TALOUSARVIOALOITE 675/2004 vp

TAA 675/2004 vp - Veijo Puhjo /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen palkkaperusteiseen työllistämistukeen valtiolle, kunnille ja kuntayhtymille

Eduskunnalle

Palkkaperusteisia työllistämistukia valtiolle, kunnille ja kuntayhtymille on vähennetty viime eduskuntakausilla sillä perusteella, että työttömyystilastot ovat parantuneet. Tilastojen kaunistuttua määrärahoja onkin vähennetty seuraavasti: Kun tilinpäätöksen mukaan palkkaperusteisiin työllistämistukiin vuonna 1998 käytettiin valtion varoja yhteensä 282 miljoonan euron edestä, niin vuonna 2001 ne olivat tilinpäätöksen mukaan puolittuneet 141 miljoonaan euroon. Sen jälkeen valtiolle, kunnille ja kuntayhtymille myönnetyt tuet valtion talousarviossa ovat romahtaneet: tälle vuodelle 111 miljoonaan euroon ja ensi vuodelle peräti alle 102 miljoonan euroon.

Perusteita määrärahan alentamiselle alkuperäisestä syystä ei enää ole. Työttömyysasteen ju-miutuminen kaksi vuotta sitten nykyiselle aivan liian korkealle tasolle on osoitus siitä, että aktiivisia työllistämisvaroja tulee nimenomaan lisätä eikä vähentää, kuten nyt talousarviossa esitetään. Me katsomme Vasemmistoliitossa, että valtiovallan tulee tukea aiempaa enemmän kansalais-tensa työllistymistä kunnon töihin kunnon palkalla. Erityisen tärkeää tämä on sen takia, että pitkäaikaistyöttömien määrä ei ole vähentynyt vuosiin lainkaan, sekä myös sen takia, että hoitotakuu mukaan lukien julkisten palveluiden tarvitsema sijaisten oikea määrä on turvattava.

Me vasemmistoliittolaiset vaadimme myös, että valtion vuoden 2005 talousarvion perusteluita muutetaan vähintään esittämäämme lisämäärärahaa vastaavasti eli että myös kuntien ja kuntayhtymien töihin lisää työllistettävien osalta olisi mahdollista maksaa esittämämme määrärahan verran heidän palkkakustannuksensa kokonaisuudessaan aivan samoin kuin nyt esitetään vationhallintoon työllistettävien osalta.

Maamme taloustilanteessa esityksemme on täysin realistinen. Me emme kannata sosiaalion-gelmia runsaasti lisäävän matalapalkka-armeijan luomista, vaan töiden järjestämistä niin, että niillä tulee toimeen.

Koska vuosien veroalelinjan olettama työttömyyden lasku onkin täysin pysähtynyt, esitämme, että palkkaperusteisessa työllistämisessä palattaisiin vuoden 2001 tasolle. Esittämästämme 40 miljoonan euron lisämäärärahasta olisi tarkoituksenmukaista käyttää 30 miljoonaa euroa kuntien ja kuntayhtymien palkkaperusteisiin työllistämistukiin ja loput 10 miljoonaa euroa valtion vastaaviin tukiin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  34.06.51 lisäyksenä 40 000 000 euroa palkkaperusteiseen työllistämistukeen valtiolle, kunnille ja kuntayhtymille.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Veijo Puhjo /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Outi Ojala /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Anne Huotari /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Mikko Immonen /vas
  • Martti Korhonen /vas