TALOUSARVIOALOITE 69/2011
vp
TAA 69/2011
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kestävän
metsätalouden kehittämiseen
Eduskunnalle
Yksityismetsänomistaja voi saada valtion rahoitustukea
metsänparannukseen kestävän metsätalouden
rahoituslain (KEMERA) perusteella. Tuki parantaa töiden
kannattavuutta ja on metsänomistajalle verotonta. Tukea
voi saada myös arvokkaiden elinympäristöjen
säästämiseen ja metsäluonnon
hoitoon. Tuen myöntää Metsäkeskus.
Kestävän metsätalouden rahoituslain
historia ulottuu vuosikymmenien taakse. Nykymuotoinen laki kestävän
metsätalouden rahoituksesta on ollut voimassa 15 vuotta.
Samaan rahoituslainsäädännön
kokonaisuuteen kuuluu kyseisen lain lisäksi yhdeksän
muuta lakia, asetusta tai ministeriön päätöstä.
Kyseessä on monitahoinen säädöskokonaisuus.
Tällä hetkellä kestävän
metsätalouden määrärahat ovat
niukat, ja näistä niukoista määrärahoista
liian suuri osuus kuluu byrokratian pyörittämiseen.
Suomalaisen metsätalouden kamppaillessa kannattavuusvaikeuksien
kanssa pitää julkisin varoin osaltaan turvata
puun liikkuvuus siten, että metsäteollisuudella
säilyisi toimintaedellytykset Suomessa. Samoin on turvattava suomalaisen
puun liikkuminen, jotta voidaan välttää puun
tuonti ulkomailta. Sen vuoksi määrärahaa
on Kemeraan vielä lisättävä sekä rajattava
määrärahat metsänhoidollisiin
toimiin. Eräiden asiantuntijoiden mukaan jopa 30 % tarkoitukseen
varatuista varoista menee hallintokustannuksiin. Kemeran hallinnoinnissa
on varmistettava se, ettei turhiin hallintokustannuksiin käytetä niitä varoja,
jotka pitää käyttää kestävän
metsätalouden kehittämiseen.
Eduskunnan päättämä pienpuun
energiatuki on nyt juuttunut EU:n byrokratiaan. Tällä hetkellä ei
ole tiedossa, milloin päätös tuen maksusta saadaan.
On myös mahdollista, että päätös
on kielteinen. Tästä syystä pienpuun
energiatuen varat on syytä siirtää Kemera-tuen
kautta maksettavaksi. Näin ollen pienpuun tuen momentilta
tulee vähentää 7 250 000
euroa ja lisätä sama määrä tukeen
puuntuotannon kestävyyden turvaamisesta (KEMERA).
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 30.60.44 lisäyksenä 10 250 000
euroa kestävän metsätalouden turvaamiseen
ja että eduskunta vähentää momentilta 30.60.47 7 250 000
euroa.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011