TALOUSARVIOALOITE 27/2004 vp

TAA 27/2004 vp - Ulla Anttila /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Autoveron arvioidun tuoton vähentäminen invalidiautojen veronpalautuksen enimmäismäärän korottamiseksi

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on osa Vihreää vaihtoehtobudjettia.

Invalidiautoille suoritettavan veronpalautuksen enimmäismäärä on pysynyt samana 1980-luvun lopulta saakka. Muun muassa kustannustason nousun vuoksi vammaisten henkilöiden on aiempaa vaikeampaa hankkia autoa käyttöönsä, vaikka se heidän liikkumistarpeeseensa nähden olisi perusteltua.

Esitämme lakialoitteessamme, että invalidiautoille suoritettavan autoverolain 51 §:n mukaisen veronpalautuksen enimmäismäärää korotetaan 230 eurolla, jolloin vähennys on enintään 4 000 euroa, automaattivaihteisesta autosta 5 210 euroa.

Vihreät pitävät veronpalautuksen enimmäismäärän korottamista tärkeänä vammaisten henkilöiden tasavertaisen yhteiskunnallisen osallistumisen kannalta. Samanaikaisesti on tärkeää kehittää joukkoliikennettä esteettömäksi eri vammaisryhmien kannalta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2005 talousarvion momentilta  11.10.03 2 000 000 euroa autoveron arvioidusta tuotosta invalidiautojen veronpalautuksen enimmäismäärän korottamiseksi.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Ulla Anttila /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Tuija Brax /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Merikukka Forsius-Harkimo /vihr
  • Tarja Cronberg /vihr