TALOUSARVIOALOITE 693/2008 vp

TAA 693/2008 vp - Sari Palm /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen erityisopetukseen

Eduskunnalle

Erityisopetukseen siirrettyjen oppilaitten osuus jatkaa yhä kasvuaan. Erityisoppilaita on yli 43 000 eli yli seitsemän prosenttia peruskoululaisista. Kymmenen vuotta sitten erityisopetuksessa oli noin 17 000 oppilasta eli alle kolme prosenttia peruskoululaisista. Määrän kasvu johtuu paljolti lisääntyneestä herkkyydestä havaita oppilaiden erityisiä tarpeita, mutta määrä on yhtä kaikki noussut ja resurssitarpeet sen mukaisesti.

Peruskouluihin tarvitaan lisää resursseja, sekä taloudellisia että opetuksellisia resursseja, joilla tukea lapsia heidän erityistarpeissaan. Samalla olisi mietittävä, miten jo yleisopetukseen saataisiin riittävät opetuksen tukipalvelut, jolloin tarve erityisopetukseen siirtoihin lääketieteellisin ja psykologisin perustein vähenisi. Oppilashuollon merkitys on koulupolun sujuvassa etenemisessä myös merkittävä.

Aloite on osa Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  29.10.30 lisäyksenä 5 000 000 euroa erityisopetukseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Sari Palm /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Bjarne Kallis /kd