TALOUSARVIOALOITE 621/2008
vp
TAA 621/2008
vp - Lauri Oinonen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen jalkaväkimiinoja korvaavien
järjestelmien suunnitteluun ja valmistuksen aloittamiseen
Keuruun Pioneerivarikolla
Eduskunnalle
Keuruun Pioneerivarikko on toiminut Keuruun—Kalettoman
alueella 66 vuoden ajan. Henkilöstön vahvuus on
vaihdellut aikojen saatossa runsaastikin ja oli esimerkiksi vuonna
1993 114 palkattua henkilöä. Maa-alueiden ja kiinteistöjen osalta
ollaan nykytilanteessa kehityskaaressa laajimmillaan. Rakentaminen
on edennyt useassa eri vaiheessa portaittain. Viimeinen merkittävä rakentamiskausi
oli 1960—1970-luvulla. Viimeisimpiä rakentamisen
kohteita ovat olleet uudet varastot 1990-luvulla. Keuruun Pioneerivarikon
tehtäviä ovat mm. pioneeriaselajin välineistä ja
materiaalista vastaaminen sekä räjähtävän materiaalin
valmistus ja huolto. Lisäksi varikko osallistuu virka-avun
antamiseen turvallisuusalan viranomaisille, kuten poliisille, palotorjunnalle
ja yritysturvallisuudelle. Viime vuosien merkittäviä ulkopuolisia
töitä olivat mm. Myyrmannin räjähdyksen
täydellinen rekonstruktio keskusrikospoliisin kanssa sekä ydinvoimaloiden
ovien lujuustestaukset räjähdyksiä vastaan. Poliisien
toimittaman vaarallisen materiaalin tutkiminen, tilapäisvarastointi
ja hävittäminen ovat myös osa varikon
toimintaa.
Sotilaista puolet on teknikko- tai insinööritaustaisia
erikoisupseereita. Siviilihenkilöstö on pääosin
hallinnon, metallinkäsittelyn, koneasennuksen, varastotyön
ja lataamotyön ammattilaisia. Valtaosa heistä on
saanut peruskoulutuksen lisäksi oman erikoisalansa koulutuksen
työpaikallaan. Varikko on yksi Keuruun suurimmista teollisista
työnantajista.
Varikon käytössä on yhteensä lähes
570 hehtaaria maa-aluetta, joka jakautuu kahteen osaan. Pääosa,
550 ha, on varikon yhteydessä, ja 20 ha on laatu- ja koeräjäytyskäytössä 20
km:n päässä. Varikon alue on pääosin
tiestön ja asutuksen rajaamaa, joten merkittäviin
aluelaajennuksiin ei ole reaalisesti mahdollisuuksia. Maa-alue suoje-luineen
mahdollistaa nykymääräyksin tarkoituksenmukaisen
toiminnan. Varikon alueisiin tai lähialueeseen ei kohdistu
kaavoitustarpeita asumis-, virkistys- tai teollisuuskäyttöön.
Kun eduskunnassa tehtiin ratkaisu jalkaväkimiinoista luopumiseksi,
sovittiin siitä, että jalkaväkimiinoja korvaavia
järjestelmiä kehitettäessä otetaan
huomioon olemassa oleva varikkokapasiteetti. Tällä nimenomaan
käytännössä tarkoitettiin Keuruun Pioneerivarikolle
tulevaa tehtävää sen muiden toimintojen
ohella. Nyt tähän tarkoitukseen tulisi varata
erityinen aloitusmääräraha, 2 500 000 euroa.
Jotta Keuruun Pioneerivarikon työpaikkojen väheneminen
n. 200 henkilön vuosittaisesta muuttotappiosta kärsivästä Keuruun
kaupungista voitaisiin välttää, tulisi
uudelleen ottaa esille vuonna 1997 tehty esitys Keuruulla olevan
varikon kehittämisestä pioneeri- ja suojelutoimialojen
varikoksi Suomessa. Suojelutoimialan tehtävät
tulevat kattamaan moninaisten uhkakuvien lisääntyessä biologisen
ja kemiallisen sodankäynnin uhkan sekä ydinonnettomuuksien
ja sotien varalta toimimisen. Tämän vuoksi tarvittaisiin tulevaisuudessa
keskitetty vastuunkantaja puolustusvoimissa tälle sektorille.
Kuten edellä on ilmennyt, Keuruun Pioneerivarikolla on
jo tällä hetkellä olemassa monet valmiit
ja kehitettävät mahdollisuudet. Erityisesti on
huomattava hyvät synergiaedut Keuruulla toimivan Pioneerirykmentin
kanssa, jossa on pioneeri- ja suojelualojen koulutusta varusmiestasolta
aina korkeakouluasteelle saakka.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2009
talousarvioon momentin 27.10.18 perusteluihin
maininnan, että määrärahaa saa
käyttää jalkaväkimiinoja korvaavien
järjestelmien kehitystyön aloittamiseen sekä suojelutoimialan
edistämiseen Keuruun Pioneerivarikon toimintojen yhteydessä.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008