TALOUSARVIOALOITE 703/2004
vp
TAA 703/2004
vp - Leena Rauhala /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen puheterapeuttikoulutuksen
aloituspaikkojen lisäämiseen
Eduskunnalle
Suomessa on tällä hetkellä noin
800 puheterapeuttia, vaikka tarve olisi erilaisten laskelmien mukaan
noin 2 500—3 000 puheterapeuttia. Puheterapeuttipula
vaivaa koko Suomea, vaikkakin suurin ongelma on sen alueellisen
jakautumisen epätasaisuudessa. Pahin pula on pohjoisen
pienissä kunnissa, joiden puheterapeutin virkoja ei ole
saatu useisiin vuosiin täytettyä hakijapulan vuoksi.
Mutta ongelman laajuudesta kertoo myös se, että puheterapeutteja
ei ole riittävästi edes Helsingissä ja
Oulussa, joiden yliopistoissa ammattiin koulutetaan.
Maahamme tarvittaisiin seuraavien vuosien aikana vielä ainakin
2 000 puheterapeuttia lisää, jos meitä verrataan
esimerkiksi kymmenen miljoonan asukkaan Belgiaan. Siellä alan
ammattilaisia on 6 000. Pulan helpottamiseksi logopedian
opiskelijamääriä on lisätty
viime vuosina jonkin verran, mutta määrät
ovat olleet auttamattomasti liian vähäisiä.
Logopediaa voi opiskella nykyisin Helsingin ja Oulun yliopistoissa.
Näiden yliopistojen lisätyilläkään
logopedian opiskelijamäärillä ei tarvetta
saada täyttymään vuosikymmeniin, eikä silloinkaan
vielä päästäisi tarvetta vastaavalle
tasolle.
Logopedian opintojen aloituspaikkoja tulee poikkeusjärjestelyin
lisätä muutamaksi vuodeksi ainakin 40—60
oppilaalla ja miettiä vakavasti myös säännöllisen
koulutuksen järjestämisen aloittamista myös
muissa yliopistokaupungeissa — erityisesti siellä missä pulaa
on eniten — esim. Joensuussa tai Tampereella. Useat järjestöt,
mm. monet vammaisjärjestöt, ovat ilmaisseet tukensa
hankkeelle saada puheterapeuttikoulutus käynnistetyksi
näiden yliopistojen alueella. Näin tulevaisuudessa — muutamien
vuosien viiveellä — saataisiin pahinta puheterapeuttipulaa helpotettua
ja asiakkaiden puheterapiatarpeeseen vastattua. Puheterapeuttisten
palvelujen tarve ei näytä tulevaisuudessakaan
vähenevän, päinvastoin, joten ylitarjonnan
riskiäkään ei näyttäisi
siitä syntyvän.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon
momentille 29.10.21 lisäyksenä 3 500 000
euroa puheterapiakoulutuspaikkojen lisäämiseen
ja koulutuksen järjestämisen aloittamiseen Tampereella.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2004