TALOUSARVIOALOITE 441/2011 vp

TAA 441/2011 vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.

Tarkistettu versio 2.1

Työnantajan kansaneläkemaksuihin ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Tämä määrärahaesitys liittyy työnantajien kansaneläkemaksun palautukseen liittyvän lakiehdotuksen tuomaan momentille tarvittavan määrärahan vähennykseen.

Kela-maksut poistaneessa lakiesityksessä kansaneläkemaksun poistoa perusteltiin työnantajien työvoimakustannusten alenemisesta syntyvällä elvytysvaikutuksella ja työeläkkeiden turvaamisella. Tutkittua näyttöä työnantajan kansaneläkemaksun poiston vaikutuksista työllisyyteen ei ole. Jo 190-luvulla kansaneläkemaksua alennettiin työllisyyden parantamiseksi, mutta pysyviä vaikutuksia ei kyetty todentamaan. Vuodesta 2003 lähtien on Pohjois- ja Itä-Suomessa sekä saaristokunnissa kokeiltu työnantajan sosiaaliturvamaksun poistoa yrityksiltä. Näiden kokeilujen työllistäviä vaikutuksia ei ole pystytty todistamaan. Korkeintaan ne ovat saattaneet pienentää työpaikkojen vähenemistä, mutta sitäkään ei ole pystytty todistamaan. Myös kansainväliset tutkimukset työnantajamaksujen muutoksen ja porrastuksen vaikutuksista työllisyyteen ovat ristiriitaisia. Kansaneläkemaksun palautuksen mahdolliset negatiiviset työllisyysvaikutukset pystytään varmasti kompensoimaan, kun vastaava summa käytetään julkiseen kulutukseen ja investointeihin.

Työnantajien kansaneläkemaksun palautus takaisi myös kansaneläkkeiden rahoituksen kestävällä ja sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Nykyisellään kansaneläkkeiden rahoitus joutuu kilpailemaan muiden valtion budjettitalouden menojen kanssa, mikä tekee kansaneläkkeiden rahoituksesta epävarmempaa.

Perussuomalaiset vaativatkin Kela-maksun palautusta yksityiselle sektorille. Haluamme tällä ennen kaikkea taata hyvinvointivaltion rahoituksen myös tulevina vuosina. Kuntatyönantajalle emme kuitenkaan halua asettaa tätä lisärasitetta, koska kuntien talous on muutenkin tiukoilla ja kyse olisi vain julkisen rahan kierrättämisestä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2012 talousarvion momentilta  33.40.60 900 000 000 euroa valtionosuuteen kansaneläkelaista ja eräistä muista laeista johtuviin menoihin ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Timo Soini /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Juha Väätäinen /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Jussi Halla-aho /ps