TALOUSARVIOALOITE 698/2008 vp

TAA 698/2008 vp - Sari Palm /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yksityisten teiden valtionavun lisäämiseen

Eduskunnalle

Metsäauto- ja muut paikallistiet ovat metsätalouden verisuonisto. Ne palvelevat myös matkailun ja maatalouselinkeinon tarpeita. Valtio tuki yksityisteiden ylläpitoa vielä 1990-luvun alkupuolella 34 miljoonan euron määrärahalla, mutta lamavuosina avustukset alenivat niin, että vuonna 2000 valtion osuus oli 8,4 miljoonaa euroa.

Talousarvioesityksessä vuodelle 2009 määrärahaksi esitetään 23 miljoonaa euroa. Vaikka yksityisteiden määrärahoja on viime vuoden talousarviosta jo korotettu, tulee puuhuollon turvaamiseksi ja maatalouden muiden kuljetusten varmistamiseksi yksityisteiden valtionapua vielä lisätä.

Tämä aloite on osa kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.50 lisäyksenä 5 000 000 euroa yksityisten teiden valtionavun lisäämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Sari Palm /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Bjarne Kallis /kd