiekohteisiin. Nykyinen tie on yksiajoratainen ja 10 m leveä. Yksityistieliittymien suuri määrä sekä tien kapeus haittaavat ohittamista, ja jonoja muodostuu helposti erityisesti runsaan raskaan liikenteen takia. Pääliittymät ovat turvattomia, ja niihin on jo nyt jouduttu soveltamaan erityisjärjestelyjä.

Välin Kirri—Äänekoski hankekokonaisuus sisältää tien ohituskaistojen rakentamisen, rinnakkaistie- ja liittymäjärjestelyjä sekä kevytväylien ja alikulkukäytävien rakentamisen. Pieni osa tiejakson pohjoispäästä sisältyy vuoden 2005 talousarviossa olevaan pääteiden liikenneturvallisuuden parantamista koskevaan teemapakettiin. Kirri—Äänekoski (Hirvaskangas)-hanke täydentää alkamassa olevaa tiejakson parantamista, ja sen kustannusarvio on 33 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  31.24.78 lisäyksenä 5 000 000 euroa valtatien 4 parantamiseen välillä Kirri—Äänekoski.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Matti Kangas /vas
  • Reijo Laitinen /sd
  • Kalevi Olin /sd
  • Susanna Huovinen /sd
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Ahti Vielma /kok
  • Petri Neittaanmäki /kesk