TALOUSARVIOALOITE 318/2004 vp

TAA 318/2004 vp - Miapetra Kumpula /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukseen

Eduskunnalle

Euroopan unionin hallitusten ja valtioiden päämiehet ovat 18. päivänä kesäkuuta 2004 löytäneet yhteisymmärryksen Euroopan perustuslakia koskevasta sopimuksesta. Perustuslakisopimuksen allekirjoittaminen tapahtuu 29. päivänä lokakuuta 2004, minkä jälkeen unionin jäsenvaltioiden tulee ratifioida sopimus. Ratifioinnin on suunniteltu tapahtuvan kahdessa vuodessa allekirjoittamisen jälkeen. Perustuslakisopimuksen on määrä tulla voimaan 1. päivänä marraskuuta 2006.

Unionin uuden perustuslakisopimuksen sisällöstä ja vaikutuksista tulee tiedottaa kansalaisille. Tämä lisää tarvetta kansalaisjärjestöjen aktiiviseen toimintaan. On tärkeää, että kansalaiset saavat riittävästi tietoa analyyttisen keskustelun pohjaksi ennen perustuslakisopimuksen voimaantuloa. Tästä syystä tulee lisätä määrärahoja kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukselle unionin perustuslakisopimusta koskevan tiedotustoiminnan tehostamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  24.99.50 lisäyksenä 600 000 euroa kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Miapetra Kumpula /sd
  • Pertti Salovaara /kesk
  • Astrid Thors /r
  • Jyri Häkämies /kok
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Matti Saarinen /sd
  • Marja Tiura /kok
  • Kalevi Olin /sd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Kari Uotila /vas
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Liisa Jaakonsaari /sd
  • Ulla Anttila /vihr
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Bjarne Kallis /kd
  • Susanna Rahkonen /sd
  • Arja Alho /sd
  • Reino Ojala /sd
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Kimmo Sasi /kok
  • Annika Lapintie /vas
  • Simo Rundgren /kesk
  • Hannu Hoskonen /kesk
  • Jouko Skinnari /sd
  • Jere Lahti /kok
  • Martin Saarikangas /kok
  • Klaus Hellberg /sd
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Sari Sarkomaa /kok