TALOUSARVIOALOITE 605/2008
vp
TAA 605/2008
vp - Mikaela Nylander /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen saariston
yhteysalusliikennepalvelujen ostoihin ja kehittämiseen
Eduskunnalle
Laissa saariston kehityksen edistämisestä (494/1981)
todetaan, että valtion on pyrittävä huolehtimaan
siitä, että saariston vakituisella asutuksella
on käytettävissään asumisen,
toimeentulon ja välttämättömän
asioinnin kannalta tarpeelliset liikennepalvelut sekä että ne
ovat mahdollisimman joustavat ja ilmaiset tai hinnaltaan kohtuulliset.
Suomenlahden alueella Merenkulkulaitos ei itse vastaa liikenteen
hoidosta, kuten tapahtuu Saaristomerellä, vaan valtio avustaa sitä.
Suomenlahden saariston vakituisen asutuksen liikennepalvelujen saattaminen
saaristolain mukaiselle tasolle edellyttää lainsäädännön
kehittämistä, liikenteen hoidon pitkäjänteistä kehittämistä sekä valtion
avustuksen lisäämistä kustannuksia vastaavasti.
Saariston yhteysalusliikepalvelujen ostoon ja kehittämiseen
vuoden 2009 talousarvioesityksessä varattu määräraha,
7,9 miljoonaa euroa, ei riitä saariston nykyisten yhteysalusreittien
ylläpitoon. Vuonna 2008 määräraha
on 8,5 miljoonaa euroa. Polttoaineiden hinnat ovat nousseet 38 % ja
rahtaushinnat arvioidun elinkustannusindeksin muutoksen mukaisesti
5 % vuoden 2007 tasoon verrattuna.
Sadan vanhan yhteysaluslaiturin kunnostukseen tarvitaan vuosittain
rahaa. Lisäongelma on syntynyt siitä, että menokohdan
perustelujen muutoksella laitureiden rakennuttaminen ja korjaaminen
on suljettu momentin käytön ulkopuolelle perustamatta
tarkoitusta varten uutta erillistä menokohtaa talousarvioon.
Kotkan Haapasaaren liikenteen palvelutason välttämätön
korjaaminen tarvitsee myös lisärahoitusta.
Hallituksen yhteisalusliikenteeseen varaamaa määrärahaa
tulisikin korottaa 1 000 000 eurolla. Tästä 300 000
euroa tarvitaan kohonneiden polttoainekustannusten ja niinikään
300 000 euroa kohonneiden rahtauskustannusten kattamiseen. Kotkan
Haapasaaren liikenteen palvelutason nosto muun saaristoliikenteen
tasolle edellyttää 100 000 euron ja yhteysaluslaiturien
kunnostusohjelman jatkaminen 300 000 euron lisärahoitusta.
Saaristoliikenteen yhteysalusmäärärahan
pitkään jatkunut vuosittainen alimitoitus varsinaisissa
talousarvioehdotuksissa on luonut epävarmuutta saaristoyritysten
toimintaan ja haitannut saariston kehitystä. Tämä on
ristiriidassa saaristolain kanssa, joka asettaa valtiolle velvoitteen huolehtia
saaristoliikenteestä. Matti Vanhasen 2. hallituksen hallitusohjelman
mukaan saaristoliikenteen lauttojen ja yhteysalusten palvelukyky turvataan
vähintään nykytasolla.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 31.30.64 lisäyksenä 1 000 000
euroa saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostoihin ja kehittämiseen
sekä lisää momentin perusteluihin maininnan,
että määrärahaa voidaan käyttää myös
yhteysaluslaitureiden kunnostukseen ja rakentamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Mikaela Nylander /r
- Thomas Blomqvist /r
- Mats Nylund /r
- Leena Harkimo /kok
- Pauliina Viitamies /sd
- Antti Vuolanne /sd
- Christina Gestrin /r
- Ulla-Maj Wideroos /r
- Håkan Nordman /r