TALOUSARVIOALOITE 603/2008
vp
TAA 603/2008
vp - Mikaela Nylander /r
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perustienpitoon
Eduskunnalle
Uudenmaan tiepiirin alueella asuu 28 % maan väestöstä.
Vuonna 2007 koko maan väestönkasvusta 70 % tapahtui
tiepiirin alueella. Perustienpidon määrärahoilla
rahoitettavien seutu- ja yhdystieverkon hankkeiden investointitarve
on alueella yli 900 milj euroa, mutta investointeihin on viime vuosina
ollut käytettävissä vuosittain vain 7—11
milj. euroa. Tilanne uhkaa edelleen huonontua, kun viime vuoden
aikana maanrakennuskustannusindeksi on noussut 9,4 %, mutta käytettävissä olevat
määrärahat eivät noudata kustannusten
kehitystä. Seurauksena on monien tärkeiden alueellisten
liikennehankkeiden lykkääntyminen kauaksi tulevaisuuteen.
Tilanne on yhdyskuntien kehittämisen ja liikenneturvallisuuden
kannalta kestämätön.
Seutu- ja yhdystieverkko on monin paikoin liikennemääriin
verrattuna huonotasoinen. Keskikokoisiin tiehankkeisiin, kuten nopeasti
kasvavien taajamien ohikulkuteihin, meluntorjuntaan, liikenneturvallisuuden
parantamiseen sekä elinkeinoelämän ja
joukkoliikenteen toimintaedellytysten turvaamiseen liittyviin hankkeisiin
ei ole ollut juuri lainkaan rahoitusta. Uudenmaan tiepiirin tekemän
selvityksen mukaan kevyen liikenteen hankkeita on n. 238 kpl,
mutta nykyisellä rahoitustasolla niistä voidaan
vuosittain toteuttaa vain muutama. Uudenmaan seutu- ja yhdystieverkon
liikennemäärät sekä niiden
kasvu ovat huomattavasti suurempia kuin maassa keskimäärin,
jonka takia investointitarpeet ja investoinneista saatavat hyödyt
ovat suuria. Valtion määrärahojen niukkuuden
takia kunnat ovat viime vuosina joutuneet enenevässä määrin
rahoittamaan maantielain mukaan valtiolle kuuluvia investointeja.
Esimerkkeinä voidaan mainita, että Pernajassa
on kapealla ja mutkaisella maantiellä 176 runsaasti Loviisan
sataman raskasta liikennettä. Tien läheisyydessä on
runsaasti asutusta, kouluja, päiväkoti ja muita
palveluja. Kevyen liikenteen väylän rakentaminen
välille Gislom—Hardom on ollut vireillä jo
20 vuotta. Hankkeesta on laadittu yleissuunnitelma, ja sen kustannusarvio on
0,8 milj. euroa. Valkontie (178) Loviisassa on vilkkaasti
liikennöity tie. Tietä käyttävät
niin Valkon yhä kasvavaan satamaan suuntautuva raskas liikenne
kuin monet alueen asukkaatkin. Loviisan kaupunki on rahoittanut
700 metrin matkalle kevyen liikenteen väylän,
mutta edelleen Valkontielle tarvittaisiin noin kuuden kilometrin
pituinen kevyen liikenteen väylä. Porvoossa on
kantatien 55 ja Uuden Saksalantien yksityistieristeys hyvin vaarallinen,
ja se vaatisi pikaisia turvallisuustoimenpiteitä. Hankkeen
alustava kustannusarvio on 0,1 milj. euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 31.10.21 lisäyksenä 90 000 000
euroa alueellisiin investointeihin, valtakunnallisiin hankeohjelmiin
ja teemapaketteihin sekä kaikkein kiireellisimpiin Uudenmaan
tiepiirin alueen pieniin sekä keskikokoisiin yleisen tieverkon
ja kevyen liikenteen väylien rakennushankkeisiin.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008