Rautatieliikenne ottaa huomioon elinkeinoelämän
ja joukkoliikenteen kuljetustarpeet kestävän kehityksen
periaatteiden mukaisesti. Ratahankkeilla luodaan entistä paremmat
toimintaedellytykset sekä henkilö- että tavaraliikenteelle.
Kansainvälisessä liikenteessä kehittynyt
rataverkko on keskeisenä linkkinä idän
ja lännen välillä.
Rataosuuksien Niirala—Säkäniemi ja
Joensuu—Uimaharju—Lieksa—Nurmes sähköistämisellä on
mittava aluetaloudellinen ja kansantaloudellinen merkitys. Alueella
sijaitsevat suuret työnantajat, puuteollisuuden yritykset,
kuljettavat rautateitse suuria määriä raakapuuta
ja valmiita tuotteita (Stora Enso Enocell Oy Enon Uimaharjussa,
Stora Enso Pankakoski Oy ja Vapo Timber Oy Lieksassa sekä Vapo
Timber Oy Nurmeksessa). Kun otetaan huomioon mm. Lieksassa tehdyt
uudet teollisuusinvestoinnit, kuljetettava tavaramäärä tulee
kasvamaan kaikkia ennusteita nopeammin. Tavarakuljetus on edullisinta suorittaa
sähköistetyllä radalla.
Tavaraliikennemäärät tulevat kasvamaan
entisestään. Liikennemäärien
kasvu johtuu pääosin Venäjän-tuonnin,
lähinnä metsä- ja metalliteollisuuden
raaka-ainekuljetusten sekä Suomen kautta kulkevien transitokuljetusten
lisääntymisestä. Uimaharjun sellutehdas
on jo lähtökohtaisesti rakennettu Venäjältä tuotavan
raakapuun va-raan. Vuosittain ovat olleet nähtävissä ne
epävarmuustekijät, jotka liittyvät raakapuun
kumipyöräkuljetuksiin Venäjän
muuttuvien painorajoitusten ja muiden vastaavien määräysten
vuoksi. Toimivanakaan kumipyöräliikenteen kapasiteetti
ei tule koskaan riittämään Pohjois-Karjalan raakapuutuonnin
tarpeiden tyydyttämiseen.
Niiralan—Säkäniemen rataosuus kuuluu
Suomen TEN-verkkoon. Euroopan unionin asettamien tavoitteiden
mukaisesti TEN-verkkojen kehittämisellä pyritään
mm. edistämään sisämarkkinoiden
toimintaa sekä varmistamaan henkilöiden ja tavaroiden
kestävä liikkuminen yhteiskunnan, ympäristön
ja turvallisuuden kannalta parhaissa mahdollisissa olosuhteissa.
Rataosuuden sähköistäminen tukee varsin
hyvin myös em. yhteisön tavoitteita.
Värtsilä-Niiralan raja-asema on Suomen itäisen
liikenteen kannalta merkittävä rajanylitys-paikka.
Joensuu on alueen vahva teollisuus-, koulu- ja hallintokaupunki,
jonka toimintojen edellytyk-senä on vilkas yhteydenpito
muun maailman kanssa. Alueen monipuolinen ja kehittyvä elinkeinoelämä,
opiskelupaikkojen lisääntyminen ja jatkuva väestönkasvu
muodostavat junamatkoille selvän kasvupotentiaalin. Näiden
seikkojen valossa on todennäköistä, että myös
henkilöliikenteen matkustajien lukumäärä kasvaa,
jos tarjontaa parannetaan nopeampien aikataulujen muodossa. Lisäksi
sähköistys tukee sekä kansallisten että kansainvälisten
liikenneyhteyksien parantamista, kehittämistä ja
laajentamista.
Vaikutusselvityksen perusteella voidaan todeta, että rataosuuksien
sähköistys on merkittävä ympäristöinvestointi,
sillä sen avulla voidaan huomattavasti vähentää liikenteen
päästöjä ja meluhaittoja ja
parantaa huomattavasti rata-alueiden pienilmaston ilmanlaatua.
Sähköistysinvestoinneilla voidaan vähentää junaliikenteen synnyttämiä kasvihuonekaasuja
ja tukea näin kasvihuoneilmiön rajoittamiseen
pyrkivää toimintaa.
Siirryttäessä sähköjunaliikenteeseen
junaliikenteen liikennetuotantokustannukset pienenevät
huomattavasti, ja myös sen laatu- ja palvelutaso paranevat.
Rataosuuksien sähköistämisen hyödyt
kohdistuvat henkilö- ja tavaraliikenteeseen ja hyödyntävät
täten sekä henkilöliikenteen matkustajia
että erityisesti maamme kauppaa ja teollisuutta.
Joensuusta pohjoiseen suuntautuvan radan peruskorjaus ja sähköistäminen
ovat kiireellisiä, ja mm. Enon, Lieksan ja Nurmeksen suurille
teollisuuslaitoksille rata on elinehto.
Toimivat liikenneyhteydet ovat perusta myös uskottavalle
aluepolitiikalle sekä alueelliselle ja maaseudun kehitykselle.