TALOUSARVIOALOITE 714/2004 vp

TAA 714/2004 vp - Leena Rauhala /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen omaishoidon tuen lisäämiseen

Eduskunnalle

Väestön ikääntymisen aiheuttamaan hoivapalveluiden lisääntyvään kysyntään tulee vastata kehittämällä voimakkaasti omaishoitoa. Omaishoito on taloudellinen tapa tuottaa hyvinvointia kotihoidossa. Omaishoidossa hyödynnetään ihmisen luontaisia, rakkaita lähiverkostoja, mikä jo sinänsä tuo lisäarvoa tuotettuun hoivaan. Kotona tapahtuva hoitotyö on usein inhimillisempää kuin laitoshoito, ja usein se on myös ikääntyneiden oma tahto.

Suomessa on arviolta 300 000 omaishoitajaa, ja heistä vain hiukan yli 26 000 saa kunnallista omaishoidon tukea. Omaishoitoa koskevien sosiaalihuoltolain säännösten henki ei näin ollen kunnissa toteudu. Omaishoitoa määrittelevien säännösten mukaan omaishoitoa on tuettava sekä taloudellisesti että palvelujen avulla.

Kunnissa vallitsee nykyisin kirjava käytäntö siinä, kuka on oikeutettu saamaan omaishoidon tukea. Kunnissa ei ole osattu varata riittäviä määrärahoja tähän tarkoitukseen, minkä vuoksi rahat usein loppuvat jo puolessa välissä vuotta eikä uusia sopimuksia voida tehdä. Näin omaishoidon tuen saaminen on monessa tapauksessa sattumanvaraista, koska sitä ei ole määritelty subjektiiviseksi oikeudeksi. Kristillisdemokraattien näkemyksen mukaan omaishoidon tuen saajien määrää tulee määrätietoisesti kasvattaa ja mahdollisuus omaishoidon tukeen tulee taata jokaiselle kriteerit täyttävälle henkilölle.

Tämä aloite on osa Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  33.32.30 lisäyksenä 25 000 000 euroa omaishoidon järjestämiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Leena Rauhala /kd 
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Sari Essayah /kd
  • Bjarne Kallis /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd