TALOUSARVIOALOITE 551/2011
vp
TAA 551/2011
vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen työmarkkinatuen tarveharkinnan
poistamiseen
Eduskunnalle
Kataisen hallitus esittää vuoden
2012 talousarvioesityksen täydennysesityksessä (HE
119/2011 vp) työttömän
peruspäivärahan ja työmarkkinatuen korottamista
aiemmin esitetyn 100 euron sijasta 120 eurolla kuukaudessa. Ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa
saavien korotus on jopa yli 200 euroa kuussa. Rahaa lisäkorotuksiin
hallitus ehdottaa käytettäväksi 59 miljoonaa
euroa. Näistä korotuksista jäävät
kokonaan paitsi ne työttömät, joiden
työmarkkinatukea leikataan puolison tai vanhempien tulojen
vuoksi. Keskustan eduskuntaryhmä ei hyväksy sitä,
että hallitus jättää jo toisen
kerran osattomiksi kaikkein heikoimmassa asemassa olevat työttömät.
Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että työmarkkinatuki
tulee muuttaa yksilölliseksi perusturvaksi, joka ei ole
riippuvainen perheenjäsenten tuloista. Tuloharkinnan poistaminen
työmarkkinatuesta on oikeudenmukaista ja johdonmukaista.
Peruspäivärahaa ja ansiosidonnaista päivärahaa
saavien kohdalla puolison tai vanhempien tulot eivät vaikuta
työttömän etuuksiin.
Tarveharkinta kohdistuu useimmiten työttömiin
naisiin. Vuonna 2010 Kelan antamista 4 631:stä ns.
nollaratkaisusta, jolla tuki leikkautuu kokonaan pois, 3 721
päätöstä koski naisten ja 910
miesten työmarkkinatukea.
Lapsettomalla työnhakijalla työmarkkinatuki alkaa
pienentyä, jos puolison tulot ovat yli 1 704 euroa/kk.
Tarveharkinnan takia työmarkkinatukea ei makseta lainkaan,
jos puolison kuukausitulot ylittävät 2 786
euroa/kk. Tulorajat ovat alhaiset, ja ne muodostavat tuloloukun,
joka pitää työmarkkinatuella elävän
perheen köyhyydessä. Asialla olisi myös
kannustinvaikutuksia. Työmarkkinatuen tarveharkinnan poistaminen
mahdollistaa työttömyysturvajärjestelmän
yksinkertaistamisen ja vähentää sekä viranomaisten
että asiakkaiden hallinnollista taakkaa.
Keskustan eduskuntaryhmä pitää epäoikeudenmukaisena
sitä, että kun työttömyysturvan peruspäivärahaa
ja työmarkkinatukea korotetaan, niin suurin korotus tulee
suurimpiin ansiopäivärahoihin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 33.20.52 lisäyksenä 45 000 000
euroa työmarkkinatuen puolison ja vanhempien tuloihin perustuvan
tarveharkinnan poistamiseen.
Helsingissä 22 päivänä marraskuuta
2011
- Kimmo Tiilikainen /kesk
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Lasse Hautala /kesk
- Timo Kalli /kesk
- Anne Kalmari /kesk
- Elsi Katainen /kesk
- Inkeri Kerola /kesk
- Mari Kiviniemi /kesk
- Esko Kiviranta /kesk
- Katri Komi /kesk
- Timo V. Korhonen /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Paula Lehtomäki /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Mika Lintilä /kesk
- Markus Lohi /kesk
- Eeva Maria Maijala /kesk
- Aila Paloniemi /kesk
- Mauri Pekkarinen /kesk
- Arto Pirttilahti /kesk
- Tuomo Puumala /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Eero Reijonen /kesk
- Simo Rundgren /kesk
- Annika Saarikko /kesk
- Mikko Savola /kesk
- Juha Sipilä /kesk
- Ari Torniainen /kesk
- Tapani Tölli /kesk
- Mirja Vehkaperä /kesk
- Anu Vehviläinen /kesk