TALOUSARVIOALOITE 23/2004
vp
TAA 23/2004
vp - Sirkka-Liisa Anttila /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen bioenergian
tutkimukseen ja tuotantoon
Eduskunnalle
Eduskunta hyväksyi luvan viidennen ydinvoimalan
rakentamispäätökselle 24.5.2002. Hyväksyessään
päätöksen eduskunta liitti siihen mm. seuraavia
ponsia:
Eduskunta edellyttää, että uusiutuvan
energian tutkimusta, kehittämistä ja
käyttöönottoa tuetaan ilmastostrategiaan
sisältyvän edistämisohjelman mukaisesti
kuitenkin niin,
- että biomassan käyttöä edistetään
ohjelmaa enemmän muun muassa veropolitiikan, investointitukien
ja teknologian kehittämistukien sekä kestävän
metsätalouden metsänparannusvarojen lisäresursseilla,
tehostamalla energiapuun ja turpeen käyttöä.
Ponsien vaatimien toimenpiteiden täytäntöönpanoon
ja rahoitukseen on varattu ensi vuoden budjetissa 2 miljoonan
euron määräraha vuodelle 2005. Tämä määräraha
on aivan liian pieni ja se on käytettävissä vain
vuodeksi 2005. Kotimaisen bioenergian teknologiatutkimukseen ja
haketus- ym. tukeen tarvitaan suurempi vuosittainen määräraha.
Rahoituksen on oltava pitkäjänteistä,
jotta alalle saadaan uutta yritystoimintaa.
Hallitus on asettanut 100 000 uuden työpaikan
tavoitteen nostaakseen työllisyysasteen 75 %:iin.
Tämän tavoitteen toteutumista voidaan merkittävästi
edistää juuri kotimaisen bioenergian
mahdollisimman monipuolisella hyödyntämisellä.
Bioenergiateknologian viennissä, jonka arvo vuonna 2000
oli 300 milj. euroa, on täysin realistiset mahdollisuudet
nousta 800—1 000 milj. euroon. Toiseksi puun käyttöä energiantuotannossa
voidaan lisätä merkittävästi.
Kiristyvät päästökauppavaatimuksetkin
parantavat puun bioenergiakäytön mahdollisuuksia.
Puuperäisten polttoaineiden hyödyntämismahdollisuus
on Suomessa jopa kolminkertainen nykyiseen verrattuna. Tämän
toteutuminen edellyttää energiapuun haketustuen
tason tarkistamista niin, että nuorten metsien hoidosta
saatavalle hakkuutähteelle maksettavia haketustukia korotetaan 100 %:lla:
siis se kaksinkertaistetaan. Päätehakkuista saatavalle
hakkuutähteelle maksetaan nykyisen suuruista haketustukea.
Näiden tavoitteiden toteutuminen edellyttää 8 miljoonan
euron lisämäärärahaa ensi vuoden budjettiin.
Määrärahan pitää olla
pitkäaikainen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 30.60.44 lisäyksenä 8 000 000
euroa kotimaisen bioenergian teknologiatutkimukseen ja haketus-
ym. tukeen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Eero Lämsä /kesk