TALOUSARVIOALOITE 295/2004 vp

TAA 295/2004 vp - Katri Komi /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Rantasalmen ympäristökasvatusinstituutin rahoitusvajeen korjaamiseen

Eduskunnalle

Rantasalmen ympäristökasvatusinstituutti harjoittaa laajaa kansallista ja kansainvälistä koulutus- ja kehittämistoimintaa. Instituutin työllistävä vaikutus Etelä-Savon alueella on merkittävä. Toimintansa kautta instituutti työllistää nykyään suoraan ja välillisesti n. 20 henkilöä.

Rantasalmen ympäristökasvatusinstituutti on Suomen ympäristökasvatussäätiön ylläpitämä laitos, jolla on laajaa kansainvälistä toimintaa ja yhteistyöprojekteja. Instituutti on tähän mennessä toiminut lähinnä projektirahoituksella sekä Etelä-Savon ESR-rahoituksella. Pitkäjänteistä perusrahoitusta ei ole saatu, vaikka valtiovarainvaliokunta on osaltaan pitänyt tärkeänä instituutin rahoituspohjan saattamista pysyvälle tasolle. Valiokunta on todennut mietinnössään talousarvioesityksestä vuodelle 2004, että perusrahoituksen turvaaminen on edellytys osaamisen ylläpitämiselle ja toiminnan pitkäjänteiselle suunnittelulle.

Rahoitustarve perustehtävien suorittamiseen on tällä hetkellä 150 000 euroa. Olisikin ehdottoman tärkeää turvata tällaisen osaamis- ja oppimiskeskuksen perusrahoitus, jonka osaaminen ja laaja-alaisuus ympäristökasvatuksessa on melkeinpä ainutlaatuista.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  35.99.65 lisäyksenä 150 000 euroa Rantasalmen ympäristökasvatusinstituutin rahoitusvajeen korjaamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Katri Komi /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Arto Seppälä /sd