TALOUSARVIOALOITE 700/2007 vp

TAA 700/2007 vp - Kari Rajamäki /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Hankkeen valtatie 5 Päiväranta—Vuorela käynnistäminen

Eduskunnalle

Valtatie 5 on Pohjois-Savon ja Kainuun tärkein pohjois-eteläsuuntainen maantieyhteys, ja se on samalla yksi koko Suomen tärkeimmistä valtateistä. Pohjois-Savon liikenneyhteyksien kannalta pahin kohta on Varkaus—Joroinen-tieosuuden valmistumisen jälkeen Kallan sillat välillä Päiväranta—Vuorela. Tieosa on nelikaistainen sekaliikennetie moottoriteiden välissä, ja tieosalla on vielä nostosillat. Tieosan poikkeava luonne, suuri liikennemäärä, kapeus, hidas liikenne ja avattavat sillat lisäävät onnettomuusriskiä. Tiejakson onnettomuustiheys on koko Savo-Karjalan tiepiirin korkein. Onnettomuustilanteissa liikenne voi ruuhkautua useiksi tunneiksi, ja veneilykauden aikana siltojen avaus pysäyttää ajoittain liikenteen. Rinnakkaistie puuttuu, ja liikenne joudutaan tien mennessä poikki ohjaamaan Vehmersalmen tai Maaningan kautta. Kiertotieyhteydet ovat matkakohteesta riippuen 60—100 kilometriä pidempiä kuin yhteys valtatien kautta.

Rinnakkaistien puutteesta ja avattavista silloista aiheutuu haittaa etenkin hälytysajoneuvoliikenteelle. Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta jopa harkitsee määrätä silloille tämän vuoksi avauskiellon. Aluepelastuslautakunta selvitti, että sillä on vastuu alueen turvallisuudesta ja tällä perusteella oikeus määrätä silloille avauskielto. Sen sijaan esimerkiksi tiepiiri tai kaupunki ei voi kieltää vesiliikennettä Kallan siltojen alitse ja estää sillan avaamisia. Siltojen avauskielto johtaisi vilkkaan puutavara- ja soraproomukuljetusten siirtymiseen maanteille, mikä lisäisi ko. kuljetusten kustannuksia ja raskasta liikennettä muutoinkin heikossa kunnossa olevalla tieverkolla.

Tieosuuden kunnostaminen sisältää tien nostamisen ja lisäkaistojen, siltojen ja kevyen liikenteen väylien rakentamisen. Kunnostamisen kustannusarvio on 79 miljoonaa euroa, mikä käsittää myös yhteyden parantamisen Kuopion lentoasemalle. Hankkeen yleissuunnitelma on hyväksytty, ja tiesuunnitelma on valmis. Parantamishanke sisältyy Matti Vanhasen I hallituksen ministerityöryhmän II infrakoriin. Tieosuuden rakentaminen voidaan aloittaa vuoden 2008 aikana, mitä varten hanke tulee saada liikenne- ja viestintäministeriön uusien tiehankkeiden luetteloon. Kuopion kaupunki on lupautunut rahoittamaan lainalla hankkeen toteutuksen vuoden 2008 aikana.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2008 talousarvioon momentin  31.24.78 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää myös hankkeesta valtatie 5 Päiväranta—Vuorela aiheutuviin menoihin ja että Tiehallinto oikeutetaan solmimaan sopimuksia hankkeen toteuttamiseen enintään 79 miljoonalla eurolla.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Kari Rajamäki /sd
  • Markku Rossi /kesk
  • Petteri Orpo /kok
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Elsi Katainen /kesk
  • Erkki Virtanen /vas
  • Hannakaisa Heikkinen /kesk