TALOUSARVIOALOITE 674/2004 vp

TAA 674/2004 vp - Veijo Puhjo /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työsuojelutarkastajien palkkaamiseen

Eduskunnalle

Eduskunta on hyväksynyt 5.12.2003 yhdenvertaisuuslaista päättäessään työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietinnön mukaisen ponnen: "Eduskunta edellyttää, että hallitus huolehtii yhdenvertaisuuslainsäädännön toteuttamisen edellyttämistä voimavaroista vuoden 2004 lisätalousarviossa ottaen samalla laajemminkin huomioon työsuojelupiirien tehtävien kasvun". Ponnen edellyttämästä rahoituksesta henkilökunnan lisäämiseksi ei ole kuitenkaan mitään tietoa, vaikka arvion mukaan hyväksytyn lain toimivuuden kannalta olisi välttämätöntä palkata kolme työsuojelutarkastajaa.

Tämän vuoden huhtikuussa hyväksytyn ulkomaalaislain mukaan ulkomaalaisen työvoiman valvontaan tulee panostaa. Siksi valvontatehtäviin tarvitaan runsaasti uutta henkilökuntaa. Arvion mukaan tehtävien hoitamiseksi tarvittaisiin kymmenen uutta työsuojelutarkastajaa. Tästäkään ei talousarvioesityksessä näy merkkiäkään, vaikka varsinkin ulkomaisen vuokratyövoiman roima lisääntyminen lähivuosina lienee kaikkien tietämä tosiasia.

Työsuojelupiirin päällikkötasolta saadun tiedon mukaan uusista lakien vaatimista velvoitteista ei voida selviytyä lainkaan ilman uutta henkilöstöä. Muutoin jo ennestäänkin ylityöllistetty henkilöstö joutuisi supistamaan tehtäviään muista tarkastuskohteista, mihin ei ole varaa työsuojelutarkastusten laadun kärsimättä.

Palkattavan työsuojelutarkastajan palkkauskulut tarkastuksista aiheutuvine toimintakuluineen ovat yhteensä noin 40 000 euroa vuodessa. Täten uusien lakien aiheuttamien velvoitteiden asianmukainen hoitaminen merkitsisi käytännössä 13 uuden työsuojelutarkastajan palkkaamisen osalta 520 000 euroa vuosikuluja.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momenille  33.13.21 lisäyksenä 520 000 euroa työsuojelutarkastajien palkkaamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Veijo Puhjo /vas
  • Arto Seppälä /sd
  • Ilkka Taipale /sd
  • Anne Huotari /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Mikko Elo /sd
  • Reijo Laitinen /sd
  • Matti Kangas /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Minna Lintonen /sd
  • Minna Sirnö /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Mikko Immonen /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Outi Ojala /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Tero Rönni /sd
  • Kalevi Olin /sd
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Virpa Puisto /sd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Pehr Löv /r
  • Jukka Gustafsson /sd