TALOUSARVIOALOITE 803/2008
vp
TAA 803/2008
vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen pilaantuneiden
maa-alueiden kunnostamiseen Itä-Uudellamaalla
Eduskunnalle
Suomessa on arvioitu olevan noin 20 000 pilaantunutta
maa-aluetta, joista monet ovat kiireellisiä kunnostuskohteita.
Nämä sijaitsevat asuinalueilla ja tärkeillä pohjavesialueilla.
Kunnissa ei tähän asti useinkaan ole varauduttu
maaperän puhdistamisen rahoittamiseen tai laadittu selkeää toimintamallia.
Varautuminen on viime aikoina liittynyt eräissä tapauksissa vanhojen
teollisuusalueiden muuttamiseen asuntoalueiksi. Vastaisuudessa kuntien
tulisi taloussuunnittelussaan osoittaa riittävästi
varoja muihinkin tiedossa oleviin sekä yllätyksellisiin
puhdistamishankkeisiin. Lisäksi varoja tarvitaan pilaantuneiden
alueiden kartoitukseen ja yllätyksellisten pilaantumistapausten
alustavaan selvittämiseen.
Kunnalla on puhdistamiseen ryhtyessään valittavanaan
useita rahoitustapoja. Kunta voi rahoittaa puhdistushankkeen kokonaan
tai osittain. Kunta voi usein saada puhdistuskustannuksiin valtionapua
valtion jätehuoltotyönä tai valtion ympäristönsuojeluavustuksena.
Itä-Uudellamaalla on runsaasti pilaantuneita maa-alueita.
Erityisen kiireellisiä ovat seuraavat hankkeet: Mätäjärven
kaatopaikka, Hornhattulan sahan alue ja Wileniuksen telakka Porvoossa,
Valkon vanha kaatopaikka ja Sahaniemi Loviisassa, Lurensin kaatopaikan
kunnostus Pernajassa, Svärdefeldtin ampumarata Sipoossa
sekä huoltoasema-alueet Loviisassa, Myrskylässä, Porvoossa
ja Pukkilassa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 35.10.77 lisäyksenä 1 000 000
euroa Itä-Uudellamaalla sijaitsevien pilaantuneiden maa-alueiden
kunnostamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Pertti Virtanen /ps
- Pentti Oinonen /ps
- Timo Soini /ps
- Raimo Vistbacka /ps