TALOUSARVIOALOITE 596/2003 vp

TAA 596/2003 vp - Antti Rantakangas /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Metsäntutkimuslaitoksen Muhoksen yksikön peruskorjaus- ja uudisrakentamishankkeeseen

Eduskunnalle

Metsäntutkimuslaitoksen Muhoksen tutkimusyksikkö on kehittyvä kokonaisuus, jolla on selkeä tutkimuksellinen ja tiedollinen rooli niinPohjois-Suomessa kuin kansallisestikin. Yhteistyö Oulun yliopiston kanssa on tiivistynyt yhteiseen professuuriin. Vastaavalla tavalla tutkimusta on suunnattu entistä enemmän palvelemaan metsätalouden kannattavuutta ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Suunnitteilla on kytkeä Muhos Pohjois-Suomen Multipolis-verkostoon metsä- ja luonnonvaraosaamiskeskuksena. Osa tutkimusyksikön toimitiloista kaipaa kunnostusta ja pientä uudisrakentamista. Tämä olisi tärkeää toimintojen kehittämisen näkökulmasta. Nykyinen METLAn alhainen investointimääräraha ei mahdollista riittäviä vuosittaisia investointeja. Muhoksen yksikkö tarvitseekin ensi vuodelle kyseisen momentin lisämäärärahan, jotta investointihanke voisi alkaa jo vuonna 2004.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2004 talousarvioon momentin  30.32.74 perusteluihin maininnan, että Metsäntutkimuslaitoksen Muhoksen tutkimusyksikön peruskorjaus- ja uudisrakentamishankkeeseen osoitetaan 420 000 euroa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Antti Rantakangas /kesk