TALOUSARVIOALOITE 466/2011 vp

TAA 466/2011 vp - Mikko Savola /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Lehtimäen opiston käyttökustannuksiin ja toimintaan

Eduskunnalle

Lehtimäen opisto on vuonna 1971 perustettu vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) ja asetuksen (805/1998) mukaista valtionosuutta saava ns. erityiskansanopisto, jonka koulutus on tutkintoon johtamaton pitempi- tai lyhempikestoista koulutusta. Valtio rahoittaa koulutusta valtionosuutena, eikä kunnilla ole lakisääteistä rahoitusosuutta ko. koulutuksessa. Valtion rahoitusta täydentävä osuus koulutuksen kustannuksista katetaan opiskelijoilta perittävillä maksuilla, ylläpitäjän rahoituksella sekä maksullisella palvelutoiminnalla.

Opiston ylläpitämisluvan mukaan opiston tarkoutuksena on elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti tukea ensisijaisesti moni- ja vaikeavammaisten henkilöiden oppimista, kasvua ja persoonallisuuden kehittymistä ja kykyä toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina kansalaisina. Opistossa opiskeleee vuosittain yli 2 000 vammaista henkilöä koko maan alueelta. Pyörätuolia käyttäviä opiskelijoita on kerrallaan 20—30. Opiskelijoiden joukossa on myös vaihtoehtoisia kommunikaatiomenetelmiä tarvitsevia opiskelijoita, joista osa on autisteja. Opiskelija-aineksesta ja heidän erityistarpeistaan johtuu se, että henkilökuntaa tarvitaan paljon. Opistossa työskenteleekiin yli 80 työntekijää. Henkilöstökulut opistossa ovat poikkeuksellisen kustannusrakenteen vuoksi suuret.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  29.30.30 lisäyksenä 300 000 euroa Lehtimäen opiston käyttökustannuksiin ja toimintaan.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Mikko Savola /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Tom Packalén /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Maria Tolppanen /ps