TALOUSARVIOALOITE 628/2004
vp
TAA 628/2004
vp - Kirsi Ojansuu /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtateiden
10 ja 12 kehittämiseen välillä Hämeenlinna—Lahti
Eduskunnalle
Valtatie Hämeenlinna—Lahti—Kouvola
on maan toiseksi tärkein poikittaisväylä,
joka palvelee erityisesti sisämaan teollisuuden kasvavia
tarpeita. Se on valtakunnallisen yhdistävyyden ja kansainvälisten
yhteyksien perusteella luokiteltu kuuluvaksi pääteiden
runkoverkkoon. Tiehallinto on vuonna 2002 laatinut yhteysvälin
Hämeenlinna—Lahti kehittämisselvityksen,
jonka tavoitteena on määritellä sellainen
kehittämispolku, jolla voidaan toteuttaa yleisiä pääteiden
kehittämisen toimintalinjoja.
Kehittämisselvityksen mukaan yhteysväliä kehitetään
suurimmalta osaltaan nykyisellä paikallaan kaksikaistaiseksi
päätieksi yksittäisin ohituskaistoin
ja kuntakeskusten kohdilla eritasoliittymin varustetuksi. Tavoitetilan
saavuttamiseksi tehtävät toimenpiteet on jaettu
kolmeen kehittämisvaiheeseen. Kiireellisimpiä ovat
liikenneturvallisuutta parantavat ja ympäristöhaittoja
lieventävät toimenpiteet, jotka kohdistetaan kuolemaan
johtaineiden onnettomuuksien vähentämiseen, pohjavesien
pilaantumisriskin ja meluhaittojen alentamiseen ja pahojen liikenteellisten
ongelmien poistamiseen.
Yhteysvälin kehittämistä jatketaan
tavoitetilan saavutttamiseksi pitkällä aikavälillä.
Kehittämisselvityksen mukaiset toimenpiteet tukevat nykyiseen
valtatiereittiin perustuvan vaihtoehdon toteuttamista Hämeenlinnan
ja Lahden välillä. Hämeenlinnan ja Lahden
kaupunkiseuduilla maankäytön kehittämisessä ja
kaavoituksessa tukeudutaan kehittämisselvityksessä esitetyn
tavoitetilan mukaisiin järjestelyihin.
Yhteysvälin Hämeenlinna—Lahti kehittämisselvityksen
1. vaiheen toimenpiteiden kustannusten on arvioitu olevan Hämeen
tiepiirin alueella yhteensä 14 000 000
euroa.
Tämä aloite on tehty Hämeen liiton
ja maakunnan kansanedustajien yhteistyönä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 31.24.78 7 000 000
euroa välin Hämeenlinna—Lahti parantamiseen
ja käynnistää valtateiden 10 ja 12 kehittämisen
yhtenäisin perustein yhteysvälillä Hämeenlinna—Lahti—Kouvola.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Tuija Nurmi /kok
- Matti Kauppila /vas
- Satu Taiveaho /sd
- Minna Lintonen /sd
- Päivi Räsänen /kd
- Jouko Skinnari /sd
- Timo Seppälä /kok
- Maija-Liisa Lindqvist /kesk
- Jari Koskinen /kok