TALOUSARVIOALOITE 502/2008 vp

TAA 502/2008 vp - Esa Lahtela /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen toimintamenoihin

Eduskunnalle

Ympäristökeskusten tehtävät ovat viime aikoina oleellisesti lisääntyneet. Uusi lainsäädäntö (luonnonsuojelu-, maankäyttö- ja rakennuslaki, ympäristönsuojelulaki ja vesihuoltolaki) sekä EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpanoon liittyvät tehtävät vaativat ammattitaitoista ja osaavaa henkilöstöä, mitä ei ole mahdollista saada muutoin kuin määrärahoja lisäämällä.

Vaikka ympäristökeskukselle on osoitettu 80 henkilötyövuoden henkilökehys, on henkilöstömäärä jouduttu pitämään pienempänä ja vakansseja vapaina määrärahojen riittämättömyyden takia. Parina viime vuotena ympäristökeskus on selvitäkseen tehtävistä palkannut jonkin verran lisähenkilökuntaa, ei kuitenkaan edes henkilökehystä vastaavalle tasolle.

Odotukset ja vaatimukset ovat lisääntyneet, mutta määrärahat ovat jatkuvasti tiukentuneet. Viimeisin erittäin paljon vaativa uusi tehtävä on ollut laki vesienhoidon järjestämisestä. Ympäristönsuojelun tehtävät näyttävät yhä kasvavan EY:n uusien ympäristönsuojelua koskevien direktiivien myötä, mihin Kuntaliittokin on osaltaan kiinnittänyt huomiota.

Lisäksi kuntien ympäristönsuojelun ja teknisen huollon henkilöstö on ajettu äärimmäisen pieneksi, mikä osaltaan lisää kuntien tarvetta tukeutua ympäristökeskuksen asiantuntemukseen.Lisämäärärahan tarve on 350 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  35.01.02 lisäyksenä 350 000 euroa Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen toimintamenoihin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Esa Lahtela /sd