TALOUSARVIOALOITE 43/2008 vp

TAA 43/2008 vp - Thomas Blomqvist /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perustienpitoon

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteekseen hyväksymä aloite.

Uudenmaan tiepiirin alueella asuu 28 % maan väestöstä. Vuonna 2007 koko maan väestön kasvusta 70 % tapahtui tiepiirin alueella. Perustienpidon määrärahoilla rahoitettavien seutu- ja yhdystieverkon hankkeiden investointitarve on alueella yli 900 milj euroa, mutta investointeihin on viime vuosina ollut käytettävissä vuosittain vain 7—11 milj. euroa. Tilanne uhkaa edelleen huonontua, kun viime vuoden aikana maanrakennuskustannusindeksi on noussut 9,4 %, mutta käytettävissä olevat määrärahat eivät noudata kustannusten kehitystä. Seurauksena on monien tärkeiden alueellisten liikennehankkeiden lykkääntyminen kauaksi tulevaisuuteen. Tilanne on yhdyskuntien kehittämisen ja liikenneturvallisuuden kannalta kestämätön.

Seutu- ja yhdystieverkko on monin paikoin liikennemääriin verrattuna huonotasoinen. Keskikokoisiin tiehankkeisiin kuten nopeasti kasvavien taajamien ohikulkuteihin, meluntorjuntaan, liikenneturvallisuuden parantamiseen sekä elinkeinoelämän ja joukkoliikenteen toimintaedellytysten turvaamiseen liittyviin hankkeisiin ei ole ollut juuri lainkaan rahoitusta. Uudenmaan tiepiirin tekemän selvityksen mukaan kevyen liikenteen hankkeita on n. 238 kpl, mutta nykyisellä rahoitustasolla niistä voidaan vuosittain toteuttaa vain muutama. Uudenmaan seutu- ja yhdystieverkon liikennemäärät sekä niiden kasvu ovat huomattavasti suurempia kuin maassa keskimäärin, jonka takia investointitarpeet ja investoinneista saatavat hyödyt ovat suuria. Valtion määrärahojen niukkuuden takia kunnat ovat viime vuosina joutuneet enenevässä määrin rahoittamaan maantielain mukaan valtiolle kuuluvia investointeja.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.21 lisäyksenä 20 000 000 euroa kiireellisimpien pienten sekä keskikokoisten yleisen tieverkon ja kevyen liikenteen väylien rakennushankkeisiin Uudenmaan tiepiirissä.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Thomas Blomqvist /r
  • Matti Saarinen /sd
  • Merja Kuusisto /sd
  • Maarit Feldt-Ranta /sd
  • Eero Heinäluoma /sd
  • Johanna Karimäki /vihr
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Raija Vahasalo /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Leena Harkimo /kok
  • Christina Gestrin /r
  • Tapani Mäkinen /kok
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Kari Uotila /vas
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Mikaela Nylander /r