TALOUSARVIOALOITE 599/2004 vp

TAA 599/2004 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen jäljellä olevien höyryveturien pelastamiseen Haapamäen höyryveturipuistossa

Eduskunnalle

Suomen höyryveturit päätettiin 1980-luvun puolivälissä sijoittaa Haapamäen höyryveturipuistoon, jonka omistaa Keuruun kaupunki. Ajatuksena oli, että silloin yli 70 erityyppistä höyryveturia muodostaisivat maailman suurimman höyryveturipuiston, jolla olisi myös matkailullista käyttöä. Ennen kaikkea kyse oli kulttuurihistoriallisesta tavoitteesta säilyttää aikansa hienoimmat konepajateollisuuden tuotteet jälkipolville joko näyttely- tai ajokuntoon kunnostettaviksi. Vastuunkantajiksi oli suunniteltu Valtionrautateitä, vetureita valmistanutta metalliteollisuutta, mainostelevisiota ja Keuruun kaupunkia. Nämä kaikki olivat suunnittelun alkuvaiheessa mukana, mutta toteutuksessa kaikki vastuu jäikin yksin Keuruun kaupungille, joka panosti Haapamäen höyryveturipuistoon yli 20 miljoonaa markkaa. Ajan myötä Keuruun kaupunki on joutunut jatkuvasti osoittamaan lisätukea Haapamäen höyryveturipuistoon, mikä on herättänyt veronmaksajissa oikeutettua tyytymättömyyttä, koska kyse on valtakunnallisesta kohteesta. Ongelmallisessa tilanteessa talouden korjaamiseksi on lyhytnäköisesti romutettu höyryvetureita, kuten tapahtuu parhaillaankin, vaikka jokainen niistä on entistä arvokkaampi kulttuurihistoriallinen esine. Jottei enää ainuttakaan höyryveturia tarvitsisi romuttaa, olisi valtion voitava osoittaa määrärahoja höyryvetureiden säilyttämistä ja kunnostamista varten sekä Haapamäen höyryveturipuistolle että harrastusjärjestöille. On muistettava se, että harrastajat tekevät työn ilmaiseksi ja tällöin säilyy alan osaaminen ja höyryveturien ajotaito. Näillä seikoilla olisi merkitystä myös kriisiaikoina.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  29.90.95 lisäyksenä 20 000 euroa historiallisten höyryvetureiden kunnostamiseen ja ylläpitoon Haapamäen höyryveturipuistossa.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Lauri Oinonen /kesk