TALOUSARVIOALOITE  347/2008 vp

TAA 347/2008 vp - Lauri Kähkönen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Metsäntutkimuslaitoksen toimintamenoihin

Eduskunnalle

Metsäntutkimuksella on entistä tärkeämpi rooli metsäteollisuuden rakennemuutoksen vaikutuksien lieventämisessä sekä uusien metsiin ja puuhun perustuvien tuotteiden, liiketoimintamahdollisuuksien ja palvelujen synnyttämisessä. Metsäntutkimuslaitos tehostaa tutkimuksen tuottavuutta ja asiakasvaikuttavuutta mm. alueyksiköitä muodostamalla. Itä-Suomeen muodostuvan alueyksikön keskuspaikka on Joensuu.

Joensuuhun on kehittynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana merkittävä metsäosaamiskeskittymä valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Metsäpoliittisesti tärkeitä tutkimuspainoaloja Joensuussa ovat metsävaratietojen inventointi ja hakkuumahdollisuuslaskelmat, jotka antavat taustatiedot kotimaisen puun lisähakkuiden toteuttamiseen. Myös metsäsuunnittelu, metsäbioenergiatutkimus ja siihen liittyvä metsähakkeen korjuu- ja kuljetus, Venäjän metsätalouden kehitys, metsä- ja puualan yrittäjyyden sekä puunkäytön ja puurakentamisen edistäminen ovat tutkimuksen painopisteitä. Joensuussa tutkimus tehdään yhteistyössä tiedon käyttäjien ja asiakkaiden, kuten metsäteollisuuden, metsäkonevalmistajien, metsä- ja puualan pk-sektorin, metsänomistajien, viranomaisten ja järjestöjen kanssa.

Metlan budjettirahoituksen väheneminen on pysäyttänyt uudistetun ja hyvässä toimintavireessä olevan Joensuun yksikön kehityksen. Nykyinen henkilökunta ei riitä vastaamaan asiakaskysynnän tarpeisiin, eikä lupaavia uusia laajakantoisia ulkopuolisen rahoituksen hankkeita voida tavoitella liian pienen perustyövoiman vuoksi.

Valtion talousarvioon vuodelle 2008 Metsäntutkimuslaitoksen toimintamenomomentille myönnetty 1,2 milj. euron lisämääräraha (2 vuotta) tulisi muuttaa pysyväksi. Määräraha antaisi Metlalle väljyyden sopeutua tuottavuusohjelmaan ja mahdollistaa Joensuun henkilökehityksen tukemisen hallituksen aiemman päätöksen tasolle.

Määrärahalla luotaisiin avaintehtäviä Metlan Itä-Suomen alueyksikköön. Näitä ovat mm. metsäenergiateknologian, metsä- ja puualan yrittäjyyden professorin virat ja niitä tukevat tutkijatehtävät sekä metsä- ja puualan pk-sektorin tietopalvelun pääasiakaskeskus Joensuussa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  30.60.01 lisäyksenä 1 200 000 euroa Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun yksikön ja tulevan Itä-Suomen alueyksikön toimintamenoihin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Lauri Kähkönen /sd
  • Esa Lahtela /sd
  • Hannu Hoskonen /kesk