TALOUSARVIOALOITE 705/2004 vp

TAA 705/2004 vp - Leena Rauhala /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen

Eduskunnalle

Koulunkäyntiavustajat mahdollistavat erityisopetuksen toteutumisen yhdessä opettajien kanssa. Koulunkäyntiavustajia tarvitaan oppilaan henkilökohtaisen opetussuunnitelman toteutumiseksi. Avustajan tulee olla myös pitkäaikainen, jotta vuorovaikutus ja tavoitteisuus oppilaan kanssa työskentelyssä olisi mahdollista — erityistukea eri syistä tarvitsevat oppilaat tarvitsevat usein paljon aikaa tutustumiseen ja yhteisen kommunikaation yms. löytämiseen. Tämä näkyy erityisesti vammaisten, mutta myös muiden erityistukea tarvitsevien oppilaiden kohdalla. Koulunkäyntiavustajan avulla erityistukea tarvitsevat oppilaat voivat opiskella integroidusti muiden oppilaiden kanssa ja saada luokkatilanteessa sitä erityistukea, jota he opetuksessa tarvitsevat.

Uudessa perusopetuslaissa (31 §) sanotaan, että vammaisilla on oikeus saada tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä erityisapuvälineet, että he voivat yleensä osallistua opetukseen. Määrärahojen niukkuus aiheuttaa kuitenkin sen, että aivan liian vähän koulunkäyntiavustajia on vakinaistetussa työsuhteessa. Palvelun riittämättömyys aiheuttaa suurta huolta lasten vanhempien ja huoltajien keskuudessa ja, mikä pahinta, paljon hankaluuksia niille vammaisille lapsille, joiden koulunkäynti ei ilman avustajaa ole mahdollista.

Pitkäjänteisyys koulunkäyntiavustajan työssä on erittäin tärkeää ja arvokasta, ja siksi on välttämätöntä, että kyseisiä toimia voidaan vakinaistaa tarpeita vastaava määrä. Koulunkäyntiavustajan vaihtuminen — varsinkin jos se tapahtuu usein — on lapsen kannalta haitallista, koska usein saattaa mennä kuukausia, ennen kuin yhteinen sävel oppimisen tukemisessa taas löytyy. Siksi erityistukea tarvitseville oppijoille tulee antaa mahdollisuus saada koulunkäyntiavustajan tukea ainakin peruskoulun suorittamisessa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  29.40.30 lisäyksenä 900 000 euroa koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Leena Rauhala /kd