TALOUSARVIOALOITE 48/2008
         vp
      
      TAA 48/2008
            vp - Tarja Filatov /sd ym.
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Määrärahan osoittaminen varsinaiseen
         kehitysyhteistyöhön
      
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Viimeisimmän The Millenium Goals Report julkaisun
         mukaan köyhyyden ja nälänhädän
         puolittamiseen tähtäävät YK:n
         vuosituhattavoitteet ovat aiemmin luultua vaikeammin saavutettavissa.
         Tavoitteiden saavuttaminen on raportin mukaan mahdollista, mutta
         vaatii valtioilta entistä vahvempaa sitoumusta.
      
      
      Pääministeri Matti Vanhanen korosti YK:ssa 1.4.2008
         pitämässään puheessa, että "maani
         on saavuttamassa 0,7 prosentin tavoitteen vuonna 2015, mutta se
         on haasteellinen tehtävä". Valtiovarainministeri
         Jyrki Katainen on todennut, että Suomi ei saa olla ulkopolitiikan
         vapaamatkustaja.
      
      
      Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen puheet ovat ristiriidassa hallituksen
         toimien kanssa. Kehitysapu nousee ensi vuonna ainoastaan prosentin
         sadasosalla 0,46 prosenttiin bruttokansantulosta. 
      
      
      Talouskasvun vuoksi kehitysavun osuus kansantaloudesta ei ole
         noussut tasaisesti kohti EU:ssa sovittua 0,51 prosentin minimitasoa
         vuoteen 2010 mennessä. Näin Suomi vaarantaa EU:n asettamat
         tavoitteet eikä täytä muille unionin
         jäsenmaille antamiaan lupauksia.
      
      
      Suomen on pidettävä kiinni kansainvälisestä sitoumuksestaan
         maailmanlaajuisen köyhyyden vähentämiseksi.
         Kehitysyhteistyömäärärahoja
         on nostettava tasaisen kasvun periaatteella vuosittain, jotta 0,51
         prosentin tavoite bruttokansantulosta saavutetaan vuoteen 2010 mennessä ja
         0,7 prosentin tavoite vuoteen 2015 mennessä.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
         momentille  24.30.66 lisäyksenä 28 000 000
         euroa varsinaiseen kehitysyhteistyöhön.
      
      
      
    
   
   
      Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
         2008
      
      
         - Tarja Filatov /sd
- Jukka Gustafsson /sd
- Pia Viitanen /sd
- Matti Ahde /sd
- Antti Kalliomäki /sd
- Jouko Skinnari /sd
- Reijo Laitinen /sd
- Liisa Jaakonsaari /sd
- Kimmo Kiljunen /sd
- Rakel Hiltunen /sd
- Merja Kuusisto /sd
- Krista Kiuru /sd
- Tuula Väätäinen /sd
- Antti Vuolanne /sd
- Pauliina Viitamies /sd
- Katja Taimela /sd
- Päivi Lipponen /sd
- Matti Saarinen /sd
- Jutta Urpilainen /sd
- Anneli Kiljunen /sd
- Reijo Kallio /sd
- Sinikka Hurskainen /sd
- Sirpa Paatero /sd
- Saara Karhu /sd
- Johanna Ojala-Niemelä /sd
- Tuula Peltonen /sd
- Ilkka Kantola /sd
- Valto Koski /sd
- Maria Guzenina-Richardson /sd
- Satu Taiveaho /sd
- Kari Rajamäki /sd
- Heli Paasio /sd