TALOUSARVIOALOITE 561/2007
vp
TAA 561/2007
vp - Mikaela Nylander /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perustienpitoon Uudenmaan
tiepiirissä
Eduskunnalle
Uudenmaan tiepiirin alueella asuu 28 % maan väestöstä.
Vuonna 2006 koko maan väestön kasvusta 72 % tapahtui
tiepiirin alueella. Perustienpidon määrärahoilla
rahoitettavien seutu- ja yhdystieverkon hankkeiden investointitarve
alueella on 911 milj. euron suuruusluokkaa, mutta investointeihin
on viime vuosina ollut käytettävissä vain
5—10 milj. euroa vuodessa. Seurauksena siitä on
ollut monien tärkeiden alueellisten liikennehankkeiden
lykkääntyminen kauaksi tulevaisuuteen.
Seutu- ja yhdystieverkko on monin paikoin liikennemääriin
verrattuna huonotasoinen. Keskikokoisiin tiehankkeisiin, kuten nopeasti
kasvavien taajamien ohikulkuteihin, meluntorjuntaan, liikenneturvallisuuden
parantamiseen sekä elinkeinoelämän ja
joukkoliikenteen toimintaedellytysten turvaamiseen liittyviin liikennehankkeisiin
ei ole ollut juuri lainkaan rahoitusta. Uudenmaan tiepiirin tekemän
selvityksen mukaan kevyen liikenteen hankkeita on 238, mutta nykyisellä rahoitustasolla
niistä voidaan vuosittain toteuttaa vain muutama hanke.
Uudenmaan tieverkon liikennemäärät sekä niiden
kasvu ovat huomattavasti suurempia kuin maassa keskimäärin, minkä takia
investointitarpeet ja investoinneista saatavat hyödyt ovat
suuria. Valtion määrärahojen niukkuuden
takia kunnat ovat viime vuosina joutuneet enenevässä määrin
rahoittamaan maantielain mukaan valtiolle kuuluvia investointeja.
Esimerkkinä voidaan mainita Pernaja, jossa kapealla
ja mutkaisella maantiellä 176 on runsaasti Loviisan sataman
raskasta liikennettä. Tien läheisyydessä on
runsaasti asutusta, kouluja, päiväkoti ja muita
palveluja. Kevyen liikenteen väylän rakentaminen
välille Gislom—Hardom on ollut vireillä jo
20 vuotta. Hankkeesta on laadittu yleissuunnitelma, ja sen kustannusarvio on
0,8 milj. euroa. Porvoossa on kantatien 55 ja Uuden Saksalantien
yksityistieristeys hyvin vaarallinen, ja se vaatisi pikaisia turvallisuustoimenpiteitä.
Hankkeen alustava kustannusarvio on 0,1 milj. euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 17 000 000
euroa kaikkein kiireellisimpiin pieniin sekä keskikokoisiin
yleisen tieverkon ja kevyen liikenteen väylien rakennushankkeisiin Uudenmaan
tiepiirissä.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Mikaela Nylander /r
- Thomas Blomqvist /r
- Christina Gestrin /r