TALOUSARVIOALOITE 536/2008 vp

TAA 536/2008 vp - Markus Mustajärvi /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Metsäntutkimuslaitoksen Kolarin tutkimusaseman toiminnan turvaamiseen

Eduskunnalle

Valtion tuottavuusohjelmalla ei useinkaan ole mitään tekemistä tuottavuuden kanssa. Kaavamainen n. 14 000 työntekijän leikkauslista pakottaa eri organisaatioissa järjettömiin ratkaisuihin. Esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla työpaikkojen leikkaustavoite on 83 henkilötyövuotta. Siitä seuraa, että Metsäntutkimuslaitoksen Kolarin tutkimusasema aiotaan lakkauttaa.

Miksi lakkauttaa huippututkimusta tuottava yksikkö samaan aikaan, kun muita valtion työpaikkoja ilmoitetaan hajasijoitettavan maakuntiin?

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  30.60.01 lisäyksenä 250 000 euroa Metsäntutkimuslaitoksen Kolarin tutkimusaseman toiminnan turvaamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Markus Mustajärvi /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas